Analysoin sunnuntaina Pääkallossa, että Suomen finaalitappio Ruotsille 4-6 johtui sinivalkoisten osalta maalinestopelaamisen pettämisestä. Suomi päästi kolme maalia hyökkäyspelin ja kaksi maalia puolustuspelin virheistä. Kuudennen maalinsa Ruotsi teki tyhjiin.

Analyysi pitää paikkansa. Ruotsalaisen kultapölyn laskeuduttua on kuitenkin syytä tarkastella asioita hieman syvemmin, kun on voinut rauhassa katsoa finaalin kaksi viimeistää erää uudelleen.

Suomi johti finaalia avauserän jälkeen 2-0. Toiseen erään Ruotsi tuli tuulispäänä. Se prässäsi varsin rohkeasti Suomea hyökkäysten jälkeen. Prässissä tyypillisesti laitahyökkääjät pyrkivät tuplaamaan ja sentteri tuki tuplausta. Puolustajat lyhensivät kenttää nostamalla keskialueelle. Ruotsi oli hakenut prässiä jo ottelun alusta asti, mutta nyt se haki sitä rohkeammin.

Mitään suurta vaaraa prässi ei Suomelle aiheuttanut. Prässi kuitenkin tyrehdytti ja hidasti Suomen hyökkäyspeliä. Hitaus siirtyi Suomen avaukseen Ruotsin keskialueen W-aluekarvausta vastaan. Siinä Suomi avasi toistuvasti pystysyötöllä Ruotsin sentterin tasolle laitaan (”taskuun”) ilman riittävää pallon nopeaa liikuttelua ennen pystysyöttöä. Ruotsin pelin puolen puolustajan tai keskushyökkääjän oli helppo iskeä kova paine pystysyötön vastaanottaneeseen pelaajaan. Pelin puolen laitahyökkääjä avusti välillä.

Tämän iskun ja prässin vuoksi Suomen pitkä hyökkääminen oli toisessa erässä syvällä lähes olematonta. Suomen hyökkäykset olivat liian lyhyitä tai jäivät keskialueelle. Pallo oli jatkuvasti Ruotsilla. Se pääsi myllyttämään omaa pitkää hyökkäystään.

Siinä silmiinpistävää oli Suomen puolustajan houkuttelu kauas Lassi Torisevan maalista. Ruotsin toinen kärki toi järjestelmällisesti Suomen toista puolustajaa kohti keskialuetta, kun Suomi puolusti omalla alueellaan käytännössä miesvartiointia. Suomen puolustamiseen tuli epävarmuutta ja arpomista. Kolmannessa erässä Casper Backby pääsi jopa puolittain läpi tällaisesta tilanteesta hieman ennen 2-4-maalia.

Toinen keino Ruotsilla olivat kuljetukset Suomen maalin takaa. Niissä pyrittiin käyttämään maalikehikkoa blokkina. Kyseessä on ikivanha temppu miesvartiointia vastaan.

Toinen erä oli täysin Ruotsin, joka voitti sen 3-0. Ruotsi avasi maalitilinsä Suomen ykköskentän hitaan ja epäselvän oman pään täytön vuoksi. Kaksi seuraavaa maalia Ruotsi iski Suomen hyökkäyspelin puolustusvalmiuden pettämisestä vapaalyönnissä ja keskialueella.

Kolmanteen erään Suomi sai hieman parannettua pitkää hyökkäämistään yksinkertaisesti sen vuoksi, että miehet ja pallo liikkuivat vinhempään kuin toisella kolmanneksella. Enää ei tullut niin paljon seisovista tilanteista pystysyöttöjä tai ne suuntautuivat suoraan maalille. Hurraahuutoja pitkä hyökkääminen ei kuitenkaan aiheuttanut vaan Ruotsi pääsi kääntämään peliä nopeasti, kun Suomi haki tasoitusta hieman hätäisesti.

Puolustuspelissä samat ongelmat jatkuivat kuin toisessa erässä. Backby pääsi puoliksi läpi. Sitten Suomen kakkosen oman pään täyttö epäonnistui ja peli oli 2-4. Tästä Suomi vielä pääsi tasoihin pistämällä kaikki munat samaan koriin ja kaiken peliin kahden kentän peluutuksella.

Riskipeli kuitenkin lopulta kostautui Ruotsin voittomaalissa nopeasta hyökkäyksestä. Suomi oli pakotettu pelaamaan onnella. Tällä kertaa arpa ei ollut suosiollinen.

Kaiken kaikkiaan kahdessa viimeisessä erässä, kun ottelua ratkottiin, Suomi ei onnistunut nousemaan sattuman yläpuolelle, mikä on sinivalkoisen pelitavan keskeinen tavoite. Myöskään pelitavan varsinainen kivijalka, maalinestopelaaminen ei ollut finaalin arvoisella tasolla. Viisikkopelillisesti se johtui yllä kuvatuista Ruotsin karvaus- ja hyökkäyspelin asioista suhteessa Suomen hyökkäys- ja puolustuspeliin. Tällä kertaa Ruotsi löysi pelilliset keinot Suomen voittamiseen. Varsinkin toisessa erässä Suomi oli neuvoton. Se oli myös Ruotsin valmennuksen voitto Suomen vastaavasta.

Mitään maata mullistavaa Ruotsi ei todellakaan keksinyt. Se vain käytti vanhoja toimivia keinoja ja onnistui toteuttamaan ne nyt hyvin. Keskialueen karvaus oli nähty jo syksyn maaotteluissa. Ruotsin turnauksen paras peli oli finaalissa.

Miten Suomi voisi reagoida? Aikaa ei ole liikoja, koska ensi kesänä pelataan World Gamesit ja jo marraskuun alussa miesten seuraavat MM-kisat Sveitsissä. Pohdittavaksi tulee pitkän hyökkäämisen parantaminen. Ilman sitä maalinestopelaaminen ei enää toimi riittävän hyvin, jos Ruotsin taso pysyy vähintäänkin tällaisena. Suomen tiimi kaipaa hyökkäyspeliosaamista. Muuten ei omaa pelitapaa pystytä toteuttamaan riittävällä tasolla.

Oman alueen puolustamisessa on myös vähintäänkin säätämisen paikka. Sitten vuoden 2008 kultaisten kisojen Suomen yleensä toimiva puolustustapa on ollut aggressiivinen alueellinen miesvartiointi. Nyt oltiin jo lähellä miesvartiointia. Sen horjuttamiseen Ruotsi kuitenkin otti vanhat keinot käyttöön ja ennen kaikkea toteutti ne.