Kovan työmiehen maineessa ollut Janne Hoikkanen, 30, lopetti liigauransa kauden 2023-24 päätteeksi. Hoikkanen ei ollut tähtipelaaja, mutta tinkimätön asenne teki moneen vaikutuksen.
– Ihan huikea äijä, konkarivalmentaja Seppo Pulkkinen sanoo jo ennen ensimmäistäkään kysymystä.
Pulkkinen valmensi Hoikkasta vuodet 2012-17 Happeessa. Pulkkisella vaikuttaa olevan harvinaisen syvä kunnioitus Hoikkasta kohtaan. Samalla Pulkkinen kiteyttää hyvin eräänlaisen ristiriidan hyökkääjässä.
– Hän ei ole mikään kentän herrasmiesmäisin pelaaja, mutta hän ei ole myöskään mikään mulkku. Hän on fiksu ihminen. Peli on peliä ja sen jälkeen ollaan kavereita. Ei ole vahingoittanut tahallaan ketään. Humaani äijä.
Viimeisellä kaudella Hoikkasta TPS:ssa valmentanut Perttu Kytöhonka yhtyy Pulkkiseen, ja kehuu pelaajaa joukkueen jäsenenä. Molemmat valmentajat antavat myös kehua Hoikkasen huumorintajusta, joka on heidän näkemyksensä mukaan tärkeä seikka joukkueurheilussa.
– Erittäin fiksu ihminen. Ymmärtää peliä, mutta ymmärtää myös joukkueessa ja porukassa toimimista hyvinkin syvällisesti. On ollut valmennukselle aina tärkeä linkki, joka toisaalta ymmärtää valmentajaa ja myös sitä kieltä.
– Toisaalta myös pelaajia ja erilaisia joukkueiden sisäisiä pienryhmiä, joita muodostuu, vaikka joukkue toimisi kuinka hyvin. Ymmärtää eri näkökulmia sieltä ja on osannut nostaa valmennukselle rakentavasti ja fiksusti joitain juttuja, joita toivoisi olevan enemmän tai joihin toivoisi kiinnitettävän huomiota. Pystyy siihen kahden kesken, mutta myös joukkueen edessä, Kytöhonka suitsuttaa.
Kun Hoikkanen ei ole sentään siirtynyt ajasta ikuisuuteen, vaan ainoastaan lopetti salibandyn liigauransa, niin jotain negatiivistakin on pakko löytyä. Kaivaminen osoittautuu vaikeaksi. Varsinkin Pulkkisesta on mahdoton saada mitään poikkipuolista sanaa irti.
– Ei tule mitään negatiivista mieleen, mulla on hyviä muistoja. Se on totta kai yksi asia, että hän on kriittinen ja haastaa. Se ei ole kuitenkaan negatiivinen juttu. Myös perusteellisuus on hyvä asia.
– Ei tapeltu, eikä hän urpottanut koskaan, oli rooli mikä vain. Uran miellyttävimpiä tyyppejä. Hän on herrasmies kaikin puolin ja vaativa. Vaati itseltään, mutta myös joukkuekavereiltaan. Ei päästänyt ketään helpolla.
Kytöhonkakaan ei tarjoa juuri negatiivisempaa kuvaa, mutta valmennuksen haastaminen nousee esille hänenkin puheissaan.
– On haastanut valmennusta, mutta on voinut olla samanmoisia ajatuksia, mitä me ollaan tehty. Hän ei tuo asioita esille kitisemällä, vaan nimenomaan rakentavasti haastamalla tai kyseenalaistamalla. Näen sen välittämisenä ja se on mahdollistanut toiminnan kehittämistä.
Hoikkanen selittää kyseenalaistamistaan yleisellä edulla.
– Oman koulutustaustan vuoksi, itseltä löytyy keskivertoa pelaajaa enemmän ymmärrystä harjoittelusta, niin kyllä kyseenalaistaminen on varmasti ihan oikea termi, joten ei ole varmaan suoranaisesti kritiikkiä annettu, vaan enemmänkin pyritty ymmärtämään niitä asioita, joita valmentajat ovat esitelleet.
