World Games-alkulohkot julkaistiin – Suomi kohtaa Tshekin, Kanadan ja Yhdysvallat

Suomi ja Ruotsi pelaavat eri alkulohkoissa World Games-turnauksessa. Kuva: Juha Käenmäki

Suomi ja Ruotsi pelaavat eri alkulohkoissa World Games-turnauksessa. Kuva: Juha Käenmäki

Salibandy on ensi kesänä mukana World Games-turnauksessa Yhdysvaltain Birminghamissa. Turnauksen aikataulu vahvistettiin aiemmin tällä viikolla IFF:n toimesta.

Salibandyosuus mitellään 8.-12.7. 2022 osana monilajitapahtumaa. Mukana on kahdeksan maata jaettuna kahteen eri alkulohkoon.

Suomen lohkossa pelaavat Yhdysvallat, Kanada ja Tshekki. Toisessa lohkossa pelaavat Ruotsi, Sveitsi, Latvia ja Thaimaa. World Games turnaukseen pääsi Helsingin MM-kisojen viisi parasta maata, kisoissa parhaiten sijoittunut Aasian maa, kisoissa parhaiten sijoittunut Amerikan maa sekä tietysti kisaisäntä Yhdysvallat.

Alkulohkojen pelit mitellään kolmessa päivässä, ja niitä seuraavat ensin välierät ja sitten sijoitusottelut. Turnauksessa on poikkeavat salibandysäännöt, sillä otteluiden peliaika on 3 x 15 minuuttia. Joukkueisiin saa kuulua 14 pelaajaa ja neljä toimihenkilöä.