Divarin O2:n päävalmentaja Jouni Juurela on kirjoittanut viime aikoinan blogia salibandysta. Floorball Made Simple -blogin toisessa osassa keskitytään avauspelaamiseen.

Hei, kiitos lukija, kun palasit toisen Floorball Made Simple-blogikirjoituksen pariin. Olet kova soturi, mikäli jaksoit lukea ensimmäisen kirjoituksen loppuun saakka. Saadusta palautteesta innostuneena tämä toinen kirjoitus pidetään tällä kertaa vanhaa testamenttia lyhyempänä.

Tällä kertaa keskitytään pelin avaamisen vaiheeseen. Pelin avaaminen onkin mielenkiintoinen aihe, sillä siinä on valtavasti erilaisia asioita, mitä voit lähteä joukkueena hakemaan ja kaikilla niistä voit menestyä toteuttamalla ne hyvin. Kirjoitan enimmäkseen siitä, mihin suuntaan näen pelinavaamisen nykysählyssä olevan menossa.

Avauspelaamisen voi nähdä 1) hyökkäysalueelle siirtymisenä ja jatkumona HAHP-peliin (hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen), 2) maalipaikan luomisena (hieno termi pitkäsuora hyökkääminen) tai 3) pallolla puolustamisena.

Ensimmäisessä pelin availuun keskittyvässä kirjoituksessa ei oteta vahvemmin kantaa syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärään, joka olisikin lajipuheen kannalta trendikäs aihe. Sen sijaan keskittyminen on avauspelaamiseen riittävän tilan saavuttamisessa, mikä vaikuttaa tilan suuruuteen ja miten sitä voidaan käyttää keskialueella.

Terminä hyvä jatkumo pelin avaamisesta HAHP-peliin tarkoittaa pelin jatkamisen helppoutta, ongelmatonta ja saumatonta siirtymää pelin avaamisesta hyökkäysalueella pallon liikuttamiseen. Tavoitteena monella joukkueella onkin välttää painimaaottelut, kun pallo pelataan ensimmäistä kertaa syvään. Tähän vaikuttaa isosti ensimmäisten tukiliikkeiden ja niiden liikesuuntien selkeydet. Mitä haluamme saavuttaa ja miten teemme sen mennessämme ensimmäistä kertaa syvään. Tämä on puolustustasapainon ja riskitasojen kannalta sangen turvallista, mutta mikäli tämä on ainoa pyrkimys joukkueen pelin avaamisessa, niin joukkueen tekemien odotettujen maalien määrä laskee.

Huippujoukkueidenkin avauspelaamisesta maalipaikkojen tuottamisessa suuria eroja pelaamisen rakenteissa ja toistuvuuksissa. Jos omistaisin kristallipallon, niin en varmaan olisi sählyvalmentaja. Jos nyt pitäisin kristallipalloa kädessä, niin väittäisin että 10 vuoden päästä kansainvälisessä huippupelissäkin kärkijoukkueet pystyvät tuottamaan suorasta pelin avaamisen vaiheesta enemmän maaleja. Tällä hetkellä varsin moni joukkue pääsarjoissakin tyytyy käyttämään pelin avaamisen vaihetta vain porttina hyökkäysalueelle pääsemiseen, eli hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen (HAHP) pyritään tuottamaan hyvä jatkumo. Pelin avaamisvaiheesta suorien maalipaikkojen lisääntymisestä on pieniä viitteitä havaittavissa F-Liigan huippupelien osalta, käyttäen maaseudun korviketta xG-analyysityökaluille, eli vanhaa kunnon silmätestiä. Tähän vielä ripaus hajataittoa mukaan, niin kylläpä rupeaa visiota löytymään. Tästä suorasta pelin avaamisesta maalintekopaikkojen tuottamisesta hyvä esimerkki oli MM-kisoissa Tshekin maajoukkue, joka loi paljon maaleja suoraan pelin avausvaiheesta.

Pallolla puolustaminen on muissakin säbäblogeissa esillä ollut aihealue, jonka jokainen on varmasti nähnyt konkreettisesti esimerkiksi kansainvälisissä peleissä. Tämä onkin kansainvälisen sekä pääsarjatason joukkueille nykyään melkein pakollinen osa-alue, jonka on kuuluttava joukkueen työkalupakkiin, mikäli otteluita tahtoo korkealla tasolla voittaa ja pitää vastustajan tähdet irti kuulasta. Lyhyesti avattuna pallolla puolustaminen tarkoittaa kuulan pitämistä omalla joukkueella valituilla kentän osa-alueilla siten, että vastustajajoukkue ei pääse palloon käsiksi. Tulevaisuuden huippusäbäjoukkueilla onkin mietittävää, missä menee tasapaino matseista täysien pistesaaliiden raapimisen sekä katsomossa kannattajien hereillä pitämisen välillä.

