Näkökulma: Tutkimuksen mukaan viiden minuutin jäähyt eivät ratko juurikaan salibandyotteluita

Erotuomareiden antamat vitoset eivät ole niin ratkaisevassa roolissa kuin välillä ajatellaan. Kuva: Esa Jokinen

Erotuomareiden antamat vitoset eivät ole niin ratkaisevassa roolissa kuin välillä ajatellaan. Kuva: Esa Jokinen

Jo viime vuoden syksynä kerrottiin, että kansainvälinen salibandyliitto IFF on korvaamassa viiden minuutin rangaistusta 2+2 minuutin jäähyllä.

Asia reaalisoituu vasta tulevalla kaudella. Se tarkoittaa sitä, että aiemmista vitosen isoista jäähyistä tulee näitä kevyempiä rangaistuksia. Tällä hetkellä joissain piireissä koetaan, että viiden minuutin katkeamaton jäähy on liian kova tuomio.

Taustalla on tietysti aika pitkälti ajatus, että jäähyn saanut joukkue kärsii kohtuuttomasti rangaistuksestaan ja tämä sitten psykologisesti rajoittaa myös tuomareiden toimintaa. Logiikassa kuitenkin häiritsee se, että kaikkein kovimpien rangaistusten tehtävä on suojella pelaajia kentällä, ei miettiä sitä miten rikkonut joukkue kärsii. Entäpä pelaaja joka loukkaantuu vaikka 2 kuukaudeksi rikkeen vuoksi? Onko silloin 5 minuuttiakaan riittävä rangaistus? Viiden minuutin jäähyssä on erilainen pelote kuin 2+2 minuutin jäähyssä, ja ainakin se on perusteltu rangaistus jos meinataan suitsia liian kovaa fyysistä peliä.

Se onkin sitten eri asia ovatko kaikki viime kaudella viiden minuutin arvoiset olleet kategorialtaan sen arvoisia.

Itse miettisin ainakin sitä, että voisiko ulosajoihin oikeuttavista jäähyistä jakaa edelleen 5 minuutin rangaistuksia. Ehkä sitten ei. Toinen juttu on siinä, että pitääkö rangaistuskäytäntöjen seurata edelleen jääkiekon logiikkaa 2, 2+2 tai 5 minuuttia? Vaikea sanoa.

Joka tapauksessa muutoksen takana on pitkälti kuulemma Ruotsissa ja Sveitsissä tehdyt tutkimukset ilmeisesti kaudella 2020-21 tai 2021-22. Tästä ei saatu varmuutta, eikä ole varmaa tietoa mitä on tarkalleen ottaen tutkittu. Ilmeisesti on siis ainakin kyselty pelaajien ja valmentajien mielipiteitä, mutta varmaa tietoa ei ole, että tutkittiinko esimerkiksi jäähymääriä ja konkreettisia muutoksia. Peliin liittyviä efektejä pitäisi oikeasti tutkia pidempään kuin yksi kausi. Kyselytutkimus ei kerro kaikkea, mutta toki jos tulokset ovat olleet niin hyviä kuin kerrotaan niin muutoksessa on oltava myös perää.

Some-keskusteluissa nousi esille, että Suomessakin olisi tutkittu tätä kaudella 2020-21. Näin ei kuitenkaan ollut. Suomessa kokeiltiin sitä, että ”vahinkohuitomisjäähyistä” ei annettaisi enää 5 minuuttia vaan 2+2. Se on täysin eri asia kuin kaikkien vitosten muuttaminen muotoon 2+2.

Vitoset eivät ratko otteluita

IFF:n dataa odotellessa tein omia ”tutkimuksia”, kuten IFF omia kyselyitään kutsuu. Tässä kuitenkin käytiin läpi viime kauden miesten liigan otteluita ja mukana on jokainen viiden minuutin jäähy (mukaanlukien 5+20). Otanta on pieni, liian pieni. Siinä on vain yksi sarja ja yksi kausi, eikä se äkkiseltään ole yleistettävissä. Pitäisin kuitenkin huomionarvoisena, että lähes vastaavanlaisten tutkimusten perusteella tehdään myös muutoksia lajin sääntöihin.

