Viime keväänä maamme suurimpiin kuuluvan sanomalehden Helsingin Sanomien etusivulla oli iso mainos. Se oli F-liigan mainos, jossa kiitettiin jokaista pelaajaa ja toimijaa nimeltä kiitoksena kuluneesta kaudesta.
Upeaa näkyvyyttä ja hieno ele tekijöiden suuntaan, suurin osa salibandyväestä varmasti ajatteli. Minä ja uskoakseni myös moni muu taas ajatteli, että naisten kausi on vielä kesken. Miksi kaudesta kiitetään, kun se ei ole edes kaikkien osalta vielä loppunut? Miesten pelit oli tuolloin jo toki pelattu ja mestari valittu. Olisiko samanlainen tilanne voinut edes olla mahdollinen, jos miesten kausi olisi ollut vielä kesken?
Muistelin, että yksi F-liigan tavoitteista oli nimenomaan se, ettei arvoteta erikseen miesten ja naisten Salibandyliigoja, vaan luodaan yhdessä tasa-arvoisia mahdollisuuksia esimerkiksi näkyvyyden suhteen kaikille liigatason joukkueille. Tarkistin asian, ja ainakin F-liigan lanseeraustiedotteen mukaan ”tasa-arvo on tärkeä osa uutta liigaa”. Luulisi sen siis näkyvän myös viestinnässä ja etenkin näin suurten medioiden mainoksissa.
Yksi mainos sinne tänne, voi moni ajatella tässä kohtaa. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, ettei kyse ole yhdestä mainoksesta, yhdestä lehdestä, yhdestä mediasta, yhdestä kaudesta, ei edes yhdestä liigasta. Kyse on valinnoista, joita jokainen meistä tekee tasa-arvon edistämisen eteen; kyse on sanavalinnoista, jotka vaikuttavat ajatteluumme ja arvoihimme. Mitkä asiat ovat maininnan arvoisia, mitkä eivät? Osoitetaanko teoilla ja sanoilla se, että myös salibandyssa miesten ja naisten tulisi olla lähtökohtaisesti tasa-arvoisia?
Minulla on tähän radikaali ehdotus. Mitä jos salibandyn ja naisten salibandyn sijaan olisikin vain salibandya? Mitäs jos ei puhuttaisikaan salibandyn maajoukkueesta ja salibandyn naisten maajoukkueesta? Mitä jos esimerkiksi F-liigan etusivulla oletusasetuksena olisivatkin naisten pelit?
Tässä kohti joku voisi perustella näitä vallalla olevia arvotuksia sillä, että miesten pelit myyvät enemmän kuin naisten, koska ”fyysiset erot” jne. jne. Jokainen meistä tietää, että naisilla ja miehillä on biologisia eroja, ja siksi se seikka ei liity tähänkään tekstiin millään tavalla. Nyt ei ole kyse nais- ja miespelaajien eroista vaan oikeastaan tärkeimmästä kaikkia pelaajia yhdistävästä asiasta eli siitä, kuinka loppujen lopuksi kaikkien tulisi olla lähtökohtaisesti samalla viivalla.
Jos ja kun naisten pelit eivät myy samalla tavalla kuin miesten pelit, tässä kohtaa voisi kysyä siis ennemmin esimerkiksi sitä, onko huonommin myyvän tuotteen kannalta paras ratkaisu se, ettei sitä edes pyritä mainostamaan enempää.
Niin kauan kun puhutaan erikseen naispelaajista, naissalibandysta ja naisten liigasta, on oleellista käyttää myös mies-etuliitettä: vuoden paras miespelaaja, miessalibandy, miesten liiga ja niin edelleen.
Ongelmat eivät valitettavasti myöskään ulotu pelkästään aikuisten maailmaan, sillä myös niin kauan kuin puhutaan maailman parhaasta salibandyn pelaajasta ja maailman parhaasta salibandyn naispelaajasta, on vaikea nähdä esikuvien olevan yhtä saavutettavia nuorille junioripelaajillekaan.
Pieni pihapelejä pelaileva poika voi haaveilla olevansa seuraava Krister Savonen, Nico Salo tai Peter Kotilainen, maailman paras salibandyn pelaaja, vaan tuleeko siellä samalla pihalla pelailevalle tytölle mieleen, että hänkin voisi olla maailman paras, ei ”vain” maailman paras salibandyn naispelaaja.
En myöskään usko olevani kovin väärässä, jos väitän, että osasyy Suomen alhaisiin tyttö- ja naispelaajien määrään (n. 18 % kaikista lisenssipelaajista) verrattuna esimerkiksi Ruotsin vastaaviin lukuihin (lähes 31 % kaikista lisenssipelaajista) on siinä, miten salibandyakin edelleen jaotellaan vahvasti ensisijaiseen miesten salibandyyn ja toissijaiseen naisten salibandyyn.
Tasa-arvo-ongelmat heijastuvat voimakkaasti myös urheilun ja salibandyn maailmaan. Jokaisella sanalla on usein suurempi merkitys kuin voisi laajemmassa mittakaavassa kuvitellakaan, ja on tosiasia, että käyttämämme kieli sekä kuvaa maailmaa että myös aktiivisesti rakentaa sitä.
Hyvin pienilläkin teoilla voimme pyrkiä kohti tasa-arvoisempaa salibandymaailmaa, eikä kyse voi olla siitä, etteivätkö muut palloilulajit olisivat siinä jo kyenneet näyttämään esimerkkiä. Rakenteiden tiedostaminen sekä itsereflektio on varmasti jokaisella meistä ajoittain paikallaan. Tässäkin asiassa.