Floorball Made Simple-salibandyblogi tekee paluun pienen tauon jälkeen.
Tämä blogikirjoitus käsittelee hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista ja onkin oiva jatkuva edellisille avauspelaamista käsitelleille teksteilleni. Kirjoitus pohjautuu kokemuksiini siitä, mihin suuntaan hyvä hyökkäysaluepelaaminen on pääsarjatasolla kehittymässä ja mitkä ovat näkyviä ilmiöitä. Käsittelen hyökkäysalueen pelaamisen arvioiden HAHP-pelaamisen surkeasta versiosta aina kohti parempaa pelaamista.
Myös HAHP-pelissä on syytä keskittyä tiettyihin perusasioihin. HAHP-peliä voi kärjistäen pelata niin, että se joko syö joukkueesi tulosta tai parantaa sitä. Mikäli joukkueen oma pelitapa on liian rajallinen ja sulkee esimerkiksi pois HAHP-pelin kautta syntyvät maalipaikat, sahaa joukkue oksaa millä se istuu.
Perusasioita
Pelin jatkaminen ja pallottomien pelaajien tuet korostuvat erityisesti hyökkäysalueen pienessä tilassa pelatessa. Painottoman puolen leveyden sekä kentän keskustan tuet tuntuvat korostuvan eniten monilla huippujoukkueilla tällä hetkellä, oli pallo missä kohtaa hyökkäysaluetta tahansa. Pallollisella on oltava kykyä kestää ensimmäinen isku, suojata liikkeestä ja kyetä kuljettamaan paineen alla. Mitä enemmän joukkue tykkää ampua palloa kentän laidalta maalia kohti, sitä enemmän korostuu maalin taka-alueille tulevat liikkeet. Keskellä kenttää ykkössektorissa ja takatolpalla kannattaakin olla pelaaja heilumassa.
Leveyssuunnassa palloa nopeasti liikuttamalla saadaan kentän helpoimmat vetolinjat auki, jotka aukeavat usein eri leveystaskujen kautta. Mitä hitaammin pallo liikkuu leveyssuunnassa, sen helpompaa on peittolinjojen löytäminen puolustavalle jengille. Mitä enemmän vastustaja puolustaa miesvoittoisesti viime vuosien trendien kaltaisesti, sen vähemmän pelineliöitä on kentän syvyydessä ja ison tilan hyödyntäminen viivassa korostuu. Pelkkä ison syötön paiskaaminen viivaan ja tarvittavien helppojen tukien tekeminen ei riitä HAHP-pelaamiseen, se antaa aihion liikuttaa palloa kohti avoimempia vesiä, mutta ei tuota vielä mitään sen enempää.
HAHP-pelin jatkamiseen vaikuttaa avauspelaamisen laatu, sillä mikäli avauspelaamisessa päädytään ainoastaan pystysuuntaisten syöttöjen kautta vain hyökkäysalueen syvyyteen, on puolustavan joukkueen helpompaa reagoida ja iskeä paine näihin tiloihin. Syvyyden painimatsin välttämiseksi jo peliä avatessa alueelle kannattaa mennä eri suuntiin menevien syöttöjen kautta.
Heikko kenttätasapaino tarkoittaa usein sitä, että pelaajia on sijoittunut syvyyssuunnassa liian monta, liian syvään, jolloin syntyy vaarallisia negatiivisia tilanteenvaihtoja omiin. Mikäli kentän keskustassa ei ole HAHP-pelissä tukea, sitä alempana, useamman pelaajan kannattaa olla. Huonoin tilanne on, mikäli kentän keskustassa ei ole tukea ja kolme muuta pelaajaa huitelee liian syvällä. Pelkkä hyvän kenttätasapainon näpräily 131-rakenteessa ei kuitenkaan riitä enää nykypäivänä, vaan joukkueen on löydettävä tasapaino ubersafetyn ulkokehä-pyörittelyn ja liian korkean riskitason pelaamisen väliltä.