Lähdin tutkailemaan asiaa avoimin mielin ja katsoin vain ihan maalien tasolla vitosen jäähyn vaikutuksia otteluiden lopputuloksiin. En huomioinut sitä, että miten vaikkapa pelaajat väsyivät tai muuta sellaista. Sen kuitenkin sanon, että huomattavan yllättävänä tuloksena voi pitää sitä, että viime kaudella pelatuista 219 miesten liigaottelusta vitonen ”ratkaisi” vain kaksi peliä kohtuullisen kiistattomasti. Onko se liikaa tai vähän – en tiedä. Sitten voi myös miettiä onko se ansaittua jos hölmöilee – sitäkään en tiedä.

Ainoastaan kahdesti tehtiin 3-4 maalia kaikkiaan 30 viiden minuutin ylivoiman aikana, ja nämä ovat ne ottelut joista mainittiin. Toinen näistä oli runkosarjan Oilers-TPS, jolloin TPS mätti peräti 4 maalia, mutta päästi myös yhden. TPS kuitenkin käänsi pelin tappiolta voitoksi ja tässä pelissä tuolla jäähyllä oli kyllä isokin merkitys.

Toinen selkeä maalirypäs tuli puolivälieräpelissä Happee-TPS. Siinä Happee nousi maalin tappiolta kahden maalin voittoon vitosen aikana osuen kolmesti. Valtaosa 30 vitosesta päättyi kuitenkin siten, että niissä ei nähty yhtäkään maalia tai yksi maali. Näitä oli kaikkiaan 23/30. Tämä on huomionarvosta, sillä vitonen lusitaan loppuun vaikka maaleja tulisi 10.

Jos katsotaan vain runkosarjaa niin 182 peliin siis tuomittiin 23 vitosen jäähyä joista 14 oli ulosajoja. Edellisellä kaudella vitosia vihellettiin 23 ja niistä ulosajoja oli 8. Sitä edeltävällä lukema oli 28 ja ulosajoja oli neljä. Koska tämä on ”tutkimus”, en vertaillut aiempien kausien vitosten vaikutuksia. Nuo lukemat antavat kuitenkin osviittaa siitäkin, että vitosia on tuomittu suunnilleen saman verran eri kausina.

Viime kauden tuloksista ja vitosten vaikutuksista voi toki kiistellä, koska väitän että ne selkeästi vaikuttivat vain kahden pelin lopputulokseen. Tämä perustuu puhtaasti numeroihin. Esim. kyllähän kuudennen finaalin vitosella oli kiistaton merkitys, mutta jäähy annettiin pelin puolivälissä ja Classic osui vain kerran. Vaikka voi se antoi varmasti buustia, niin sen ratkaisevaa vaikutusta on vaikea määritellä. Yksi maali voi kiistatta myös ratkaista ottelun.

Vaikka ”tutkimus” ei ole kattava, ja vaikka käytän sitä raflaavasti otsikossa niin uskaltaisin väittää näin: viiden minuutin jäähyjen vaikutusta otteluiden lopputuloksiin on liioiteltu vahvasti. Todennäköisesti niillä isketyt maaliryppäät jäävät helposti mieleen, ja taas vaisummat vitoset eivät niinkään. Toisaalta on varmasti myös osin totta, että niiden antamista hiukan varotaan ottelun loppuhetkillä. Ainakaan viime kauden perusteella vitosen ratkaiseva vaikutus ei ole hyvä syy muutosten tekemiseen.

Sen sijaan voi olla joitain muita hyviäkin perusteluja muuttaa sääntöä, enkä pidä tätä sääntömuutosta läheskään yhtä radikaalina kuin peliajan lyhennystä. Siksi olisi oikein hyvä jos IFF julkistaisi tällaiset tekemänsä tutkimukset. Voi olla, että 2+2 on esimerkiksi avittanut tuomareiden työskentelyä selkeästi. Tutkimusten julkistus auttaisi huomattavasti ymmärtämään sitä miksi tällaiseen muutokseen on tällä hetkellä tarvetta.

Avoimuuden vuoksi julkaisen oman kerätyn datan tässä:

Viiden minuutin jäähyt (ulosajot):
Runkosarja 19-20 182 peliä 28 (4)
Runkosarja 20-21 182 peliä 23 (8)
Runkosarja 21-22 182 peliä 23 (14)
Pudotuspelit 21-22 37 peliä 7 (2)

Runkosarja joukkuekohtaisesti 5 minuutin jäähyt (ulosajot)

Perustietojen jälkeen arvioitu jäähyn vaikutus peliin lopputuloksen kannalta pelikellon ja pelitilanteen perusteella.

HUOM. Listauksessa on joukkueiden saamat jäähyt ja niiden vaikutukset, eivät ylivoimat.

Tiikerit 6 (3)
3.11.: TPS-Tiikerit: Tilanteessa 7-1 3. erässä 5+20 (vaarallinen peli). Ylivoimalla ei maaleja. Lopputulos 10-4.
19.12. Jymy-Tiikerit: Tilanteessa 2-1 1. erässä 5 min jäähy (väkivaltaisuus). Ylivoimamaali ja alivoimamaali. Lopputulos 7-6.
19.12. Jymy-Tiikerit: Tilanteessa 5-2 2. erässä 5 min jäähy (väkivaltaisuus). Ylivoimalla ei maaleja. Lopputulos 7-6.
23.1. Happee-Tiikerit: Tilanteessa 6-2 2. erässä 5+20 (vaarallinen peli). Ylivoimalla ei maaleja. Lopputulos 9-3.
5.2. Tiikerit-EräViikingit: Tilanteessa 5-8 ajassa 53.16 5+20 (väkivaltaisuus). Ylivoimalla ei maaleja. Lopputulos 5-9
11.2. Tiikerit-Steelers: Tilanteessa 3-4 kolmoserän alussa 5 min (taklaaminen, kamppaaminen, kaataminen). Ylivomamaali sekä yv2-maali ja alivoimamaali. Lopputulos 5-8

Happee 3 (2)
13.11. LASB-Happee: tilanteessa 6-4 viimeisellä minuutilla 5+20 (väkivaltaisuus). Ylivoimalla ei maaleja. Lopputulos 6-4
23.1. Happee-Tiikerit: Tilanteessa 8-3 viimeisellä kympillä 5+20 (vaarallinen peli). Alivoimamaali, ei ylivoimamaaleja. Lopputulos 9-3.
26.1. Steelers-Happee: Tilanteessa 3-3 2. erässä 5 min (väkivaltaisuus). Ei ylivoimamaaleja. Lopputulos 5-7.

Oilers 3 (2)
12.11. Oilers-TPS: Tilanteessa 4-3 3. erän alussa 5+20 (vaarallinen peli). 4 ylivoimamaalia ja 1 alivoimamaali. Lopputulos 5-9 (selkein vaikutus lopputulokseen)
29.1. LASB-Oilers Tilanteessa 1-7 3. erässä 5+20 (vaarallinen peli). 1 alivoimamaali. Lopputulos 1-8.
5.3. Oilers-Indians: Tilanteessa 3-2 2. erässä 5 min (väkivaltaisuus). Ei ylivoimamaaleja, mutta ensimmäiset 2 min 4vs.4. Lopputulos 8-4.

