Sveitsin MM-turnaus huipentuu sunnuntaina – katso pronssiottelun ja finaalin aikataulu

Suomi taistelee sunnuntaina pronssista. Kuva: IFF

Suomi taistelee sunnuntaina pronssista. Kuva: IFF

Salibandyn Sveitsin MM-kisat huipentuu sunnuntaina, kun jäljellä on enää kärkimaiden osalta pronssiottelu ja finaali.

Suomi kohtaa klo 13 Suomen aikaa alkavassa pronssiottelussa kisaisäntä Sveitsin. Suomi taipui lauantaina välierässä Ruotsille rankkarikisan päätteeksi ja jäi ensimmäistä kertaa finaalin ulkopuolelle 18 vuoteen. Sveitsin välierässä lopputulos oli selkeämpi, sillä Tshekki oli vahvempi maalein 11-3. Suomi ja Sveitsi kohtasivat turnauksen alkusarjassa, jossa Sveitsi vei kamppailun lukemin 7-5.

Klo 16.45 alkavassa finaalissa vastakkain asettuu siis Ruotsi ja Tshekki. Maat kohtasivat toisensa loppuottelussa myös 2004, jolloin finaalissa nähtiin edellisen kerran Suomen tai Ruotsin lisäksi jokin toinen maa. Tasainen alkusarjan ottelu Ruotsin ja Tshekin välillä päättyi 3-3-tasapeliin.

Yle lähettää suorana sekä pronssiottelun että finaalin.

Sunnuntain aikataulu (ajat Suomen aikaa):

13.00 Pronssiottelu Suomi – Sveitsi (Yle TV2 12.50)
16.45 Finaali Sveitsi – Tshekki (Yle TV2 16.30)