Suomi on totuttu näkemään salibandymaailman kärkimaana jo lajin ammoisista ajoista lähtien.
Top4-taso on jatkossakin selviö, mutta nykyisellä tahdilla kahden kärjessä pysyminen tulee tuottamaan tuskaa. Suomen Salibandyliiton Visio ja strategia 2026 -listauksesta löytyy kohta ”paras salibandymaa”. Sen alle on listattu seuraavia asioita:
– Harrastaminen ja pelaaminen helppoa ja kustannukset pysyvät kurissa
– F-liiga on maailman paras salibandyliiga ja sen kaupallinen arvo kasvaa
– Menestys arvokisoissa – naiset, miehet, juniorit
– Suomi on aktiivinen kansainvälinen vaikuttaja
– Salibandyn yhteiskunnallinen merkitys tiedetään ja tunnustetaan
Miten näiden osalta kulkee tällä hetkellä? Ihan rehellisesti sanoen F-liiga ei ole läheskään maailman paras Salibandyliiga ja ainoastaan heikkenee pelaajiston osalta. Sen lisäksi Sveitsiin ja nyt jo jopa Tshekkiin on hyvien suomalaispelaajien imua. Samaan aikaan kun Suomen oma sarja tyhjenee talentista, haetaan pikavoittoja draftista.
Tällä strategialla Suomi uhkaa tippua sarjarankingissa jo hyvinkin vuoteen 2026 mennessä kolmossijalle, tai jopa neloseksi. Huolestuttavia merkkejä on nähty sekä yleisöluvuissa että todellisissa talousluvuissa. On täysin mahdollista, että kaksi perinteistä seuraa katoaa liigakartalta ensi kauteen mennessä. Se on vain jäävuoren huippu, sillä tiettävästi taloudellisia ongelmia piisaa muillakin joukkueilla kuin julkisuudessa olleilla.
Draftia ei ole suomalaisen pelaajatuotannon paikkaamiseen tarkoitettu, mutta näyttää siltä, että sille on pian eritoten siitä syystä paikkansa. Sen lisäksi, että pelaajia lähtee ulkomaille, on 2000-luvulla syntyneiden pelaajien osalta roolit edelleen kohtuullisen pieniä liigatasolla.
Yli 200 tällä kaudella liigassa pelanneesta 370 miespelaajasta on syntynyt vuosien 2000-07 välillä. Silti hyvin pieni osa näistä on todella merkittäviä liigatähtiä. Miksi näin on? Onko pelaajatuotannossa tapahtunut jotain olennaista muutosta? Arvokisamenestys on ollut koko 2020-luvun mollivoittoista ja tämän vuoksi olisi hyvä suhtautua kriittisesti asiaan. Menetys arvokisoissa on kuitenkin laitettu listaukseen melko epämääräisesti.
Harrastamisen kustannusten osalta on vaikeaa tehdä suoraa vertailua, mutta se on ihan hyvä pitää mielessä. Paikoin hintojen noususta on virinnyt keskustelua. Se, että Suomi on kansainvälisesti merkittävä toimija, on itsestäänselvyys. Yhteiskunnallisen arvon tunnustamista ja merkitystä on melko vaikea mitata, mutta sellaisen tavoittelu on olennaista.
On myös luonnollisesti selvää, että Suomi tavoittelee maailman parhaan salibandymaan asemaa. Minkäänlaiseen ylimielisyyteen sillä ei olisi varaa.
Perusasiat
Suomi näyttää jäävän verrokkimaille tällä hetkellä perusasioissa. Tshekissä tehdään selkeästi hartiavoimin töitä, että se menisi Suomen ohi. Maassa on silmin nähden intoa kehittää esimerkiksi paikallista cupia ja toisaalta siellä ei suhtauduta ylimielisesti esimerkiksi tulospalveluun, joka on tällä kaudella ollut kuin 90-lukulaisen yläasteen ATK-tuntien ryhmätyöprojekti. On edelleen pöyristyttävää miten kevytkenkäisesti tässä asiassa on kohdeltu asiakkaita, eli salibandyn seuraajia ja harrastajia.
Suomen Cup on hyvä esimerkki Suomen jämähtyneisyydestä. Tshekissä, Sveitsissä ja Ruotsissa cupin finaalit vaikuttaisivat vetävän isoja määriä, ja tuhansien istuinten hallit ovat loppuunmyytyjä. Miksi Suomessa finaalitapahtumasta on tullut täysin merkityksetön tapahtuma, jossa jo 500 katsojan rajaa pidetään kohtuullisena suorituksena?
Missä on lajin markkinointi ja myynti kansalle? Tähän mennessä on näyttänyt siltä, että Suomessa lajin merkittävimmät lajin myyjät ja johtajat näkevät ongelman lajissa. Milloin pelaajia on liikaa kentällä, ja milloin peli liian tylsää, ja milloin mitäkin. Ajatellaanko verrokkimaissa (top4) näin, vai tehdäänkö siellä töitä sen eteen, että lajin levitys onnistuu nykyisistä lähtökodista?
Suomalainen salibandy on saanut asemansa liian halvalla, ja sen vuoksi sinivalkoinen sähly on alakuloisessa tilassa heti kun tuulee pikkuisen vastaan. Siilipuolustus ja sikiöasento löytyivät kyllä nopeasti, kun vaikeudet alkoivat. Olisi aika löytää työhaalarit ja kohdata realiteetit.