Pääkirjoitus: Vaihtoehto Qatarin verikisoille – salibandyn pääsarjat jatkuvat, miesten F-liiga palaa tauolta

Esimerkiksi F-liigan naisten liigaa on katsottavissa Ruudusta tälläkin viikolla. Kuva: Anssi Koskinen

Esimerkiksi F-liigan naisten liigaa on katsottavissa Ruudusta tälläkin viikolla. Kuva: Anssi Koskinen

Salibandyn MM-kisat päättyivät juuri sunnuntaina. Suomen miehille kolmas sija oli pettymys.

Kisojen ison huomion aikana helposti unohtuu se, että suurimmaksi osaksi salibandy on näitä perusmarraskuun peruspeliviikkoja. Vaikka runkosarjapelit voi joskus tuntua puuduttavilta, niin ainakin omasta mielestäni liigoissa ja niiden seuraamisessa on isossa kuvassa urheilullisesti enemmän järkeä kuin kisoissa, vaikka ne isomman huomion keräävätkin.

Kisat tarjoilevat hitusen glamouria pelaajille, ja ne harvat jotka kisoihin pääsevät, sinne varmasti hamuavat uudestaan juuri siksi, että huomio on niin merkittävästi isompi kuin liigassa yleisesti. Salibandyn MM-kisat ovat yleensä puhtaita ja hyvin järjestettyjä tapahtumia, eikä mitään tarvitse hävetä. Salibandysta kiinnostuneiden ihmisten kannattaa kuitenkin olla erityisen ylpeitä kotimaisesta sarjastaan, oli se sitten paikallinen tai kansallinen. Se on kaiken lajikehityksen ytimessä aikuistasolla.

Sitten jos hypätään vielä salibandya isompaan kuvaan niin salibandy on onnistunut ainakin jossain paremmin kuin maailman suurin laji jalkapallo. Inhoa, häpeää ja sääliä aiheuttavat Qatarin MM-kisat (kuulemma) polkaistaan tällä viikolla käyntiin maassa, jossa johtava miesväestö uskonoppineiden johdolla on juuri ja juuri päässyt puusta maahan, mutta muuten kehitys on jäänyt johonkin selkärangattomien tasolle.

Anteeksi loukkaava ilmaisu – pahoittelut selkärangattomille!

Kafala-työjärjestelmän avulla orjuutettuja työntekijöitä on onnistuttu arvioiden mukaan tappamaan tuhansia siirtotyöläisiä (lähde Guardian) kisojen rakentamisessa keinotekoisesti maahan, jossa ei ole jalkapallokulttuuria, eikä myöskään sen pelaamiseen vaadittavia olosuhteita.

Maassa jossa naiset ovat miesten omaisuutta mitä karuimmassa määrin – ohjekteja, vaan eivät subjekteja. Qatar ei ole tällä saralla maailman ainoa maa, mutta ei se muuta asiaa miksikään.

Qatarissa seksuaalivähemmistöjä ei suvaita lainkaan. Jostain syystä uskontoihin liittyy hirveän siveellinen ajatusmaailma, mutta silti kaikkein eniten tuntuu kiinnostavan se mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan. Vaikka uskonnot olisivat kuinka rakkaudellisia tai filosofisia luonteiltaan, valitettavasti ne tulkitaan usein kontrollin välineiksi ja oman vallan kasvattamisen välineiksi. Seksuaalivähemmistöjen syrjintä on myös yksi karu syy jättää kisat omaan arvoonsa ja arvomaailmaansa.

Kansainvälisiä jalkapallojärjestöjä kuten Fifaa ja Uefaa eivät moiset asiat huoleta. Putineiden ja muiden diktaattoreiden rahat kelpaavat aina tarpeen tullen. Jalkapallo on toden totta myyty eniten tarjoavalla.

Muutamien ahneiden johtajien avulla kaikkien suurimmasta jalkapallojuhlasta on saatu maailmanhistorian vastenmielisin tapahtuma. Jotta kisojen irvikuvamaisuus korostuisi, on paikalle lähetetty feikkifaneja pitämään tunnelmaa yllä. Tuskin orwellit ja muut futuristitkaan olisivat moista keksineet ennustaa.

Mitä tulee meihin länsimaalaisiin niin meillähän suurena huolenaiheena on, että voimmeko katsoa kisoja vai ei. Vastaus on simppeli: jokainen voi katsoa, jos vain haluaa. Varsinaisen moraalisen kuvansa jokainen piirtää lopulta ihan itse. Katsomatta jättäminen ei sinällään ratkaise ongelmaa suuntaan tai toiseen, vaikka se voi olla singaalina vahva, jos mahdollisimman moni näin toimii. Huomauttaisin kuitenkin, että epäilen näin käyvän tarpeeksi laajassa kuvassa.

