Ruotsin tuleva supertähti valitsi kauden 2024-25 seuransa – pelannut jo jääkiekkoa ja salibandya aikuisten SM-tasolla

Mira Markström (Ruotsin nro) on ruotsalainen salibandylahjakkuus. Kuva: M. Hanhisuanto/IFF

Ruotsalainen salibandyn suurlupaus Mira Markström, 19, pelaa ensi kaudella paikallisessa Superliigassa edustaen Pixboa, vahvisti seura tiistaina.

Markström siirtyy Pixboon Jönköpingistä, jota hän edusti viime kaudella toiseksi korkeimmalla tasolla Allsvenskanissa. Superliigassa hän debytoi jo kaudella 2021-22 16-vuotiaana Jönköpingin kanssa ja kohautti silloin otteillaan.

Markström on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin puolustajana kuin hyökkääjänäkin. Viime kaudella hän iski 19 otteluun tehot 26+33. Ruotsin juhliessa toukokuussa U19-ikäluokan MM-kultaa Lahdessa, oli Markström kisojen paras pelaaja.

Erikoista talentin urassa on se, että hän on lahjakas myös jääkiekossa ja pelasi HV71:ssa kolme kautta Ruotsin naisten jääkiekkoliigaa, voittaen lajissa myös junioreiden MM-hopeaa. Tämän vuoden alussa hän ilmoitti valinneensa salibandyn jääkiekon sijaan. SVT:lle hän kertoi syyksi sen, että sydän sykki enemmän salibandylle.

Expressen kertoi siirrosta jo viikonloppuna, ja se on merkittävä Ruotsin SSL:n voimasuhteiden kannalta. Suomalaisten Veera ja Oona Kaupin sekä My Kippilän (ensi kaudella mukana myös Sofie Mittentag) edustama uumajalainen Thorengruppen on vienyt sarjan mestaruuksia tähtisikermällään vuodesta toiseen, ja Pixbo on ollut joukkueen kovin haastaja.

Markströmin siirto ei ole yksin merkittävä tekijä kilpavarustelussa. Sveitsin liigan arvokkain pelaaja Isabelle Gerig (Sveitsi) siirtyy Pixboon, kuten suomalaisille PSS:stä tuttu Sveitsin maajoukkuepuolustaja Celine Stettler liittyy myös göteborgilaisten vahvuuteen.

korjaus 11.6. klo 19.04 Ellen Lundin edusti Pixboa jo kaudella 2023-24