Jouni Vehkaoja tuli tuttuun seuraan pelastustalkoisiin vuonna 2013 ja jätti sen yksitoista vuotta myöhemmin kaikkensa antaneena. Vaikka matkalle on mahtunut kuohuntaa jokaiseen kuviteltavissa olevaan lähtöön, Vehkaoja on peräpeiliin katsoessaan tyytyväisenä näkemäänsä.
Komea 11 vuoden rupeama on tullut päätökseensä, ja Jouni Vehkaoja on jättänyt Esport Oilersin taakseen. Kun pöly on ehtinyt laskeutua nyt puolentoista kuukauden ajan, ovat päällimmäiset tunteet kääntyneet erinomaisiksi.
– Nyt tässä on jo kerennyt vähän sulattaakin ajatusta, että 24/7-työ jää sivuun salibandyn parissa. Pelkästään hyvät ja positiiviset fiilikset, Vehkaoja sanoo.
Vaikka organisaatio on Vehkaojan vahtivuorolla järjestelmällisesti kasvanut ja organisaation harteet ovat levenneet, toiminnanjohtajan pesti on ilmeisesti Espoossakin yhä ja edelleen ympärivuorokautinen jopi.
– On se ainakin ajatuksen tasolla, ei se jätä rauhaan. Vaikkei koko ajan olekaan kädet näppäimistöllä tai jossain heilumassa, urheilu on sen verran kokonaisvaltaista työtä, että enemmän tai vähemmän se pyörii siinä.
Vehkaojan päätyminen Oilersin puikkoihin ei ollut varsinainen pääsuunnitelma. Liikunnan ja terveystiedon opettajana peliuransa mittaan työskennellyt peluri vain sattui olemaan sopivassa käännekohdassa.
– Sekin oli tullut tietyllä tavalla kyllästymispisteeseen. Alkoi miettiä, mikä voisi olla seuraava juttu, ja aika mutkan kautta: mähän lähdin siinä vaiheessa vielä Sveitsiin pelaamaan vuodeksi ja pohtimaan, mitä rupeaa tekemään isona.
Suomen ykkösestä Espoon kakkoseksi
Sveitsin–vuoden jälkeen Vehkaoja rakensi taloa ja teki oman yrityksensä kautta liikunta-alan töitä, kunnes Oilersin silloinen puheenjohtaja Leslie Ward teki ratkaisevan aloitteen.
– Ward kysyi, olisiko mahdollista lähteä jonkinnäköisiin pelastustalkoisiin. Siihen mä tartuin. Se oli mielenkiintoinen projekti, enkä ollut sinänsä kovin kauas lajista päässyt irtautumaan, vaikka siinä yksi välivuosi olikin pelaamisesta ja kaikesta salibandysta.
Oilers tiedotti Vehkaojan lähdöstä kesäkuun alkupuolella. Seuran tiedotteessa Vehkaoja muun muassa kertoi, että Oilersissa kaikki piti laittaa uusiksi. Vaikka perinteet ja historia olivat kunniakasta sorttia, seuran tila oli päässyt surumieliseksi.
– 2010-luvun alkupuolella alkoi kasaantua erinäköisiä haasteita, ja liigapuolella talousvaikeudet ja junioripuolella ne heijastui siihen, että jäsenistöä alkoi valumaan jonnekin muualle tai ei saatu sitten uusia junioreita innostettua lajin pariin. Sillä se pikkuhiljaa lähti hyytymään.
Seuran perustaneen Anssi Timosen perintö Suomen suurimmasta seurasta oli laimentunut Espoon toiseksi suurimman seuran titteliin.
– Kun aloitin, meidän laskelmien mukaan Indians oli jäsenmäärältään yli tuplasti isompi.
Osasyynä vaikeuksiin oli takavuosien huomattava taloudellinen kupru, josta myös aikanaan viestittiin ulospäin.
– Silloinen taloushallintoihminen kavalsi reilut 200 000 euroa, ja tuonkokoisessa seurassa ja organisaatiossa se ei voi olla näkymättä oikeastaan joka puolella, Vehkaoja kertoo.
Pelastustalkoisiin pyytäminen ei siis ollut varsinaisesti liioittelua. Muita talkoolaisia vain oli karhistautunut paikalle kovin kituliaasti.
– Kun sinne mentiin, kaiken sai opetella itse. Ei mulla ollut toimistolla ketään, joka olisi sanonut, mitä tehdä, vaan lähdettiin kantapään kautta rakentamaan sitä. Aika nopeasti se koko tilanne valkeni, että se oli jopa hallitukselle vähän pimennossa, kuinka huonoon kondikseen se oli päässyt, Vehkaoja sanoo ja jatkaa:
– Siinä vaiheessa mietittiin muita vaihtoehtoja, ja Esport tuli siinä vaiheessa mukaan kuvioihin.
Esport ja suunnaton apu
Kumppanuus Esportin kanssa oli Vehkaojan aikakauden ensimmäisiä suuria linjanvetoja. Vaikka yleisesti ottaen kumppaninsa saa itse valita niin elämässä kuin liike-elämässä, tässä kohdin valinnan mahdollisuudet olivat rajalliset. Vehkaojalle kävi selväksi, ettei seura selviä ilman ulkopuolista apua.
– Täytyy sanoa, että ensimmäiset pari vuotta menivät sellaisessa sumussa, että mulla on tosi hatarat muistikuvat kaikista käänteistä, Vehkaoja tosin huomauttaa, mutta jatkaa:
– [Johdin] kolme kuukautta sitä vanhaa yhdistystä, josta ei tuntunut löytyvän asiallista kirjanpitoa ja muuta. Totesin, että mun kaista ja kapasiteetti ei riitä: mä sairastun tähän. Tähän täytyy löytyä joku muu malli tai mä en itse jatka.
Muu malli järjestyi Esportin moninaisella tuella. Sitä Vehkaoja sai silloisen Espoon Oilersin hallituksen myös työstämään.
– Täytyy myöntää, että en olisi silloista Oilersia… Se savotta tuntui jotenkin niin isolta. Siellä oli sellaista mainehaittaa, että koin, että on parempi vain uudistua kokonaan ihan ilmettä myöten ja lähteä rakentamaan tavallaan uutta, Vehkaoja sanoo.
– Toki olisi varmaan vanha saatu sieltä aikanaan [nousemaan] ja näin, mutta siinä vaiheessa tuntui siltä, että kun halutaan tehdä uutta, niin sitten tehdään kokonaan uutta – vanhan pohjalle, hän lisää.
Mainittu kavallustapaus jätti ymmärrettävästi vahvasti painalletun jälkensä luottoon seuraa kohtaan, Vehkaoja kertoo.
– Kun tulee julkisuuteenkin, että seuralta on kavallettu rahaa, luottamuksen palauttaminen jäsenistölle oli ensimmäinen asia.
Työtä se vaatikin. Kun seurayhteisölle kerrottiin Esport-yhteistyön alkamisesta, alkoi jäsenistöstä kummuta epäilyksiä. Vanhemmat pelkäsivät, että heidän tilittämänsä kausimaksut valuvat yksityiseen halliyritykseen. Osan silmissä koko yhteistyö sai huonon maineen.
– Voin sanoa, että Oilers on sen tuen tarvinnut. Jos joku siinä on ollut saamapuolella, se on ollut urheiluseura eikä halliyhtiö. Esportin taustaihmiset ja hallituksen puheenjohtaja ovat tuoneet oman pelastusrenkaansa espoolaiseen salibandyyn, Vehkaoja sanoo ja lisää:
– Vaikka monenlaista kirjoitusta on saanut lukea, varsinkin futispuolelta.
Vehkaoja itse pitää jälkeenpäinkin Esport-yhteistyötä yksinomaan positiivisena.
– He käytännössä tulivat siinä vaiheessa jeesaamaan. Toki Esportin intresseissä on olosuhteiden hyödyntäminen ja Oilersin intressi on kasvattaa seuraa isoksi: meillä oli tavallaan yhteinenkin tavoite siinä, ja molemmat autettiin toisiamme siinä projektissa.
Oilersin Esportilta saamaa apua Vehkaoja kuvaa ”suunnattomaksi”.
– Enkä tarkoita mitään taloudellista rahan kaatamista, vaan ylipäätään tukea taloushallintoon, toimistotiloihin, alkuvaiheessa työntekijöihin ja näin poispäin. Saatiin homma jaloilleen, ja sen jälkeen se lähti pyörimään omana yksikkönään järkevämmin ja terveemmin.
Vastineena tuesta Oilers antoi Esportille vahvimman valttinsa, mikä urheiluseuralla on: nimi ja seuran värimaailma.
– Nämä tietyt asiat pysyvät aika lailla kulisseissa eivätkä herätä niin paljon tunteita, mutta sitten kun mennään logoasiaan tai seuran nimeen, herää monenlaista tunnetta – ja niin urheilussa pitääkin.
Myös logo vaihtui – ja sai osakseen varsin runsaasti plagiaattisyytöksiä. Tapaus nostatti aikanaan huomattavaa kohua salibandypiireissä, eikä ihme: yhteyttä kanadalaisen juniorijääkiekkoseuran Okotoks Oilersin logoon on vaikea olla näkemättä.
– Ei se munkaan mielestä ollut onnistunut. Siinä vaiheessa minulla oli täysi työ pitää seura liitoksissaan, ettei tarvitse ilmoittaa, että Oilersin tarina on tässä näin, tervemenoa Indiansiin. En koe mitään suurta ylpeyttä siitä ärjymiehestä, mutta tehty mikä tehty. Se oli väliaikaisratkaisu, Vehkaoja kommentoi nyt.
Jälkiviisaus on tunnetusti parasta viisautta, mutta yhtä kaikki: jälkikäteen Vehkaoja tekisi asioita toisin.
– Katson, että se [logovaihdos] tehtiin vähän kiireellä. Silloin olikin kiire: seurasta ei löytynyt virallista jäsenrekisteriä ja tilinpäätökset raahasivat pari vuotta myöhässä. Jos jälkeenpäin sitä episodia miettii, olisi kannattanut vielä kuitenkin malttaa, Vehkaoja sanoo.
– Minulle oli selvää päivästä yksi, että jossain vaiheessa visuaalinen ilmekin tulee muuttumaan, mutta hoidetaan nyt nämä perusasiat ensin kuntoon, hän lisää.
Luukkonen toi stabiliteettia
Vehkaojan taipaleelle Oilersissa mahtuu myös salibandyssa verraten harvinaisia valmentajapotkuja. Mika Heinonen sai lähteä alkuvuodesta 2014, jolloin kohu nousi Heinosen väitteistä koskien maksamattomia palkkoja. Tammikuussa 2023 lähtöpassit sai seuran pitkäaikainen päävalmentaja Heikki Luukkonen, vain puoli vuotta ennen kuin pestin oli määrä päättyä. Syyksi kerrottiin riittämätön urheilullinen suorittaminen: Oilers oli sarjassa tuolloin kuudentena.
– Ehkä siellä oli oma vahva näkemys, millä tasolla tekemisen pitää olla. Ymmärsin ehkä keskivertoa urheiluseuran toiminnanjohtajaa enemmän huippu-urheilupuolesta, Vehkaoja sanoo aikakautensa valmentajavaihdoksista yleisesti.
Valmentajavaihdoksia ylipäänsä on nähty toki muunlaisinakin kuin potkuina.
– Siellä oli taustalla moninaisia syitä: jossain vaiheessa jonkun kohdalla pelaajisto ei ostanut valmentajaa ja valmentajan ajatusta ja filosofiaa. Ajauduttiin vaikeaan tilanteeseen, jossa valmentaja on menettänyt pukukopin.
Kun seura oli myrskyn silmässä, johtoporras halusi etsiä penkin taakse todellisen kulmapalasen: sitoutuneen valmentajan, joka vaalii vaatimustasoa.
– Ehkä sitä naiivisti kuvitteli, että se käy nopeasti, mutta aika nopeasti ymmärsi sen, että nämä asiat myös liigajoukkueen kohdalla tapahtuvat hitaasti ne muutokset. Vasta Luukkosen aikakaudella päästiin stabiiliin tilanteeseen, jossa pystyttiin toimintakulttuuria ja seuran arvoja ja rakenteita rauhassa viemään eteenpäin, Vehkaoja avaa ja huomauttaa:
– Kaikki valmentajavaihdokset eivät ole olleet seuran toivomia, vaan siellä on myös sellaista, että valmentaja ei halua sitoutua kuin vuoden kerrallaan. Se on vaikeaa rakentaa ja viedä joukkuetta eteenpäin, jos aina on kysymysmerkki, kuka tässä on ensi vuonna: jatkaako tuo, vai pitääkö etsiä uutta.
Luukkosen pestin alkuvaiheilla, superfinaaliin päättyneen kevään 2016 jälkeen, Oilersiin alkoi virrata yksi toisensa jälkeen juniorimaajoukkueista tuttuja kasvoja. Operaatio oli osittain tietoinen: nuorennusleikkaus tehtiin mieluummin hallittuna kuin hillittömänä.
– Olihan se sillä tavalla valittu linja, että siellä oli aika pitkä liuta vanhoja Oilers-pelaajia. Tiedettiin, että nämä ovat ajamassa urheilullisen tien loppuun seuraavan kahden, kolmen vuoden aikana. Jossain vaiheessa on joka tapauksessa tehtävä uudistusta – ja mieluummin proaktiivisesti vähän ennakoiden, Vehkaoja avaa.
Nuorukaiset itse aiemmasta pestistään tunteneella Luukkosella oli joukkuetta rakennettaessa toki informaatioetu siitä, keitä Oilersiin kannattaa kosiskella. Luottamussuhde pelaajiin oli jo olemassa.
– Nähtiin se potentiaali siellä, ja kuinka kaverit linkittyy: jos on mukavia, positiivisia kokemuksia maajoukkueessa, on niitä helpompi löytää mahdollisesti samaan viisikkoon myös seurassa.
Sana kiiri ja maine kasvoi perinteisellä suusta suuhun -menetelmällä. Ensimmäiset Oilersin rekrytoimat maajoukkuenuoret kertoivat luonnollisesti kokemuksistaan eteenpäin – yhdellä kertaa tehtiin monta ensivaikutelmaa.
Heidän viestinsä seuraaville oli, että tämä Oilers on hyvä paikka, täällä pidetään lupauksista kiinni, täällä on hyvät harjoittelufasiliteetit ja valmennuskin ymmärtää, mitä pitää tehdä ja millä tasolla, jotta voisi kehittyä. Sitä kauttahan se lähti, Vehkaoja sanoo ja jatkaa:
– En edes tiedä, miten monta kyseisen ikäpolven maajoukkuepelaajia meillä oli. Mutta ei se nyt alkuaan ollut sellainen, että hei, mehän koetetaan jollain tavalla saada tänne puolet noista, niin meillä on viiden vuoden päästä täällä kova nippu kasassa. Se meni pala kerrallaan, ja hoidettiin asioita niin hyvin, että meihin päin oltiin yhteydessä, että löytyykö teiltä paikkaa.
Jäsenmäärän kasvu kohokohtana
Yksitoista vuotta urheiluseuran puikoissa on pitkä ja kuluttava rupeama. Moiseen ajanjaksoon mahtuu nousuja ja laskuja, kokokohtiakin. Kun Vehkaojaa pyytää nimeämään sellaista, suulas mies menee hiljaiseksi.
– Vaikee.
Vyyhteä lähdetään purkamaan siitä, että Vehkaoja kokee antaneensa joukkueelle hyvän operatiivisen työrauhan.
– Se on oma kokemukseni ja näkemykseni siitä, valmentajat voi vahvistaa, kuinka paljon toiminnanjohtaja ja entinen pitkäaikainen seuran pelaaja on ollut hääräämässä, Vehkaoja tosin lisää.
Työrauha saattoi muodostua, koska kaiken kimmeltävän perässä ei juostu hinnalla millä hyvänsä.
– Jotenkin olisi helppoa ensimmäisenä sanoa liigajoukkueen menestykset, mutta kun oma peliura oli vielä lähellä ja lopetus oli tuore, mulla oli mitaleja jo omasta takaa. Se ei ollut sellainen draiveri tai polte, että pitäisi ensimmäisenä saada se liigajoukkue toimimaan, Vehkaoja muotoilee.
Suurimmaksi onnistumisekseen hän nostaakin seuran junioripuolen kasvun.
– Se fiilis, mikä me saatiin toimistolle, kun kirjoitetaan kolmen kuukauden välein aina viikkopalaverissa fläppitaululle se jäsenlukema, ja nähdään, että se lähtee siitä alle neljästäsadasta nousuun. Nyt rikottiin tuhat, seuraava tavoite on 1500, ja jossain kohtaa uskallettiin puhua, että halutaan olla maailman suurin seura; mitä se vaatii.
Koronapandemian puhkeaminen lieveilmiöineen vesittivät tosin kasvuvauhdin. Vehkaoja kuvailee, että seura meni moodiin, jossa pyritään ylläpitämään senhetkinen taso.
– Terveen seurarakenteiden muutosten läpivienti, se on ollut mulle ehkä se hienoin juttu. Ja sitten ne työntekijät, joita sinne onnistui löytämään; niistä mä olen ylpeä. Se on selkeä onnistuminen multa, että on löydetty oikeat kaverit oikeisiin paikkoihin, uskallettu luottaa ja annettu tietty vastuuvapaus tehdä sitä omaa hommaa.
Kun kyse on tulosurheilusta, mittarit ovat selkeät. Onnistumisesta ja kohokohdasta voi jo puhua, jos pudotuspeleihin edenneen kauden saa päättää voittoon.
– Totta kai mestaruus ja miksei ensimmäinen superfinaalikin, se oli hieno kausi silloin vuonna 2016. Toinen ehkä on se, millaiset perusrakenteet siellä on ja mistä lähtökohdista tultiin tuohon pisteeseen, se on se kovan työn tulos. Se on paras onnistuminen, Vehkaoja sanoo.
”Aikamoista rynkytystä”
Oilers kertoi Vehkaojan lähdöstä kesäkuun alkupuoliskolla. Päätöstä oli työstetty jo huomattavan pitkän aikaa, jo koronavuosista lähtien.
– Jonkinnäköisissä sykleissä elämä on kulkenut töissä ja siviilissäkin. En koskaan ajatellut, että minusta tulee pitkäaikainen seuratoimija, että 30 vuotta vedetään tässä ja sitten jossain vaiheessa eläkkeelle. En nähnyt sitä.
Uutta visiota uusista töistä ei vielä tuolloin ollut. Pois ajoi osittain myös työn raaka määrä.
– Kuten sanottu, tuo ei ole mitään ihan normaalia työtä. Se työmäärä, mitä tuossa on tehty 11 vuotta; mä olen onnellinen, että olen suunnilleen järjissäni ja hengissä. Tuo on aikamoista rynkytystä tuo seuramaailma.
Alaa vaihtaneet kollegat ovat taivastelleet, että normaalista työelämästä on vaikea löytää yhtä kuormittavia pestejä kuin kärkijoukkuetta pyörittävän liigaseuran johtajan positio. ”Aikamoinen rynkytys” toki osin hellitti, kun seuran palkollisten määrää onnistuttiin vuosien saatossa kasvattamaan. Vehkaojan aloittaessa toimistolla oli töissä hänen lisäkseen yksi ihminen, nyt väkeä on kymmenkunta.
– Ehkä olen luonteeltanikin sellainen, etten ihan löysin rantein osaa – vaikka välillä pitäisi osata sekin ottaa ja hyväksyä, ettei kaikki mene aina ihan putkeen. Mutta kyllä mä koin tuossa 11 vuoden aikana ajoittain todella kovaa painetta ja stressiä tuossa työssä. Ymmärrän sen, ettei se ole pitkällä juoksulla hyvä homma.
Työn monipuolisuus on sen siunaus ja kirous.
– Tuossa joutuu taipumaan niin moneen asiaan. Joudut ymmärtämään taloushallintopuolta, sun täytyy mielellään ymmärtää jotain viestinnästäkin ja markkinoinnista, sitten on se urheilupuoli ja tämä kaikki muu seuran arjen pyörittäminen.
Vehkaoja kuvaa, että saman päivän aikana päässä on vaihdeltava useaa eri lakkia.
– Itse kukin joutuu sukkuloimaan vähän sen oman työnkuvan ulkopuolella, mikä ei ole tietenkään optimi. Mutta se on pienen lajin ja pienten seurojen ongelma, joka tulee aina olemaan siellä, hän lisää.
Vehkaojalla ei ole suoranaista vastausta siihen, miksi hän lähtee juuri nyt. Paljon nivoutuu koronaan ja sen jälkeen iskeneeseen taloudelliseen suhdanteeseen.
– Ne tietyllä tavalla seisauttivat sitä meidän hyvää kasvua. Jouduin itsekin vähän outoon tilanteeseen: olen aina tottunut menemään eteenpäin ja näkemään toivottavasti niitä positiivisia tuloksia.
Kun monipuolisessa ja vaihtelevassa työssä päälle iskee seisahtumisen vaihe, tuntuu ymmärrettävästi vieraalta.
– Voi sanoa ihan henkilökohtaisestikin, että aikansa kutakin: rupesi tuntumaan siltä, että vuodet ovat samanlaisia ja päivätkin ovat vähän samanlaisia. Havahtui vain, ettei työ anna enää niin paljon. Silloin on ihan hyvä katsoa vähän muitakin kuvioita.
Toiveissa rohkeaa kehittämistä
Seuraajalleen Vehkaojalla on selkeät evästykset: jäsenistön tukemia arvoja ja perusrakenteita ei soisi räjäytettävän, mutta toiveissa on silti ”rohkeaa ja innovatiivista uudelleenajattelua”.
– En anna mitään neuvoa jatkajalle, että näin tämä homma tehdään. Näen enemmänkin, että tämä on hyvä minulle, mutta tämä on erinomainen asia myös seuralle ja mahdollisuus lähteä uudistumaan, Vehkaoja sanoo ja lisää:
– Minun vetoni oli tuon näköinen, ja toivon, että seuraava 11 vuoden, kuinka pitkä se sitten onkaan, on jotain erilaista. Fanit ja jäsenistö saavat jotain uuttakin siellä. Minulla ei ollut siihen tässä vaiheessa enää annettavaa. Se oli tuon näköinen, ja olen ylpeä siitä.
Uurastuksen tauottua Vehkaojan tunne on yksinomaan positiiviinen.
– Se vain kasvaa, kun on saanut ottaa happea ja etäisyyttä siitä. Vaikka on ollut tosi tiukkoja paikkoja ja sellaista, että tämä on ollut sellaista paskaa, jälkeenpäin tämä on ollut minulle hyvä paikka ja hyvänmittainen veto.
Vehkaojan seuraajan nimi julkistettiin kesäkuun lopulla. Hän on organisaation sisältä nouseva Henry Arrhenius, joka on työskennellyt seurassa vuosikymmenen. Viimeiset neljä vuotta hän vietti Oilersin urheilutoimenjohtajana.
Yhden toiveen Vehkaoja seuraajalleen esittää.
– Uutta ja ihmeellistä ja rohkeaa kehittämistä, Oilersin kehittämistä. Sellaista tulen toivottavasti näkemään, kun menen katsomon puolelle ihmettelemään ja taputtamaan.