– Asiasta on puhuttu ääneen myös muiden joukkuetoverien edessä, eikä yksityisesti. Että ”voitteko avata miksi tehdään juuri tätä tässä vaiheessa”. Se on auttanut itseä ja luultavasti myös joukkuetovereita ymmärtämään, Hoikkanen kertoo.
Hänen mukaansa on ollut tärkeää, että pelaajille ei ole jäänyt asioista epäselvää kuvaa. Ylipäänsä Hoikkanen näkee valmennuksen ja pelaajien välisen vuoropuhelun tärkeänä, ja siinä auttaa eritoten se, että valmennus pystyy luomaan ilmapiirin, jossa myös pelaajat uskaltavat kommentoida asioita avoimesti.
Savonlinnasta Jyväskylään
Vuonna 1993 syntynyt Hoikkanen kertoo kuullensa salibandysta iltapäiväkerhossa, ja klassisen vitsin mukaisesti tulkinneensa, että kyse on bändistä, joka soittaa salissa. Hoikkasen junioriajan joukkue oli Savonlinnan Top Team, ja siellä hän pelasi aikuisten tasolla Divaria ja kakkosdivaria Atte Juutin valmennuksessa. Viimeisellä kaudella Savonlinnassa Top Team nousi takaisin Divariin.
– Olin aika pitkään tiennyt, että haluan liikunnanopettajaksi ja Jyväskylä on ainoa paikka, jossa sen ammatin voi opiskella. Valinta mennä sinne tuli tehtyä täysin opinnot edellä. Lukion jälkeen oli armeija edessä ja siellä hain urheilujoukkoihin, josta ilmoitettiin, että pitäisi pelata vähän korkeammalla sarjatasolla.
– Ensimmäinen vuosi oli sellainen, että kävin armeijaa ja asustelin Jyväskylässä ja seuraavana vuonna pääsin opiskelemaan, Hoikkanen avaa.
Hoikkanen hyppäsi Happeen kelkkaan kaudeksi 2012-13. Uuteen ympäristöön liittyminen vaati sopeutumista pelillisellä puolella ja Hoikkasesta tuli niin sanotusti voimahyökkääjä, joka ei kaihtanut ahtaita kulmia tai prässipelaamista.
– Kun tulin liigaan, niin Savonlinnassa olin pelannut ihan pelintekijänä ja olin taitopelaaja. Silloin huomasin, että ne avut eivät riittäneet. Muistan ajatelleeni, että on vaihtoehtona jatkaa omalla tyylillä ja syödä muutama vuosi tuppea penkillä tai lähteä tavoittelemaan muuta reittiä pelipaikkaa.
– Olosuhteet ohjautuivat siihen, että voimahyökkääjä-tyyppiselle pelaajalle oli tilausta. Sitä kautta muotoutui oma pelityylikin sellaiseksi heti Happee-vuosien alussa.
Viimeisinä TPS-vuosinaan Hoikkanen pelasi sentterinä, joten uralle mahtui erilaisia rooleja, joihin työteliäs peluri sopeutui tilanteen mukaan.
Jotain poikkeuksellista Hoikkasen sisääntulossa Happeeseen oli, sillä lempinimeksi muodostui ”Hullu”. Hoikkasen mukaan kyse oli varsinkin siitä, että boheemiksi kutsutussa Happeessa tykättiin antaa lempinimiä, mutta myöntää tulleensa sisään ”hullun kiilto silmissä”.
– Lempinimi ”Hullu” tuli varmaan ensimmäisissä treeneissä jo, kun oli joku pelitilanne ja sehän meni kulmaan omalla tyylillään. Kuneliuksen Jaska sanoi, että “hulluhan se on” ja siitä nimi tuli. Painoi ihan hullun lailla joka paikkaan, ei mitään pelkoa, eikä turhaa kunnioitusta kokeneempia pelaajia kohtaan, vaikka oli ekat treenit.
