Suomalaisten miesten ja naisten pääsarjaa kutsutaan nimellä F-liiga.
Nimi on ollut alusta asti huono, ja selitän kohta miksi. Ei se meille toki ole, jotka seuraamme lajia jatkuvasti, mutta onko sarjan nimen palveltava sitä pääyleisöä, joka tuntee jo lajin ja sen lippulaivan? Ei, jos oikeasti halutaan kasvaa. Lajiväki on tyytynyt siihen, että nimi on ihan hyvä, ok.
Mitä jos mietitään asiaa näin: Mennään Helsingin päärautatieasemalle ja kysytään summamutikassa 100 ihmiseltä moniko tietää mikä on a) F-liiga ja b) Salibandyliiga. Mutuilen, mutta b voittaa ihan varmasti. Ainakin laji selviää nimestä.
Onko tällä väliä? On, sillä on kaikkein eniten väliä. Suomalaisen salibandyn tärkein markkina-alue on Suomi. Suurimmalle osalle seuroista se tärkein markkina-alue on oma pitäjä. Jos ei ole jo vihkiytynyt lajiin, niin sarjan nimi ei helpota markkinointia. Pahinta mitä laji voi tehdä parhaalla markkina-alueellaan on piilottaa itsensä kryptisen nimen taakse.
Oikeasti nimi on vähän sivuseikka: paljon pahempaa on se mitä se lopulta edustaa. Suomessa on ajateltu, että kansainvälistyminen on keino nostaa kotimaisen sarjan kaupallisuutta ja muuta arvoa. Ulkomailta katsoen F-liiga on varmasti parempi nimi kuin mikä tahansa kotimainen vaihtoehto. Tämä isompi suomalainen massa on kuitenkin lajille paljon tärkemäpi, kuin se mahdollisesti muutamia satoja ihmisiä sisältävä ulkomaisten seuraajin ”massa”.
Itselläni tulee kuitenkin enemmän mieleen ”katso orava” -hämäys tai se, että varsinainen kova päivittäinen työ on vaihdettu ulkomaisen kasinon rulettipöytään. Salibandylla on oikeasti montakin vaihtoehtoa kasvaa kotimaassa, mutta nyt on valittu yksi, ehkä kaikkein epävarmin vaihtoehto.
Olisi kiinnostavaa tietää mitä kaupallista arvoa ulkomaille satsaaminen on toistaiseksi tuonut? Onko tshekkiläisen streamin euro suomalaista enemmän? Onko sarjalla ulkomaisia sponsoreita kiikarissa? Mikä on suomalaisen salibandyn kaupallisen arvon tilanne ulkomailla oikeasti? Siis oikeasti.
Jo vuosien ajan liigan suunnalta näissä kysymyksissä on kuitenkin keskitytty epämääräisiin liiotteleviin lausuntoihin. Draftia ennen toimistolle oltiin kuulemma yhteydessä päivittäin ulkomailta. Päivittäin? Oikeasti?
Ulkomaisesta kiinnostuksesta vaikuttaisi lopulta olevan enemmän ei-konkreettista näyttöä, kuin konkreettista ja se huolettaa. Sen sijaan kotimaasta on rankkaa konkreettista näyttöä: F-liiga tekee tappiota, moni seura tekee tappiota, katsojamäärät ovat alhaalla ja lista jatkuisi ikävä kyllä pidempäänkin. Tässä on jo useampi seikka, joiden takia F-liiga tarvitsee pelastuspartion, ei epävarmaa uhkapeliä ulkomaan seikkailuihin.
Huomasitteko muuten miten draftiin suhtauduttiin? Se oli ihan hyvä, ok. Se ei ollut niin huono kuin mitä ajattelimme ennakkoon. Se ei ole kuitenkaan oikea kysymys, että onko draft-tapahtuma hyvä vai ei. Kysymys on se, että mitä hyötyä esimerkiksi draftista on isossa kuvassa liigalle?
Jos mietitään pelaajiston tasoa, niin lähtökohtiin nähden taso on ollut oletettua heikompi. Keskiarvollisesti draftatut pelaajat jäävät samanikäisestä suomalaisesta keskivertopelaajasta jälkeen. Sehän on myös hyvä merkki: Suomessa kasvaa hyviä pelaajia. Tämä ei toki ole estänyt liigaa viestimästä ylimitoitetulla volyymilla nimenomaan draftatuista pelaajista, jotka siis edustavat noin kolmea prosenttia liigapelaajista.
Senkin kulman voi nostaa, että kotimaassa on myös melko tyyris virallinen pelaajapolku, maajoukkuetie. Miksi juuri näille nuorille pelaajille kaivataan korviketta? Eikä tätä nyt tarvitse väkisin ymmärtää väärin. Kansainvälistä väriä on mahdollista saada ilman väkinäisiä drafteja, eikä nyt ihan invaasiosta voi tietysti puhua nytkään. Kansainvälistyminen voi myös luonnollisesti olla tavoitteena, mutta sen ei nykytilanteessa pidä olla prioriteettilistan kärjessä.
Jos ja kun draftatut pelaajat tuovat pääasiassa vain ”uutta väriä ja maustetta” liigajoukkueiden arkeen, niin ei voi nykyisessä hintatasossaan olla kovin järkevä systeemi kenenkään kannalta. Toki jos joku nyt esittää, että tässä on jokin välitön kaupallinen kulma, jolla rahaa sataa Suomeen, käännän tuulitakin jo heti huomisella sauvakävelylenkillä.
Sitä ennen: Korostan ja jatkan siitä mitä aiemmin nostin: Nyt ei ole unelmahötön, epärealismin ja vaahtokarkkien aika. Täällä konkreettisen maailman puolella kotimainen salibandy on vähintäänkin pienoisessa kriisissä. Tämä ei ole vitsi. Tämä on hätähuuto, jota ei pitäisi ohittaa olkia kohauttamalla.