Suomen miesten salibandymaajoukkue lähtee tavoittelemaan MM-kultaa Malmöstä selkeästi uudistuneella ryhmällä.
Viime hetkille asti ryhmään oli tyrkyllä MM-konkareita, kuten Lauri Stenfors ja Miko Kailiala, mutta kumpaakaan ei nähdä kisoissa. Kuvaavaa on, että vuoden 2014 MM-kisoista mukana ovat enää Nico Salo ja Eemeli Salin. Vuoden 2016 kisoista kaksikon lisäksi Sami Johansson.
Vuoden 2018 MM-kultajoukkueesta mukana on edellä mainitun kolmikon lisäksi vielä Ville Lastikka. Viimeisestä miesten MM-kullasta on kuusi vuotta, mutta mukana on vain neljä maailmanmestaria. Näistä Salo, Salin ja Johansson ovat tuplamestareita.
Nuorten maailmanmestareita on senkin edestä. Vuodelta 2015 Lastikka, Oskari Heikkilä, Otto Lehkosuo ja Miska Mäkinen. Vuoden 2017 mestarijoukkueesta Justus Kainulainen, Joona Rantala, Heikki Iiskola ja Eemeli Akola. Näitä ikäkausimaajoukkueiden huippuja ajettiin sisään jo Nykyn kaudella.
Suomen mestareitakin piisaa joukkueessa. Jos mietitään pelaajien liigataustaa, niin ainoastaan Lehkosuon tausta tai nykyinen seura ei ole vuodesta 2019 alkaen pääasiallisen kärkinelikon Classicin, Nokian KrP:n, Oilersin ja TPS:n riveissä. Lehkosuo edustaa tällä kaudella Indiansia, joka on vahvasti tyrkyllä neljän sakkiin.
Jos Petteri Nykyn joukkueita suomittiin siitä, että sinne on vaikea päästä Classicin ulkopuolelta, niin Jussilan joukkueeseen pääsy liigan top4:n (tai top5:n) ulkopuolelta näyttäisi olevan vaikeampaa kuin Nykyn aikana. Pelaajat on kuitenkin valittu tasaisemmin liigan kärkijoukkueista.
Nyt joukkueeseen muuttui seitsemän pelaajaa viime kisoista (2022) ja jo se kertoo isosta muutoksesta. Isoin muutos on kuitenkin filosofinen. Jussila on lähtenyt muuttamaan Suomen filosofiaa pois maalinestopelistä, ja siksi esimerkiksi Stenforsin poisjättäminen on looginen siinä viitekehyksessä mitä haetaan.
Suomi pyrkii pelaamaan paremmin pallolla, ja vaikka sitä ei ole vielä pahemmin nähty maaotteluissa, on sen toteutuminen mahdollista näillä pelaajavalinnoilla, mitkä Jussila nyt teki. Joukkue on hyvin seurakentällisvetoinen, mikä on edesauttanut osaa pelaajista valinnoissa.
On toinen asia minkälaisen tuloksen tämä linja tuo tänä vuonna. Jussilan Suomi ei ole ollut toistaiseksi vahva pallollisessa pelissä, ja siinä asiassa vastustajat ovat ottaneet Nykyn Suomen äärimmäisestä kontrollista mallia. Tällöin Suomella on jokerina kädessä vähän erilainen lähestyminen, mutta toisaalta se voidaan pelata kontrolloidusti ulos, jos vastustajat onnistuvat pelaamaan Suomen vahvuudet pois.
EFT:ssä Suomen vahvuuksia ovat olleet tilanteenvaihdot, eivät kontrolloidut hyökkäykset. Jussilan lähestyminen on vähemmän varma kuin Nykyn. Se on rohkea, ja jopa uhkarohkea, mutta voi toisaalta johtaa kovaan tulokseen altavastaajan asemasta.
Joka tapauksessa Jussila teki päävalmentajana sen mitä häneltä odotettiin: uudisti Suomen maajoukkueen profiilia Nykyn ja Petri Kettusen ajoista. Tuloksen näemme joulukuussa.