Hyökkääjä Joonas Pylsyn kannalta Sveitsin MM-kisat päättyivät painajaismaisesti alkusarjaan viime kuun alussa.
Ensin hyökkääjä kärsi flunssasta kaksi ensimmäistä peliä. Norja-pelissä Pylsy oli mukana alkulämmössä, mutta sai aivoverenkierron häiriön, jonka vuoksi hänet vietiin lopulta kiireen vilkkaan sairaalahoitoon.
– Halusimme tulla asian kanssa lyhyesti ulos. Puhelin on niin täynnä viestejä ja erilaisia spekulaatioita liikkuu. Ennen ulostuloa halusimme odottaa kriittiset päivät toipumisen osalta ja varmistua ettei tule takapakkia
– Tässä on eletty painajaista viime päivät. Nyt tila on kuitenkin menossa vakaammaksi. Tulevat kuukaudet keskitymme täysillä kuntoutukseen ja parantumiseen. Toivomme ihmisiltä ymmärrystä ja rauhaa. Tämän jälkeen emme kommentoi asiaa enempää, Pylsy tiedotti tuolloin Salibandyliiton kautta ja vakuutti että sairaskohtaus ei liittynyt flunssaan.
Nyt Pylsy on päivittänyt omaa tilannettaan Instagram-tilillään. Pylsy kertoo päivityksessään olleensa kaksi viikkoa sairaalassa Sveitsissä ja on nyt paikallisessa kuntoutuskeskuksessa. Pelaaja kiitteli kaikesta saamastaan tuesta viestitse tai muuten.
Pylsy pelaa ja asuu Sveitsissä. Hän edustaa Sveitsin pääsarjan kärkijoukkueisiin kuuluvaa SV Wiler-Ersigeniä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa