Pääkallotodistus: Ei armoa – koko joukkueelle jäi parannettavaa MM-finaalista

Suomi ilmestyi MM-finaaliin, mutta ei esiintynyt sen arvoisesti. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

Ruotsi juhlii salibandyn naisten MM-kultaa Singaporessa. Ruotsi voitti Suomen eritoten vahvan avauserän myötä maalein 6-4. KalloCast antaa MM-kisoissa arvosanat kaikista peleistä.

Suomi oli sen verran heikko avauserässä, eikä parantanut riittävästi toisessa erässä, että Ruotsi pystyi pitämään 6-0-johdon loppuun asti etunaan. On hyvä huomioida, että 5v5-pelin Ruotsi voitti lopulta 6-1. Suomen kiri tuli ylivoimien ja 6v5-pelin myötä. Viisikkopeli ei ollut finaalin arvoisella tasolla.

Koska suoritustaso oli kokonaisuutena heikko, ei Suomen pelaajista kukaan saa edes kolmosta ottelusta. Jos ja kun mietitään kuudenkymmenen minuutin peliä, niin parannettavaa jäi jokaisella.

Suomi nojasi ennakkoon vahvaan maalivahtipeliin ja kärkiyksilöiden vahvuuksiin. Maalivahtipeli oli alkuun luokatonta, ja samaa voi sanoa nimekkään ykkösviisikon pelistä, joka otti tasavoimin useamman miinuksen. Tähtikategorian pelaajista My Kippilä ja Veera Kauppi eivät olleet lähelläkään parasta tasoaan.

Oma lukunsa on valmennuksen arvosana. Ykköstä parempaa ei voi antaa, mutta sitä heikommankin voisi jakaa tästä pelistä, jos sellainen olisi mahdollista. Kisat sujuivat hyvin finaaliin asti, mutta nyt joukkue ei ollut valmis tärkeimmässä paikassa.

Muutoksiakin yritettiin tehdä pelin aikana, mutta tasavoimin Suomi ei vain kyennyt haastamaan Ruotsia riittävästi. Kokonaisuudessaan Suomen pelistä tuli sekava kuva, kuten ketjuruletistakin. Avauserä oli heikointa Suomea, mitä naisten MM-tasolla on nähty henkilömuistiin, mutta peli ei parantunut riittävästi sen jälkeenkään.

Todistuksesta vastasivat Salibandypodcast KalloCastin Joel Siltanen ja Toni Lötjönen. Voit kuunnella KalloCastia joko Patreonista tai Spotifysta. Joka toinen viikko julkaistaan Ylijohtavan aitio -keskusteluohjelmaa samalla tilillä. Tilaa molemmat ohjelmat kuunteluun viiden euron kuukausihinnalla Patreonista, niin et jää paitsi salibandymaailman olennaisimmista puheenaiheista.

Kallotodistus

Maalissa: Noora Vuorela 1 (vaihdettiin tilanteessa 3-0 Ruotsille)

Kenttäpelaajat:
Johanna Homi 2
Meri-Helmi Höynälä 2
Hanna Niemelä 2
Mia Vallenius 2
Ulla Valtola 2

Miisa Turunen 2
Veera Kauppi 1
Oona Kauppi 2
My Kippilä 1
Daniela Westerlund 2

Sara Piispa 2
Milla Nordlund 2
Jenna Saario 2
Emilia Pietilä 2
Laura Manninen 2

Krista Nieminen (mv) 2
Alma Laitila 2
Sofia Leino 2
Laura Rantanen (pelasi vain vähän)

Valmennus: 1

Arvosanat:

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus