Näkökulmassa esitellään tällä viikolla konkreettinen parannusehdotus salibandyn katsojamäärien parantamiseksi.

Yleisömäärät pyörivät esimerkiksi miesten liigassa koko kauden mitassa noin 500-600 ihmisen välillä. Jos unohdetaan ottelutapahtumat ja olosuhteet, joissa on vielä parannettavaa, niin mietittäväksi jää sekin, että keitä katsomoihin halutaan?

Yleisesti urheilussa halutaan katsomoihin lisää nuoria ihmisiä ja lapsia, koska heissä nähdään jatkumoa. Mutta entä vanhemmat ihmiset ja eläkeläiset? Tämähän on segmentti mitä mikään laji ei varsinaisesti tavoittele.

On kuitenkin niin, että väestörakenteellisesti Suomessa on huomattavan paljon yli 50-vuotiaita ihmisiä ja luku ei ole pienenemässä lähivuosina. Jos mennään eläkeläisiin, niin aikaa ja rahaa löytyy isossa kuvassa, ja silti tekemisestä voi olla puutetta. Voisiko salibandy yrittää kasvattaa seuraajamassaa tätä kautta? Ehdottomasti voisi, sillä vanhempien ihmisten osalta urheilu on epäonnistunut markkinoinnissa ja houkuttelussa.

Plussapuolena voisi olla sekin, että seurat osallistuisivat esimerkiksi yksinäisten vanhempien ihmisten aktivointiin. Voitaisiin myös kampanjoida siten, että perheistä saataisiin jäseniä otteluihin mahdollisimman monessa polvessa, huomioiden se pakettihinnastoissa.

Yleisesti ottaen esimerkiksi eläkeläiset on nähty hyvin homogeenisena ryhmänä, stereotypisinä mummoina ja vaareina, joille Kauniit ja rohkeat sekä bingo ovat arjen kohokohtia. Ihmiset elävät nykyisin yhä vanhemmiksi ja sitä kautta aikaa eläkkeelle jäännin jälkeenkin on enemmän. Esimerkiksi nykyajan 60-70 -vuotiaat ovat eläneet noin puolet elämästään modernin teknologian aikakaudella, eivätkä ole mitään ummikoita teknologisesti ja elä puolierakkoina maaseudulla elämänsä loppuun asti.

Tätä kannattaisi miettiä myös siltä kantilta, että tietyn ikäinen asiakas ei ole menetetty tapaus automaattisesti.