– Sopeutui erinomaisesti heti. Ei lähtenyt pullistelemaan, vaan istui oikealla tavalla joukkueen ilmapiiriin. Hulluhan on persoona, ja tuollainen persoona sopi hyvin persoonien joukkoon, Pulkkinen muistelee Hoikkasen debyyttiä Happeessa.
Hoikkanen liittyi Happeeseen hyvään aikaan. Joukkueen pahimman kurimuksen vuodet olivat takanapäin, ja seura teki nousua myös sosiaalisen median edelläkävijänä ja ottelulähetysten tuottajana. Oman mausteensa toi vahva juniorituotanto, sillä Happee voitti viisi perättäistä A-nuorten mestaruutta vuosikymmenen alun liepeillä. Keväästä 2013 alkoi välieräputki, joka katkesi vasta vuoden 2018 jälkeen. Sillä aikavälillä Happee voitti yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.
Ulkoapäin katsoen Happee vaikutti persoonalliselta ryhmältä.
– Se oli sellainen joukkue, että jos itsestään ei antanut mitään ulospäin, niin sitten oli hankalaa. Jos hyppäsi aidosti omana itsenään sekaan, ja sekoili mukana sopivasti, niin otettiin avosylin vastaan. Siellä pidettiin avoimista ja heittäytyvistä persoonista. Ihan kaikki hiljaisimmat tyypit eivät olisi pärjänneet siinä pumpussa mukana. Tai ainakaan päässeet mukaan. Kyllä siellä erityisen hyvä joukkuehenki oli, Hoikkanen sanoo ja arvioi hyvän hengen olleen merkittävä tekijä 2010-luvun menestysvuosina.
Hoikkanen voitti Happeen kanssa seuran ensimmäisen aikuisten SM-kullan 2014 ja vuonna 2023 TPS:n kanssa seuran miesten ensimmäisen SM-kullan. Hyökkääjän mukaan suurin ero oli siinä, että Happeen projektissa hän hyppäsi ikään kuin liikkuvaan junaan, ja mestaruus tuli melko nopeasti. TPS:n paitaan hän siirtyi kaudeksi 2018-19 ja siinä vaiheessa mestaruusprojekti oli vielä varhaisemmassa vaiheessa.
Menneellä kaudella Hoikkanen oli ainoa pelaaja miesten liigassa, joka oli voittanut aikuisten Suomen mestaruuden kahdessa eri seurassa. Syynä tähän oli Classicin pitkä mestaruusputki sekä se, että vuosina 2012-2023 mestaruuden voitti vain neljä seuraa. Oilersin Riku Reunamäki liittyi kahden seuran mestaruuskerhoon keväällä 2024, mutta lopetti samalla myös oman peliuransa.
Sähäkkyys hämää
Hoikkanen oli urallaan työteliäisyyden lisäksi fiksu pelaaja, ja sitä molemmat jutussa aiemmin mainitut valmentajat korostavat.
– Eihän hän mikään pallovirtuoosi ole. Se on fakta. Hän on kovalla työllä tehnyt itsestään pelurin ja päässyt aina maajoukkueeseen asti. Osoitus siitä, että miten kovalla työllä voi päästä pitkällekin.
– Jos puhutaan puolustuspelin kliseistä ja peittopelistä, niin hän oli malliesimerkki pelaajasta, joka laittoi aina kroppaa likoon. Ei se ole niinkään lahjojen ansiota, että hän on tommosen uran pystynyt pelaamaan. Kyllä se on kovan harjoittelun tulos. Siitä hän voi kiittää ainoastaan itseään, Pulkkinen arvioi.
Kytöhonka näkee peliurassa myös hyvän esimerkin kelle tahansa.
– Hän itse nosti kauden päätöstilaisuudessa esille sen, että hänelle jää se fiilis omasta pelaajaurastaan, että hän otti itsestään kaiken irti, eikä jää jossiteltavaa pelaajauran jälkeen. Semmoisena oppina nuorille, että tulee mielenrauha ja hyvä fiilis omasta urasta.
Valmentajilta negatiivisten kommentien saaminen oli haastavaa, mutta Hoikkanen itse onnistuu tehtävässä hyvin.
– Jonkin verran olen saanut negatiivisessa mielessä palautetta siitä, että olen aina oikeassa, eikä mun kanssa kannata lähteä väittelemään. Että on aina oikea mielipide minulla, Hoikkanen aloittaa ja jatkaa.
– Pelaamisesta on tullut siitä, että kuulemma selkeässäkään maalintekopaikassa en lähde tekemään maalia, vaan ennemminkin valitsen suojauksen kulmalipulle. Siitä on tullut aika paljon palautetta aikoinaan.
Sen lisäksi, että Hoikkanen ei ole Pulkkisen kommenttien perusteella taitava, on hän omien kommenttiensa perusteella myös hidas.
– Fyysisistä ominaisuuksista on todettava se, että olen ollut tosi hidas pelaaja aina. Olen muun muassa hävinnyt 20 metrin testissä muutamalle maalivahdillekin. Se on sellainen asia, mikä on jäänyt mieleen.
– Voi olla niin, että näytän sähäkkältä. Moni katsoja on sanonut uran aikana, että oot kyllä nopea pelaaja, mutta se on ollut vain silmälumetta siitä, että laittaa kaiken peliin ja näyttää siltä, että juoksee kovaa, mutta tosiasiassa se ei välttämättä olekaan niin, Hoikkanen avaa kiinnostavaa harhaluuloa.
Hoikkanen oli urallaan kulmavääntäjä, mutta kenen kanssa vääntäminen oli kaikkein mieluisinta?
– Kovia niittejä ja muita on tullut Ilari Talvitien kanssa. Hänen kanssaan oli mukava vääntää.
– Kaikista mukavinta oli vääntää hitaiden pakkien kanssa. Niistä pääsi vähän helpommin ohi. Talvitien muistan varsinkin siitä, että saattoi itselläkin olla vähän olkapäät kipeänä taklauksista pelien jälkeen.
Talvitien lisäksi myös Classicin Janne Lamminen nousee esille. Molemmat ovat pelanneet pitkät urat, ja olleet monesti Hoikkasen laidalla puolustamassa puolustajina.
Amatöörilaji
Hoikkanen on kommentoinut viime vuosina pelaamisen ja arkielämän yhdistämistä sosiaalisessa mediassa. Uran aikana on ollut erilaisia tilanteita, joissa pelaaminen ja siviilielämä ovat soljuneet paremmin yhteen.
– Opiskelijana on helppoutta mukana. Muihin verrattuna liikunnan opettajan opinnot olivat myös fyysisesti raskaita, kun siellä paljon pelattiin eri lajeja ja testailtiin siihen päälle. Happee-vuosina tuli pieni hankaluus siitä, että viikoittainen liikuntamäärä oli tosi suuri. Siitä tosi pieni osa oli palauttavaa liikuntaa.
– Tuli sellainen ylikuormitustila, kun paahtoi niin kovaa sekä opinnoissa että treeneissä ja oli hankalaa sen vuoksi. Opintojen kevennyttyä laji tuntui oikein sopivalta yhdistelmältä opintojen kanssa. Hyvä onkin, että liiga on pysynyt sellaisena, että pelaamisen ohella pystyy opiskelemaan, Hoikkanen ynnäilee.
Työ- ja perhe-elämän yhdistäminen pelaamiseen on isompi haaste.