Karhut 2 (2)
19.9. Karhut-EräViikingit: Tilanteessa 5-7 3. erän alussa 5+20 (väkivaltaisuus). 2 ylivoimamaalia (huom. EV-vahti sairaalaan). Lopputulos 5-10.
19.12. Karhut-Happee: Tilanteessa 2-0 avauserässä 5+20 (väkivaltaisuus). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 4-6 Happeelle.

OLS 2 (1)
6.11. OLS-LASB: Tilanteessa 2-1 3. erässä 5 min (väkivaltaisuus). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 4-3 jatkoaikavoitto OLS:lle.
16.1. OLS-Karhut Tilanteessa 0-0 avauskympillä 5+20 (vaarallinen peli). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 4-3 jatkoaikavoitto OLS:lle.

Jymy 2 (1)
2.10. Jymy-Steelers: Tilanteessa 4-6 (15 sekuntia ennen loppua) 5 min jäähy (väkivaltaisuus). Yksi yv2-maali. Lopputulos 4-7.
20.11. OLS-Jymy: Tilanteessa 5-6 3. erässä 5+20 (vaarallinen peli). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 9-8 jatkoaikavoitto OLS:lle.

TPS 1 (1)
19.1. TPS-EräViikingit: Tilanteessa 8-4 viimeisen kympin alussa 5+20 (vaarallinen peli). Ei ylivoimamaaleja. Lopputulos 9-4.

EräViikingit 1 (1)
2.1. EräViikingit-Karhut: Tilanteessa 3-2 5,5 minuuttia ennen loppua 5+20 (väkivaltaisuus). Tasoitusmaali 4 minuuttia ennen loppua. Lopputulos 4-3 jatkoaikavoitto ErVille.

Classic 1 (1)
13.2. Steelers-Classic: Tilanteessa 4-8 2. erän lopussa 5+20 (väkivaltaisuus). 2 ylivoimamaalia. Lopputulos 6-12.

LASB 1 (0)
13.11. LASB-Happee: Tilanteessa 2-2 2. erässä 5 min (väkivaltaisuus). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 6-4

SPV 1 (0)
19.12. LASB-SPV: Viimeisellä kympillä 5 min tilanteessa 3-1 (huitominen). Ei maaleja. Lopputulos 3-1.

Ei viiden minuutin jäähyjä ollenkaan:
Steelers
KrP
Indians

Pudotuspelit:

37 peliä

TPS 2 (0)
Puolivälierä Happee-TPS: Viimeisellä kympillä tilanteessa 3-4 5 min (väkivaltaisuus). 3 ylivoimamaalia. Lopputulos 6-4.
Välierä Classic-TPS: ennen kolmannen erän viimeistä kymppiä tilanteessa 8-1 5 min jäähy (taklaamnen, kaataminen, kamppaaminen). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 10-2.

Classic 1 (0)
Finaalipeli Classic-KrP: 3. erän avauskympillä tilanteessa 4-5 5 min jäähy (väkivaltaisuus). 2 ylivoimamaalia. Lopputulos 6-8.

Oilers 1 (1)
Välierä Oilers-KrP: 1. erän lopussa tilanteessa 0-3 5+20 (vaarallinen peli). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 5-6.

Indians 1 (1)
Puolivälierä Oilers-Indians: 2. erän alussa tilanteessa 3-3 5+20 (väkivaltaisuus). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 4-5 jatkoaikavoitto Indiansille.

Happee 1 (0)
Puolivälierä TPS-Happee: 2. erässä 5 min jäähy (huitominen). Ei ylivoimamaalia. Lopputulos 4-3.

KrP 1 (0)
Finaalipeli KrP-Classic: 2. erän puolivälissä 5 min jäähy tilanteessa 4-2 (väkivaltaisuus). 1 ylivoimamaali. Lopputulos 4-6.

Kokonaisuus:

2 yv2 maalia

0 maalia 11/30
1 maali 12/30
2 maalia 3/30
3 maalia 1/30
4 maalia 1/30