Salibandyn pääsarjoissa on jälleen mitelty koko viikon mitalla.
Sunnuntaina pelattiin kaksi tärkeää miesten liigan peliä kotietutaistelun suhteen. TPS oli Happeeta vahvempi maalein 5-3. Varsinkin ykköskentästä löytyi ratkaisuvoimaa ja hyvään vireeseen päässyt Aleksi Ahokas iski tehot 1+2. TPS nousi voiton myötä 56 pisteeseen, ja on viidentenä ennen runkosarjan päätöskierrosta.
Toisessa kotiedun kannalta tärkeässä pelissä SPV ja Indians kohtasivat Seinäjoella. Ottelu päättyi varsinaisella peliajalla 5-5 ja SPV otti kaksi pistettä rankkarikisan jälkeen. Viime aikoina heikohkossa tulosvireessä ollut Indians on 57 pisteessä vielä neljäntenä, mutta TPS hönkii pisteen päässä, ja SPV neljän pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. SPV pelaa maanantaina OLS:aa vastaan ennen ensi lauantain päätöskierrosta. Indiansin päätöskierroksen vastus on OLS, TPS:n Nokian KrP ja SPV:n Classic.
OLS:n piina pudotuspelipaikan ottamisen suhteen jatkui, sillä joukkue kärsi 4-7-tappion Classicia vastaan. Kyseessä oli OLS:n kolmas perättäinen tappio ja LASB hönkii nyt jo pisteen päässä. OLS:lla on kuitenkin yksi peli enemmän, sillä se kohtaa maanantaina SPV:n. Jos joukkue ei ota pelistä pistettäkään, lähdetään päätöskierokselle herkullisista asetelmista. Yhdeksäntenä oleva LASB on ollut hyvässä vireessä, ja on kahden ottelun voittoputkessa. OLS:n päätöskierroksen vastus on Indians ja LASBin Nurmon Jymy, jolla ei ole pelissä panosta.
Classicille voitto tarkoitti sitä, että joukkue on yhä lähempänä runkosarjan voittoa. Se on viisi pistettä kakkosena olevaa Esport Oilersia edellä. Oilersilla on kuitenkin kaksi peliä pelaamatta. Oilers kohtaa maanantaina kolmosena olevan Nokian KrP:n ja lauantain päätöskierroksella vielä Happeen.
Lastikka kovaan seuraan
Pelaajanostona on vielä mainittava Classicin Ville Lastikka, joka iski tehot 2+2 Oulussa. Lastikka on iskenyt tällä kaudella tehot 55+36=91, ja on liigahistorian kuudes pelaaja, joka on iskenyt runkosarjassa yli 90 tehopistettä. Edellisen kerran 90 pistettä ylitti Henri Johansson (91 p.) kaudella 2011-12. Johanssonin suorituksen arvoa nosti se, että tuolla kaudella pelattiin vain 26 runkosarjan ottelua.
Liigahistoriassa kolme pelaajaa on ylittänyt 100 pistettä runkosarjassa 33 ottelun sarjassa. Jaakko Hintikan (2005-06) ennätys on 108 pistettä, Tero Tiitu (2005-06) iski aikoinaan 104 pistettä ja Mika Kohonen (2004-05) 103. Yli 90 pistettä on iskenyt myös Sami Nyman, joka naulasi 92 pistettä kaudella 2004-05. Jos Lastikka tekee vähintään kaksi pistettä päätöskierroksella nousee hän tässä tilastokategoriassa kaikkien aikojen neloseksi.
—
Miesten liiga
Maanantai
Oilers-EräViikingit 15-3
Kooste:
Keskiviikko
FBC Turku-LASB 3-6
Kooste:
Happee-Nokian KrP 4-5 ja.
Kooste:
Perjantai
FBC Turku-Jymy 4-7
Kooste:
Indians-Classic 5-8
Kooste:
Oilers-TPS 8-2
Kooste:
Lauantai
EräViikingit-LASB 1-4
Kooste:
Sunnuntai
TPS-Happee 5-3
Jymy-EräViikingit 9-6
SPV-Indians 6-5 rl
OLS-Classic 4-7
—
Naisten liiga
Runkosarjan päätöskierros:
SaiPa-FBC Loisto 6-2
Kooste:
TPS-SSRA 8-2
Kooste:
PSS-Classic 6-2
Kooste:
ÅIF-Koovee 2-6
Kooste:
O2-Jyväskylä-SB-Pro 1-9
Kooste:
EräViikingit-Welhot 2-1 ja.
Kooste:
—
Miesten Divari
Perjantai
Rangers – Tiikerit 7-6 ja.
Lauantai
ÅIF – Happee Steamers 3-5
Koovee – Josba 11-7
LNM – Hawks 2-9
Sunnuntai
Konnat – M-Team 2-9
SalBa – Josba 4-3 ja.
Happee Steamers – Koovee 2-3
—
Naisten Divari
Lauantai
Blue Fox-Jokerit 0-5
Northern Stars-Pirkat 3-7