– Jossain vaiheessa kun opinnot loppui, joutui vähän aikuistumaan ja vähän töitäkin tekemään. Siinä vaiheessa huomasi kuinka kuormittava kokonaisuus on ja oppi ymmärtämään niitä tyyppejä, jotka pelasi pitkälle yli kolmekymppiseksi tehden töitä ja oli vielä perhettä samalla. Itsellä on 2,5-vuotias lapsi. Lapsi kun syntyi niin huomasi, että se oli asia joka kyllä haastoi kokonaiskuormitusta.
Kytöhonka kommentoi Hoikkasen esimerkillisyyttä pelaajauran ja siviilielämän yhdistämisen osalta.
– Hän on niitä kavereita, jotka ovat korkeakouluttaneet itsensä ja samalla hän on tehnyt itsestään ihan huippu-urheilijan mieleltään ja toiminnaltaan. Hyvä esimerkki tässä lajissa, että voi tehdä heittomerkeissä kaksoisuraa. Korkeatasoinen pelaajaura ja vakavasti otettava työura. Toivoisin, että laji mahdollistaa tällaisen vielä tulevaisuudessakin, Kytöhonka nostaa.
Hoikkanen on ottanut somessa kantaa varsinkin liigan ottelumäärään, joka pompahti toissakaudella 33 peliin runkosarjassa. Sitä ennen se oli pitkään 26 ottelua.
– Omiin silmiin näyttää siltä, että yritetään olla jotain mitä ei pystytä olemaan. Liian iso harppaus, jossa ei olla mietitty kauaskantoisia seurauksia tarpeeksi tarkkaan. Kyllä se kova vaatimus on perheellisille ja työssäkäyville tuo nykyinen malli.
– On helppoa ennustaa, että pelaajan on helppoa lopettaa ja jättää leikki kesken. Kokeneilla yli 30-vuotiailla pelaajilla ne päätökset on kuitenkin aika pienestä kiinni, että jatkaako vielä vai eikö jatkaa. Kovin moni ei ole 100% varma, että onko se tässä, vaan monesti asia on ihan kiikun kaakun ja viimeisellä kaudella vähän mietitään vielä. Tällaisilla seikoilla voi olla aika paljon vaikutusta uran jatkumiseen, Hoikkanen arvioi ja heittää pallon päättäjille.
– Tällä hetkellä ihmisillä on ihan valtavat mahdollisuudet tehdä vapaa-ajallaan mitä haluavat. Ei ole mitään järkeä lisätä tarjontaa, vaan enemminkin pitäisi panostaa ottelutapahtumiin ja sarjan kiinnostavuuteen, jotta saadaan hallit edes puoliksi täyteen.
Oman peliuran jatkoon pelimäärä vaikutti merkittävästi.
– Sanoisin, että nykyinen pelimäärä on liian tiukka työssäkäyville ja perheellisille. Omalle kohdalle ongelma on se, että isovanhemmat ei asu lähellä, niin ei saa apua arkisin. Toinen asia on se, että kun on pelannut kahdessa hyvin menestyvässä seurassa, niin aina on pelit jatkunut huhtikuun loppuun asti. Sen jälkeen on kolme viikkoa taukoa ja sitten lähtee uusi kausi.
Silloin kun pelattiin 26 peliä runkosarjassa, Hoikkanen oli joitakin vuosia maajoukkuepelaaja sekä Petri Kettusen että Petteri Nykyn joukkueissa. Maaotteluita kertyi vuosina 2015-17 kaikkiaan 11 (3+1) Merkittävin seikka oli kuitenkin se, että keväinä 2013-2023 Hoikkasen joukkue pelasi aina vähintään välierissä ja viidesti finaalipelejä. Ainoastaan viimeisellä liigakaudella pelit päättyivät ennen välierävaihetta.
Aktiiviuran jälkeiset uudet roolit
Pitkä liigaura mahdollistaa arvion myös liigasalibandyn kehityksestä vuosina 2012-2024. On puhuttu paljon siitä, että peli on kehittynyt hurjasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Hoikkasella on tarjota myös konkreettisia esimerkkejä asiasta.
– Henkilökohtainen taitotaso on korkeampi ja hankalammista asennoista lähtee hyviä laukauksia. Pelaajat on sen verran taitavia, että jos on puolustava pelaaja kulmassa, niin on kyllä melkein pakko jollakin tavoin sitoa pelajaa. Sen verran on taitavia käsiä ja nopeita käännöksiä.
– Se on myös ohjannut sitä, että näin tapahtuu. Taitopelin katoamisesta on puhuttu, mutta mun mielestä se myös johtuu tästä, että pelaajat on niin taitavia, että jos haluat puolustaa iholta, niin se on pakko tehdä sitomalla ja estämällä liikkumisessa, koska muuten ei pysy perässä. Toinen vaihtoehto on seistä 1,5 metrin päässä, että ehtii reagoida, Hoikkanen sanoo ja kertoo esimerkin.
– Jos verrataan vaikka alkuvuosia kun olin Happeessa niin muistan, että silloin pystyi esimerkiksi kulmapisteeltä lähteä kanttaamaan koriksen kolmosen kaarta ja laukomaan. Sillon oli mahdollista, mutta nykyisin todella vaikeaa, koska sitominen ja puolustaminen on eri tasolla.
Taitotaso vaikuttaa myös prässäämiseen.
– Meillä oli se ”tuhkapilvikenttä” silloin aikoinaan Happeessa joka prässäsi aika korkealta, niin nykyään korkealta prässääminen on tosi hankalaa nousseen taitotason myötä. Viime kaudella sitä kokeiltiin ja siinä pitää olla tosi hyvä onnistuakseen. Jos miettii ajassa taaksepäin, niin silloin ei tarvinnut olla niin hyvä, niin se saattoi onnistua. ”Krister Savosia” on enemmän puolustajina kuin aikoinaan, Hoikkanen havainnollistaa hyvin sekä prässipelin että puolustamisen hankaloitumista.
Sääntöihin Hoikkanen ei silti puuttuisi isommin. Yksi selkeä sääntömuutos tulee mieleen, ja se on rankkarisääntö, joka on muuttuessaan mahdollistanut melko irvokkaatkin suoritukset.
Entä suhde salibandyyn uran jälkeen? Hoikkanen ei ole ainakaan hylkäämässä salibandya.
– Luulen, etten ainakaan ensimmäiseen vuoteen meinaa pelata missään, mutta jossain vaiheessa voisi kiinnostella jokin höntsäily, mutta aika paljon kiinnostaa myös muut liikuntamuodot, kun niitä pääsee vähän vapaammin harrastamaan. Tarkoitus on seurailla F-liigaa jatkossakin. Jonkin verran on kiinnostusta valmennushommiin, mutta ei välttämättä nyt heti. Jonkin verran olisi kiinnostusta myös erotuomarointia kohtaan.
Mielenkiintoista.
– Savonlinnan aikoina toimin juniori-ikäisenä myös erotuomarina salibandyssa ja futiksessa. Se oli itelle tosi kivaa puuhaa. Vuosien aikana olen sen verran räksyttänyt tuomareille, että ehkä tässä on velkaakin sen, että pitäisi tulla itsekin kokeilemaan. Se on asia, mikä voisi jossain vaiheessa kiinnostaa enemmänkin.
– Ihan laajalla skaalalla kiinnostaa laji jatkossakin: katsojana, pelaajana ja ehkä valmentaja ja ehkä tuomarinakin, Hoikkanen linjaa ja haluaa painottaa ehkä-sanoja.
—
Tilastoja:
– 360 liigaottelua Happeessa (2012-18) ja TPS:ssa (2018-2024)
– Happeessa Suomen mestaruus, kaksi hopeaa ja yksi pronssi
– TPS:ssa yksi Suomen mestaruus ja yksi SM-hopea
– 11 maaottelua vuosina 2015-2017 (3+1). Kuusi EFT-peliä ja viisi Ruotsi-maaottelua
– Yksi U19-ikäluokan maaottelu vuonna 2012