Surkeasta HAHP kohti hyvää versiota
Tiivistäen kaikista heikoin hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen (HAHP) on heikon kenttätasapainon oikomista, jossa jatkumot ovat hyvin lyhyitä ja pallopätkät jäävät hätäisiksi. Mikäli näin on, niin HAHP-peli tuo todennäköisesti enemmän lunta tupaan kuin varsinaisia ykkösluokan maalipaikkoja; paljon negatiivisia tilanteenvaihtoja ja kiireisiä hetkiä omaan kenttäpäätyyn. Hyvällä HAHP-pelaamisella joukkue pääsee vähintään vaihtamaan pallollisena useammin ja löpöä pelata hyvin riittää koko ottelun läpi.
1. Syvyyteen juuttuva HAHP ja vastureita omiin
– peli jää pelin avaamisen jälkeen kulmaan / maalin taakse
– 1-3-syötön jatkumot, joista pyritään pelaamaan nopeasti maalin edustalle
– toimii nopeiden maalintekopaikkojen tuottamiseen, mutta todennäköisyydet hyvin puolustavaa joukkuetta vastaan pieniä
– usein suurin osa pallottomista pelaajista liikkuu kovaa vauhtia vastustajan päätyyn -> pallon menetyksen hetkellä kenttätasapaino usein surkea
Näin suoraviivainen HAHP-pelaaminen on jopa järkevääkin on tappiolla oltaessa ja pelikellon lähestyessä loppuaan, mutta koko ottelun kestäessään tuottaa korkean määrän vaihtelevia, epätasapainoisia tilanteita omaan kenttäpäätyyn ja on myös polttoaineen riittämisen kannalta kuormittavaa. Mitä alempana vastustajan karvaustasot, kun pallollinen joukkue avaa peliä, sen vähemmän hyökkäyskenttäpäädyssä on neliöitä nopeasti alueelle mentyä maalintekoon.
Tämän elementin, jos onnistuu kokonaan poistamaan pelistä, katoaa pelistä usein yllätyksellisyys ja peli jää ujoksi ulkokehällä pyörimiseksi. Jos taas HAHP-pelaaminen perustuu pelkästään näin suoraviivaiseen pelaamiseen, on hyvin todennäköistä, että joukkue ei ottelun virtaus ole luultavimmin omassa näpissä.
2. Pudotukset viivaan, mutta peli puuroutuu viivaan
Joukkue saa pudotettua viivaan, mutta sen jälkeen seuraavat tukitoimet ovat niin hitaita, että pallolliseen ehditään iskeä puolustavan jengin toimesta paine. Tällöin pallollinen joutuu usein pakittamaan kohti omaa päätyä ja pallollinen joukkue joutuu aloittamaan uudelleen pelin avaamisen vaiheen, ilman maalintekopaikan tuottamista. Viivaan saatavissa tuissa on oltava selkeät periaatteet, mihin tuet tahdotaan rakentaa.
Esimerkiksi TPS ja KrP, varsinkin TPS, pelaa siten, että viivaan pudottanut pelaaja leikkaa pallottomana tuelle kentän keskustaan. He näyttävät priorisoivan keskustan ja painottoman leveyden tuet korostetun tärkeäksi. Osa haluaa taas pudottavan täyttävän saman puolen laitatuelle, joka on kentän helpoin syöttö pallolliselle pelattavaksi, mutta usein tämä pelaaja on helpointa myös seurata kiinni tämän puolen puolustajan toimesta.
3. Peli jatkuu mutta vain ulkokehällä
Tämän kaltainen HAHP, missä päästään pois kulmista ja viivasta sekä saadaan puoli vaihtumaan nopeasti, on elintärkeää kaiken maalintekoon johtavan toiminnan kannalta. Pudotuksen jälkeen monella joukkueella peli jää jumiin viivassa puolen vaihtamisen jälkeen. Tämmöinen HAHP tuskin vieläkään tuottaa maalintekopaikkoja. Säännöllisesti hyviä maalintekotontteja tuottava HAHP-pelaaminen vaatiikin usein hyvillä ja kovilla syötöillä pallon liikuttamista ison tilan, usein ulkokehän kautta.
Jos peli jää kuitenkin tälle tasolle eli pyörimään vain ulkokehälle, joukkue pääsee kyllä vaihtamaan useammin pallollisena, mutta hyökkäysalueella käytetty aika ei tuota vielä maalinteon kannalta hyötyä. Tällöin joukkue kuluttaa pelikellosta aikaa pyörien tehottomasti ulkokehällä ja tämä aika on pois tehokkaamman maalinteon hetkistä.
4. Murtautuminen vain syöttämällä ytimeen
Kentän keskustaan syötöllä murtautuminen on fiksua, sillä tämä on usein nopein reitti päästä ykkössektoriin. Varsin usein HAHP-pelin näkee olevan kuitenkin varovaista ja ubersafetyä ulkokehällä pyörimistä, jonka kohokohta on pakotettu lyhyt syöttö siivestä keskustaan hyvin ahtaaseen rakoon. Mikäli joukkueen HAHP perustuu ainoastaan tähän, eikä pallollisella pelaajalla ole omaa veto-/murtautumisuhkaa, riittää koko puolustavalle joukkueelle, maalivahtia ja kenttäpelaajia mukaan lukien, neljän pelaajan puolustaminen kaikkien viiden sijaan.
Moni saattaa miettiä jo, että ei kai missään joukkueessa vain työnnetä syöttöä kentän keskustaan. Monien pääsarjajoukkueidenkin pelaamisessa, esimerkiksi liigan häntäpäässä, suurin HAHP-ase on viime vuosina ollut lyhyellä syötöllä keskustaan murtautuminen. Kärkijoukkueissa tapahtuu paljon muitakin murtautumisen toimintoja, jolloin puolustusmuodon ennakointi on vaikeampaa.
5. HAHP jossa myös pallollinen murtautuu
Mikäli pallollinen joukkue kykenee HAHP-pelissään murtautumaan myös pallollisena väleistä sisään, on puolustavan joukkueen pelin ennakoiminen haastavampaa. Vanha sanonta kaikkeen tottuu, pätee tässäkin puolustamiseen. Pallollinen voi kärjistäen haastaa hyökkäysalueella väleihin joko kulmasta tai leveystaskusta. Maalin takaakin saattaa ovela kettu haastaa.
Kentän laitataskusta siivestä voi haastaa usein laiturin alapuolelta tai yläpuolelta. Alapuolelta haastaessa peittävä laituri on vielä edessä, jolloin joutuu haastamaan laiturin ohi, kun taas laiturin yläpuolelta haastaessa joutuu on pallollinen laiturin ohi valmiiksi. Pääsarjatasolla kärkijoukkueissa näkee pallollisten useammin ajavan väleihin kuin häntäpäässä.
6. HAHP jossa joukkue syöttää viistoon tai poikittain pakan läpi
Hyvästä kenttätasapainosta voi vihmoa myös murtavaa syöttöä pakan läpi. Usein näiden syöttöjen näkee tapahtuvan ns. siivestä siipeen. Liigatasolla esimerkiksi Classic ja KrP hakivat viime kaudella HAHP-pelissään usein poikkareita/diagonaalisyöttöjä. Poikkareiden ja diagonaalisyöttöjen hakeminen organisoitua viisikkoa vastaan on kuitenkin yksi koko lajin vaikeimpia asioita ja riskitasot ovat yksiä korkeimmista. Tästä syystä tilaa on usein oltava enemmän, kuin muiden murtautumisvalintojen tekemiseen.
Yksilötasolla suoritusta helpottaa tai rajoittaa pelin etukäteen havainnoiminen, ensimmäinen kosketus, syöttötekniikat, vartalon asennot, jne. Maalinteon todennäköisyys nousee valtavasti, mikäli laukoja pääsee ampumaan kovasta poikittaissyötöstä. Jos HAHP-pelistä haluaa tuottaa fiksusti poikkareita, on hallittava miten poikkareille luodaan tilaa ja kuinka paljon niitä kannattaa kunkin joukkueen viljellä.
