Salibandyn sanakirja: Kellokorttijoukkue

Classicia kuvailtiin aikoinaan kellokorttijoukkueeksi. Arkistokuva: Esa Takalo

Classicia kuvailtiin aikoinaan kellokorttijoukkueeksi. Arkistokuva: Esa Takalo

Salibandyn sanakirjassa perataan salibandysanastoa artikkeleiden muodossa.

Kellokorttijoukkue kuvastaa ryhmää, joka käy kentällä kylmän viileästi hoitamassa hommansa ja poistuu paikalta voitokkaana, kuten kuka tahansa normaalin työpäivänsä jälkeen kellokortin leimaten. Termi kuvastaa sitä, että joukkueen rutiinitaso on noussut niin korkeaksi, että se ei horju kovassakaan paikassa tai paineessa.

Tällaiseksi joukkueeksi kuvailtiin eritoten Classicia ”dynastiansa” aikana vuosina 2016-22. Joukkue voitti lähes kaikki pelinsä näillä kausilla, ja otti täysiä pistepotteja heikommallakin suoritustasolla. Jossain vaiheessa joukkueen voittaminen saattoi mennä hiukan tylsäksikin yleisön kannalta, kun joukkue esiintyi eleettömän varmasti.

Kellokorttijoukkueessa näkyy Petteri Nykyn jalanjälki. Nykyn alaisuudessa miesten maajoukkue oli usein takuuvarma suorittaja varsinkin finaaliin asti. Tästä tosin nähtiin poikkeama vuoden 2022 MM-kisoissa. Joka tapauksessa Nykky pyrki vahvasti siihen, että joukkue suorittaa mahdollisimman pienellä energialla ja silti hyvällä tuloksella MM-tapahtumissa.

Pääkallo kerää lajisanastoa ”Salibandyn sanakirja” -artikkeleiden alle. Tarkoituksena on kerätä lajisanastoa mahdollisimman kattavasti, ja alustava pohja on tehty parinkymmenen termin osalta. Ainakin alkajaisiksi sanastoa julkaistaan artikkelimuodossa, mutta kaipaamme apua ja osallistumista myös lukijoilta.

Salibandysanastoa voi ehdottaa foorumilla olevassa ketjussa, ja samalla voi vääntää peistä sanastosta, joka on varmasti useimmille lajiseuraajille ennestään tuttua.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen