MM-kisat

Pääkirjoitus: Salibandyn MM-kisoihin voisi lisätä mielenkiintoa, mutta se vaatisi rehdimmän järjestelmän

05.11.
2022
MM-kisat

Slovakian kaltaisesta maasta löytyy jo hyviä talentteja, mutta kaikkinensa maa kaipaisi tukea kehittyäkseen kunnon haastajaksi kärkimaille. Kuva: Esa Jokinen

Salibandyn MM-kisat käynnistyvät jälleen lauantaina. Kyse on tietysti yli viikon kestävästä tapahtumasta, jonka käsikirjoitukseen kuuluu tietty kaava.

On tutut finalistit (Suomi ja Ruotsi) joilla on tutut välierävastukset (Sveitsi ja Tshekki). Puolivälierissäkin porukka vaihtuu kohtuullisen vähän. Sitten on ne maat jotka pelaa sijoista 9-16. On eksoottisia ilmestyksiä ja sellaisia, joilta voidaan odottaa jotain parempaa. Aasian maalle 12 sakkiin pääsy on todella kova saavutus. Silti mukana on jopa neljä Aasian maata.

Kisojen syrjityin joukko löytyy mielestäni sijoilta 5-10. Niistä joukkueista, jotka pyrkivät parrasvaloihin ja mitalipeleihin. Näissä maissa on potentiaalia, mutta ne kärsivät resurssipulasta, jota ei pitäisi olla top 10 salibandymailla. Jostain syystä Latviat, Slovakiat, Saksat ja kumppanit on unohdettu, kun IFF:n fokus on ollut olympialaisissa ja Aasiassa.

On aivan selvää, että IFF ei pysty avittamaan rahallisesti juuri missään päin maailmaa. Sen ei kuitenkaan ole pakko olla niin. Esimerkiksi kisojen taloudellinen arvokin kasvaisi merkittävästi jos kilpailu kasvaisi top4-maiden alapuolella. Olisi erittäin tärkeää, että kärkimaita olisi 6-8 nykyisen neljän sijaan. Se nimittäin toisi 2-4 kovan luokan peliä kisoihin, kun niitä nyt rehdisti sanoen on vain kolme.

Euroopan sisällä top4 ja erityisesti Suomi sekä Ruotsi voisivat tehdä jonkin sortin kehitysyhteistyötä näiden nelikon ulkopuolisten maiden hyväksi. Jonkin sortin ”vero” voisi olla paikallaan kärkimailla. Kuulostaa toki naivilta vaatia tällaista, mutta pitkässä juoksussa olisi kärkijoukkueidenkin etu, että kilpailu kärjen takana olisi kovempaa.

Onko mitään järkeä, että muutama maa pystyy pyörittämään maajoukkueita jo ikäluokissa 17-23 plus muut, kun toisaalla puolivälieräjoukkueilla ongelmat ovat sellaista luokkaa, että pääsarjajoukkueilla ei ole valmentajia? Totta kai vastuuta on myös mailla itsellään, eikä tuki voisi olla täysin vastikkeetonta. Oli se sitten mitä tahansa lopulta.

Todennäköisesti kaksi maailman äveriäintä salibandyinstanssia ovat Suomen ja Ruotsin Salibandyliitot. Se on osin hyvän työn tulosta, mutta osin on kyse siitäkin, että lajin kasvu näissä maissa on ollut myöhemmin melko orgaanista. Olen aivan varma, että Suomesta ja Ruotsista löytyy jotain resursseja irroitettavaksi. Totta kai tiedostan senkin, että Suomessa on omat pulmansa olosuhteiden kanssa. Liiton resurssit ovat silti isot.

En ole niin sinisilmäinen, että uskoisin tämän menevän läpi. Ehdotan vain, että tähän suuntaan olisi hyvä suunnata resursseja jos niitä joskus irtoaa jostain. Mutta on tässä konkreettisempikin ehdotus, jossa on itse asiassa kaksi vaihtoehtoa.

A) Jatketaan valehtelua, mutta ollaan silti hitusen rehellisempiä

Tässä mallissa kisoissa pelaa edelleen 16 joukkuetta ja mukana on samalla painotuksella maita. A- ja B-lohkot ovat edelleen kovia lohkoja ja C ja D heikompia. Pelataan alkulohkot normaalisti, jonka jälkeen joukkueiden suoritusten perusteella muodostetaan ranking 1-16. Seuraavassa vaiheessa systeemi muuttuu.

Tämän jälkeen pelataan neljännesvälierät johon osallistuvat kaikki kisajoukkueet. Eli 1vs16 ja niin edelleen. Tulee siis kahdeksan paria, joissa on varmasti tasoeroja. Ei sillä ole väliä. Jos Ruotsi pelaa Japania vastaan niin tasoero on vaikka sen 50 maalia. Ei se siitä muuksi muutu, vaikka systeemi on mikä on.

Kuitenkin tämäkin systeemi olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen. Jostain syystä on luotu täysin keinotekoinen alakasti, jonka joukkueet pelaavat lähinnä keskenään. Nämä ovat pääosin Aasian maita. IFF laupeudessaan on päästänyt maat mukaan kisoihin, mutta kyllähän turnauksen systeemi antaa ymmärtää, että ettehän te tänne oikeasti kuulu. Välimallinen tasolohkoajattelu ei toimi.

Mutta miten olisi kunnon tasonmittaus? Mukaan jatkopeleihin ja haastamaan lajin suuria. Jäisi monelle pelaajalle parempi muisto kunnon jatkopelistä kuin ainaisesta hinkkauksesta samoja joukkueita vastaan alhaalla. Ja onhan kyseessä MM-turnaus, jossa pelataan maailmanmestaruudesta. Miksi sen sisällä on tällaisia väli- ja alakasteja? Todennäköisesti sekä neljännesvälierissä että puolivälierissä olisi enemmän hyviä pelejä tätä kautta.

Joku voi kysyä toki miksi kaikki maat pääsevät pudotuspeleihin? No jos jatketaan muuten samalla systeemillä niin se on ainoa järkevä ehdotukseni ellei top4 mene suoraan välieriin. Toki vaihtoehto on pelata neljässä tasaisessa lohkossa ja sieltä kaksi parasta per lohko jatkaa puolivälieriin.

Syy tähän ehdotukseen johtuu haastajista sijoilla 5-10 eritoten. Heille nykysysteemi on suorastaan turhan raaka. He joutuvat pelaamaan välissä vielä neljännesvälieräpelin. Eli joutuvat siis väsyttämään itseään yhden pelin enemmän kuin kärkinelikko, jonka materiaali ja resurssit ovat muutenkin ylivertaiset. Mitä järkeä tässä oikeasti on? Eikö kaikkien pitäisi pelata yhtä monta peliä? Esimerkiksi Suomi saanee levätä nyt tiistaista perjantaihin.

Tuskin niillä olisi ongelmaa mennä näistä peleistä jatkossakaan läpi, mutta ainakin systeemi olisi tasapuolinen. No mutta mennään siihen toiseen vaihtoehtoon.

B) Oikeat MM-kisat, ei itsekusetusta

Otetaan kisoihin 20 maata, mutta tasolohkoilla. A-kisojen lohkoissa on 10 joukkuetta, ne pelaavaat yksinkertaisen sarjan kahdessa viiden joukkueen lohkossa. Neljä parasta puolivälieriin. Viidensiksi jääneet voivat pelata B-tason kahden lohkon voittajien kanssa sijoista 9-10 sekä kahdesta paikasta A-tasolla seuraaviin kisoihin.

Tämä systeemi tarkoittaisi myös sitä, että jos ei lähdetä huijaamaan itseämme lajina niin A-tasolla on vain Euroopan maita. Minulla ei ole mitään Aasian tai Amerikan maita vastaan salibandyssa tai MM-kisoissa, mutta neljä maata 16 sakissa on jo melkoinen kädenojennus, 10 sakkiin ei pitäisi olla mitään asiaa tulosten perusteella.

Voiko näitä sitten kutsua MM-kisoiksi? En tiedä, se on hyvä kysymys kaiken kaikkiaan. Minulle käy näistä kumpikin systeemi, mutta näkisin, että tärkein asia mitä IFF voisi tehdä, olisi kohentaa kärkinelikon takana olevien asemaa. Se tapahtuisi paremmin tässä mallissa.

Kun se auttaisi näitä maita, olisi myös mahdollista, että rahaa kanavoituisi enemmän käyttöön. Ja sitä kautta voisi olla enemmän mahdollisuuksia auttaa vielä heikommassa asemassa olevia maita. Salibandyssa on tavallaan yritetty hypätä muutaman askelman yli. Tärkeintä olisi ollut kehittää joukkueita kärjen takana, eikä tuoda jatkuvasti vain uusia maita mukaan olympiankiilto silmissä.

Kun uudet maat otetaan mukaan ne joutuvat liian haastavaan paikkaan yksinään. Henkilökohtaisesti toivon kaikkein eniten, että laji lopettaisi itselleen valehtelun ja epärealistiseen silmälumeen perustuvan paapomisjärjestelmän, sillä se ei ole vienyt ketään tai mitään eteenpäin koko lajihistorian aikana.

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen