Loukkaantuminen pitää Suomen maajoukkuetähden pitkään sivussa – polvi hajosi odotettua pahemmin

Kippilä on pelannut urallaan 76 maaottelua. Kuva: perwiklund.se

Suomen maajoukkuepuolustaja My Kippilä loukkasi polvensa lokakuun lopussa pelatun EFT-turnauksen aikana.

Ruotsalaista Team Thorengruppenia edustava Kippilä oli maajoukkuetauon jälkeen sivussa Ruotsin Superliigan ottelusta IBK Lundia vastaan 6. marraskuuta ja nyt seura paljasti, että loukkaantuminen on vakavampi kuin alunperin uskottiin.

– Vamma oli vähän pahempi kuin pelkkä ylitaivutus, joten teen nyt kuntoutustreeniä ja olen sivussa ainakin 8-10 viikkoa, Kippilä paljasti seuran tiedotteessa.

Innebandymagazinet kertoi, että lääkäreiden mukaan kyseessä on lievempi ristisidevamma. Kippilä leikattiin nivelsidevamman takia keväällä 2019, mutta tällä kertaa puolustaja kokeilee kuntoutusharjoituksia välttääkseen leikkauksen.

Tammikuun Champions Cup tulee todennäköisesti jäämään Thorengruppenin puolustajalta välistä, mutta tavoitteena on, että hän olisi pelikunnossa Ruotsin liigan pudotuspeleissä.

– My tekee suuren eron kentällä, mutta vähintään yhtä suuren myös pukuhuoneessa, joten meidän on varmistettava, että löydämme hänelle hyvän roolin kuntoutuksen aikana, Thorengruppenin urheilujohtaja Jocke Sjöström sanoi ja jatkoi.

– My on täysiverinen ammattilainen ja olen vakuuttunut, että hän tulee takaisin vahvempana ja parempana kuin ennen loukkaantumista. Nyt muun puolustuksen on täytettävä tyhjä paikka, kunnes hän tulee takaisin.