Poikittaissyöttöjen lukumäärän on oltava riittävän korkea, että oma joukkue saa tontteja maalintekoon, mutta riittävän pieni, ettei peli tuota kääntöjä omiin. Jälleen kerran, mitä monipuolisemmin viisikon pelaajat tekevät erilaisia murtautumisvalintoja, sen hankalampaa myös näiden murtavien poikkareiden haisteleminen on puolustavalla joukkueella.
7. HAHP, jossa alimmat pelaajat liikkuvat maalille
Usein alimpien pallottomien pelaajien liikkeitä kannattaa hakea, sillä nämä pääsevät nousemaan pallottomana ”puskista, pimeistä kulmista, puun takaa”, miten ikinä haluaakaan sanoa. Esimerkkiksi hetkellinen pohjapelaaja pelaa syötön laitaan ja lähtee voittamaan merkkaajaansa jalalla maalia kohti. Monella liigan kärkijoukkueella siipipelaajat/pakit tekevät syvään syötettyään murtavan pallottoman liikkeen maalia kohti. Nämä liikkeet pakottavat myös oman viisikon liikkumaan ja pelaaminen on luontaisempaa kun on liikkeessä. Usein vastustajan laitureiden selän takaa onkin helpoin reitti pujahtaa pallottomana suoriin maalintekopaikkoihin.
Joukkueella on oltava alimpien pelaajien pallottomien liikkeiden jälkeen selvät sävelet, miten kenttä täytetään ensimmäisen liikkeen jälkeen. Osa haluaa kannustaa HAHP-pelissä jopa alinta pelaajaansa liikkumaan muodon pelin ydintä kohti, osa haluaa pitää alimman pelaajan 90-luvun hengessä HAHP-pelin liberona pohjalla. Jos alimmat pelaajat jäävät syötön jälkeen aina paikalleen seisomaan, on yksittäisen pelaajan ja koko viisikon puolustaminen helpompaa.
8. HAHP, jossa muodot vaihtuvat
Joukkueella voi olla välillä viivassa pakkipari, välillä alakolmio, välillä jotain siltä väliltä. Tämä tuottaa ihan eri haasteen viivan puolustamiseen, kuin se jos jokainen puolustavan joukkueen pelaaja voisi nähdä edessään staattisesti samassa tilassa napottavan pelaajan. Muodon vaihtaminen alakolmion ja pakkiparin välillä pakottaa myös vastustajan vaihtamaan muotoaan, joka johtaa kommunikaatiokatkoksiin ja täten jossakin kohtaa aukeaa ylivoimatilanteita. Silmämääräisesti liigan muutama kärkijoukkue hakee näitä tilanteita satunnaisesti.
Staattinen HAHP-131-seisonta alkaa kadota. Kuulin kerran koripallovalmentajan toteavan, että meidän lajissamme HAHP-pelaaminen on kuin NHL-pelien ylivoimaa, ilman että on sitä ylimääräistä pelaajaa. Se kuvasti hyvin yhteen aikaan hallinnutta trendiä.
Mitä siellä HAHP-pelissä sitten kannattaa puuhata? Kaikkea kohtuudella. Eri yksilöiden ominaisuudet sopivat eri valintoihin. Kissa ei nouda luuta vaikka miten kauas heittäisit. Mikäli murtaville valinnoille ei ole vielä tilaa tai aikaa, on kuulaa vielä liikuteltava hetken aikaa tai tehtävä kentälle tilaa. Eri ratkaisut ovat vaikeampia ja vaativat enemmän tilaa. Aina pitäisi muistaa valaa perusasioista kiviaitaa valmiiksi, ennen kuin alkaa liikaa hifistelemään.
Pitää löytää ensin oman joukkueen HAHP-pelin suurin pullonkaula ja alkaa työstää sitä ajan kanssa.
Teksti: Jouni Juurela