Avauspelaamiseen liittyy vahvasti tietenkin vastustajan karvauspelaaminen:
– mitä vastustaja koettaa karvauksellaan saavuttaa?
– missä ovat herkullisimmat tilat karvausmuodossa?
– kuinka korkealla ensimmäinen karvauspari on?
– pelaajien lukumäärä ekalla parilla?
– pelaajien pyrkimys ekalla parilla? ohjaa? pumppaa? nostaa prässille?
– pelaajien lukumäärä keskialueella ja seuraavilla tasoilla?
– pakit pelaajavartiointi vai alue?
– tuleeko pakeilta peilauksia? miten puolustavat leveystaskuja?

Leveyden kautta

Olennaisinta on mielestäni kuitenkin havainnoida mitä 1. karvausparilla tapahtuu. Kuinka ylös vastustaja nostaa 1. parinsa ja kuinka avoimien ovien päivän he haluavat järjestää omaan puolustussysteemiinsä. Mitä alempana 1. pari on, sen hankalampaa suorasta avauspelaamisesta on tuottaa minkäänlaista etua tai maalintekopaikkoja. Mitä ylempänä vastustajan ensimmäinen karvauspari on, niin sen suurempien leveystaskujen kautta pallollinen joukkue pääsee etenemään. Nykyisin yleistymään päin koko ajan oleva tilanneprässääminen, pulssittaminen ja mitä näitä hienoja termejä onkaan, antaakin avauspelaamiselle monenlaisia mahdollisuuksia.

Monen joukkueen 1. pari aktivoituu tietyistä ärsykkeistä / triggereistä korkeampaan prässiin, vaihtelevin tavoin. Tällöin 1. parin pelaajat nousevat tasosta X korkeammalle tavoitellen nopeampaa riistoa ylempänä kentässä. Tästä syystä pääsarjapeleissä kentän leveystaskuissa oleva tila vaikuttaa kasvavan hivenen vuosi vuodelta. Mitä ylemmäs vastustaja nostaa 1. parin, niin sen helpommin joukkueesi pääsee ajamaan leveydestä sisään. Vastustajan karvausmuotoa on kannattavaa lähteä muutenkin venyttämään syvyyden ja leveyden suunnassa, jolloin jokainen vastustajan pelaaja joutuu vartioimaan suurempia neliöitä. Mitä vähemmän tuot 2. roolin pelaajia (=palloton hyökkääjä) alas peliä avatessa, sen vähemmän vastustajakin tuo pelaajia keskialueelle. Jos pallon menettää, niin tietysti tulee vaarallisempi maalipaikka omiin, mutta on joukkueellasi myös suurempia mahdollisuuksia murtautumiseen kentän isoksi tekemisen jälkeen. Vastustaja harvoin tietenkään suostuu venyttämään karvausmuotoansa tarpeettoman pitkäksi, mutta mikäli pallollinen joukkue itse tuo liian paljon tukipelaajia keskialueelle, tukkii joukkue itse oman avauspelaamisensa.

Vauhdilla oikeisiin tiloihin

Pelkkä puolustusmuodon venyttäminen ei vielä riitä hyvään avauspelaamiseen, vaan edessä olevat tyhjät neliöt on käytettävä hyödyksi. Paras tapa käyttää näitä neliöitä hyödyksi onkin edetä eteenpäin (vastustajan kenttäpääytyä kohti) liikkuvien pelaajien kautta. Pelin jatkaminen on helpompaa, mikäli vastaanottava pelaaja saa otettua tatsin mukaansa vastustajan kenttäpäätyä kohti liikkeeseen. Vauhdilla ja liikesuunnalla on jatkuvasti kasvava merkitys peliä avatessa. Mikäli kosketus otetaan eteenpäin menevään liikkeeseen, mutta hitaaseen vauhtiin, on tätä pelaajaa merkkaavan puolustajan vaade 1vs1-tilanteen puolustamiseen sangen pieni. Tilanne on erinomainen, mikäli pallollinen joukkue tekee yhteistyötä hyvin ja saa pelattua vastaanottavalle pelaajalle vielä tilanteeseen, jossa tämän liikesuunta on eteenpäin ja pelaaja on kovassa vauhdissa.

Vauhtietua ja eteenpäin suuntautuvaa liikettä kannattaakin painottaa avauspelaamisessa mahdollisimman paljon, jos pelin tahdotaan virtaavan useammin vastustajan päätyä, kuin omaa malia kohti. Vielä 4-5 vuotta sitten salibandyssä painotettiin keskialueen pelaamisessa paljon keskialueella tilan tekemisen liikkeitä, joissa usein palloton pelaaja täytti syvyydestä omaa kenttäpäätyä kohti ja vastaanotti kuulan jatkuvasti omaa maalia kohti suuntautuvaan liikkeeseen. Pystyykö tuosta tilanteesta tuottamaan nopeasti mitään maalintekoon johtavaa?

Mikäli joukkueesi avaa paljon leveystaskuun omaa maaliasi kohti liikkuvalle pelaajalle, on liikesuunta nopean etenemisen kannalta väärä. Täyttösuunnan ollessa omiin päin, pitäisi tilaa ja aikaa tatsin ottamiseen, kääntymiseen ja ylöspäin liikkeelle lähtöön olla riittävästi, ilman että pelaaja joutuu paineeseen. Kaikki yhteinen viisikon liikehdintä liikeluomiseksi on turhaa, mikäli vastaanottava pelaaja joutuu heti taka- tai sivupaineeseen, päätyen 1vs1-tilanteseen. Viisikko päätyy tällöin samaan tilanteeseen, josta lähti liikkeelle.

Lisäksi edessä olevan tilan kannalta tärkeää on avaamiseen taso, jolta vaadittuja liikkeitä tehdään. Mikäli tavoitteena on avata peliä voittamalla syötöllä taso kerrallaan, eikä vaan painaa lämäriä kulmaan, on tason voittaville syötöille oltava riittävästi tilaa. Miltä tasolta lähdemme avaamaan pelaamista ja mille alueelle haluamme ottaa kosketukset mukaan. Karvaustason taakse vastaanottavalla pelaajalla on oltava riittävästi tilaa. Jos pallollinen joukkue sijoittaa pelaajansa suoraan liian lähelle karvaustasoja, ajautuvat syöttöjen vastaanottajat liian lähelle seuraavia karvaajia -> joukkue itse pienentää tilat mihin edetä. Tällöin syötön vastaanottaneiden ja pallolliseksi tulleiden pelaajien liikevauhdit ovat usein hitaita ja eteneminen hyökkäysalueelle hidastuu, jolloin puolustavan joukkueen on viisikkona sekä 1vs1-tilanteissa helpompaa puolustaa.

Kääntäen mitä kovemmalla vauhdilla pallollinen joukkue etenee keskialueen yli hyökkäysalueelle, sen haastavampi karvaavan joukkueen on taka- ja sivupaineistaa ja hyökkäyspeliin pääsy on helpompaa. Peliä avatessa moni F-liigajoukkue näyttääkin siirtäneen useita metrejä alaspäin tuota tasoa, jossa pelin avaamiseen vaadittavat liikkeet tehdään. Täten myös alue johon vauhtiin syötetään, on myöskin metritolkulla alempana. Alla olevassa kuvassa nähdään, kuinka alhaalta TPS:n F-liigajoukkue aloittaa pelin avaamisen.

(Ruudun kuvaa, ottelu Indians-TPS, 2022

Yllä olevassa kuvassa nähdään avaustaso, josta TPS aloittaa pelinavausliikkeensä. Avaavat pelaajat pitävät etäisyyden kärkikarvaajaan, jonka kautta syötöt tason ohi voidaan vastaanottaa leveyteen isompaan tilaan. Pelaaja ehtii kelata itsensä vauhtiin ennen seuraavia 2. tason karvaajia.

(Ruudun kuvaa, ottelu Indians-TPS, 2022)

Yllä olevassa kuvassa nähdään alue, johon TPS hakee syöttöä kentän leveyteen. Kuvassa vasemmalle leveyteen vastaanottavalla pelaajalla on runsaasti tyhjää tilaa edessään ja pallo pelataankin pian hänelle. Edessä olevan tilan tyhjyyteen vaikuttaa suuresti vastaanottavan pelaajan etäisyys seuraavaan edessä olevaan puolustavaan pelaajaan, joka on tässä tilanteessa Indiansin W-karvauksen sentteri.

(Ruudun kuvaa, ottelu Indians-TPS, 2022)

Yllä olevassa kuvassa on merkattu punaisella viivalla taso, josta joukkueet usein aloittavat pelin avaamisen. Mitä lähempää 1. karvaajaa tai karvaustasoa liikkeet tapahtuvat, niin sen lähempänä leveyteen syötön vastaanottava pelaaja on häntä lähintä karvaajaa. Joukkue voi siis itse sijoittumisellaan joko tehdä tilan leveystaskuissa joko ahtaaksi tai isoksi. Myös mitä ylemmäs vastustajan saa nousemaan, sen enemmän tilaa.

Tila leveystaskuissa ei tietenkään aukea aina vain sijoittamalla avaustason riittävän alas. Leveystaskuihin pääseminen voi vaatia ensin tilan luomista leveyksiin.

Kannustan koutseja pohtimaan, miltä tasolta avausliikkeet kannattaa aloittaa ja pidetään leveydessä oleva tila isona. Miten joukkueesi pääsisi paremmin vauhtiin laitataskuihin? Mitä yhteisiä työkaluja joukkueellesi voisi kehittää vauhdilla taskuihin pääsemiseksi?

Seuraavassa kirjoituksessa jatketaan pelin avaamisen parissa ja keskittyminen onkin syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärässä. Kannattaako syvyyteen työntää 1,2,3 vai 4 pelaajaa? Siitä tarinaa vielä ennen joulupukin saapumista.

Floorball Made Simple,
Jouni Juurela