Osa on voinut päätyä enemmänkin siihen lopputulemaan mihin itse olen päätynyt: on mennyt maku siitä kaikkein hienoimmasta urheilun huipputurnauksesta. Vaikka katsomatta jättäminen ratkaisee hyvin vähän asioita, on se tietysti pienelle ihmiselle harvoja keinoja edes yrittää vaikuttaa. Itse en osaa ihan varmasti sanoa katsonko kisoja, mutta kiinnostus niitä kohtaan on niin alhaalla, että tuskin katson. En edes tiedä osallistuvia maita tällä hetkellä, mikä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1994.

On myös totta, että niin olympialaisia kuin MM-kisojakin on järjestetty paljonkin maissa, jossa ihmisoikeudet eivät toteudu. Järjestetään jatkossakin, ja siksi tietysti jokaisen pitää itse päätellä mihin tulokseen päätyvät kisojen suhteen, sillä päättäjien moraaliseen selkärankaan ei kannata luottaa.

Koska jokaisessa tällaisessa kirjoituksessa on hyvä tarjota ratkaisuja tai vaihtoehtoja niin tarjoan tässä sitä. Vastauksen löytää vaikkapa salibandyn pääsarjoista ja kehotankin salibandyseuroja (miksei muidenkin lajien edustajia) olemaan aktiivisia oman tuotteensa nostamisessa Qatarin verikisojen yläpuolella.

Salibandyn pääsarjoja pelataan jälleen tällä viikolla ja siinäpä hyvä vinkki lähes Qataria päinvastaisesta tilanteesta. Vaikka Suomessa kaikki asiat eivät ole ihan tasan, niin reikäpallon perässä juostaan niin miesten kuin naistenkin sarjoissa. Tällä viikolla naisten liigaan voi Ruudusta käsin tutustua myös EräViikingit-SB-Pro -studio-ottelun merkeissä.

Raha ei tosiaankaan ole korruptoinut salibandya ja vaikka erimielisiäkin on, niin isossa lajimittakaavassa miesten ja naisten sarjoihin suhtaudutaan kohtuullisen tasa-arvoisesti. Laji on ollut puhdas isommista skandaaleista ja liigapelien taso on urheilullisesti hyvä. Salibandy edustaa hyviä arvoja seksuaalisesta tasa-arvosta ja yleisestä yhdenvertaisuudesta lähtien.

Siinäpä hyvä vaihtoehto Qatarin antikisoille. Viikon ohjelman löydätkin alta.

P.S. Ennen kuin joku tulee huomauttamaan siitä, että miksi Kiinan olympialaisiin ei suhtauduttu samoin, tässä on kirjoitukseni Kiinan olympialaisista alkuvuodesta.

Miesten F-liiga

Keskiviikko 16.11.
18:30 Otahalli Indians – Nokian KrP

Perjantai 18.11.
18:30 Ideapark Bläk Boks Classic – FBC Turku
18:30 Jyväskylän monitoimitalo Happee – LASB
18:30 Otahalli Indians – SPV
18:30 Nurmohalli Jymy – Nokian KrP
18:30 Tapiolan UH Oilers – TPS

Lauantai 19.11.
14:30 Kupittaan ph FBC Turku – SPV
15:00 Kastelli OLS – EräViikingit
17:00 Lahti Energia Areena LASB – Oilers

Sunnuntai 20.11.
15:00 Kastelli OLS – Classic
17:00 Jyväskylän monitoimitalo Happee – TPS Kuukauden studiopeli, Ruutu/JIM
17:00 Nurmohalli Jymy – EräViikingit

Ruutu lähettää kaikki pelit.

Naisten F-liiga

NLA

Keskiviikko 16.11.
18:30 Mosahalli EräViikingit – SB-Pro Studio-ottelu

Perjantai 18.11.
18:30 SB-Areena FBC Loisto – PSS

Lauantai 19.11.
17:00 Arkadia Halli SB-Pro – TPS
18:00 Kastelli SSRA – EräViikingit
18:30 Spiral-halli Koovee – Classic

NLB

Tiistai 15.11.
18:45 Tapulin Lehto Areena Jokerit – Pirkat

Lauantai 19.11.
15:00 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Pirkat – Blue Fox
15:00 Tapulin Lehto Areena Helsinki United – O2-Jyväskylä
15:00 Lippumäki Welhot – ÅIF

Ruutu lähettää kaikki pelit.

Miesten Divari

Perjantai 18.11
19:00 Jokirinteen LH Rangers – Tiikerit
19:00 Sipoo Areena ÅIF – M-Team

Lauantai 19.11.
15:15 Palokan koulukeskus Happee Steamers – Steelers
15:30 Spiral-halli Koovee – Karhut
16:00 Lappeenrannan UT SaiPa – Hawks
17:00 Rauman Kauppaoppilaitos SalBa – Josba

Sunnuntai 20.11.
15:30 Spiral-halli Koovee – ÅIF
15:30 AC Ruskeasuo M-Team – Happee Steamers
16:00 Porin UT Karhut – Josba
17:30 Palokan koulukeskus O2-Jyväskylä – Hawks

Salibandytv lähettää kaikki pelit.