Miesten F-liigan hallitseva mestari Esport Oilers on kärsinyt loukkaantumisista koko kauden ajan. Tuloksissa se ei ole näkynyt, sillä espoolaisjoukkue porskuttaa kuuden ottelun voittoputkessa ja sarjan kärkipaikalla.
Oilersin päävalmentaja Aleksi Lammi ei koe loukkaantumisten häirinneen kautta millään lailla, vaan niiden merkitystä on joukkueen ulkopuolella yliarvioitu.
– Tuntuu, että meidän loukkaantumisten määrää on vähän turhankin paljon nostettu jalustalle. Muutamilla pelaajilla on ollut pieniä vaivoja, mutta ei tilanteemme mikään poikkeuksellisen huono ole, Lammi kertoi.
Viime perjantaina Oilersin tilannekatsauksessa kerrottiin kuuden pelaajan olevan sivussa toistaiseksi, mutta lähellä paluuta kentälle. Lisäksi puolustaja Ilari Talvitien odotetaan olevan sivussa useita viikkoja. Lammin mukaan kyseessä ei ole vakavista vammoista, ja pelaajien paluu kentille tehdään varovasti, ammattilaisten suositusten mukaan.
– Meillä on useita loukkaantumisalttiita pelaajia ja pelitapamme on myös melko kuormittava. Tiimissämme on fysiikkavalmentaja, kaksi fysioterapeuttia ja lääkäri hoitamassa tilannetta. Tällä hetkellä haluamme, että pelaajat ovat täydessä kunnossa, kun heidät kaukaloon lasketaan. Emme halua sen suhteen ottaa pienempiäkään riskejä. En sano, että pelaajia on säästelty, mutta emme ole halunneet lähteä yhtään hölmöilemään sen suhteen, hän paljasti.
Loukkaantumiset tarkoittavat myös sitä, että nokkimisjärjestyksessä alempana olevat saavat näytön paikkoja isommissa rooleissa. Lammi kehuukin joukkueen syvyyttä, ja kertoo sen auttaneen joukkueen läpi loukkaantumisten sävyttämän syksyn.
– Meillä on tainnut olla 23 kenttäpelaajaa aloittavassa kolmessa viisikossa alkukauden aikana. Se kertoo siitä, että vaihtuvuutta on ollut aika paljon, mutta myös siitä, että meillä on leveä ja kilpailukykyinen ryhmä. Joukkueessa ei ole yhtään pelaajaa, jota ei uskaltaisi liigakentälle laskea. Pelaajat ovat suoriutuneet hyvin, enkä ole yhtään yllättynyt siitä. Joukkueen sisäinen kilpailutilanne on kova.
– Kun loukkaantumisia on ollut paljon, olen ollut tyytyväinen, että ryhmästä löytyy leveyttä. Sen myötä joukkueen iskukyky ei ole kärsinyt poissaoloista merkittävästi missään kohtaa.
Lammi kertoi tilannekatsauksessa myös pelillisistä muutoksista, joita Oilers on pyrkinyt tämän kauden aikana tekemään. Varsinkin palloton pelaaminen on ollut tällä kaudella kolmanneksi vähiten maaleja päästäneen joukkueen kehityskohteena.
– Olemme halunneet tuoda sinne uutta pelitapaa, jotta voimme tarvittaessa mukautua vähän vastustajan mukaan. Meillä on perinteisesti ollut valmius puolustaa ylempää ja sitten tiputtaa pakettia vähän alemmas. Varsinkin hyökkäysalueen puolustuspeliin on haluttu tuoda erilaisia tapoja, miten painetta annetaan ylhäältä. Kun puolustetaan isoja neliöitä, se haastaa niin yksittäistä pelaajaa kuin koko viisikkoa paljon. Se on puolustuspelin osalta se haastavin osa-alue.
– Kun rohkeasti tarttuu härkää sarvista, on saatu tuotua sinne uusia juttuja. Yleisesti ottaen olen tyytyväinen siihen, miltä meidän puolustuspään puolustuspelaaminen on näyttänyt. Se lähtee pelaajien sitoutumisesta yhdistettynä hyvin organisoituun viisikon ja maalivahdin yhteistoimintaan. Koen, että se osa-alue on toiminut melko hyvin, Lammi totesi.
Oilers aloitti kauden 6-11-tappiolla Nokian KrP:ta vastaan Super Cupissa. Vaikka voittoja alkoikin sen jälkeen tulla, tulokset olivat odotettua tiukempia. Lammi ei ollut alkukauden suorituksiin tyytyväinen voitosta huolimatta, mutta on iloinen peliesitysten paranemisesta viime aikoina.
– Meillä on ollut runkosarjan alusta lähtien tasaisen nousujohteinen trendi. Kesä oli hyvä, mutta heti kauden alussa meillä oli heikompi pätkä. Silloin hävisimme muutamalle päävastustajalle, mutta pystyimme heikollakin pelillä raapimaan arvokkaita pisteitä. Minulle henkilökohtaisesti tärkein mittari on se, miltä meidän tekeminen näyttää arjessa. Siihen olen ollut jo useamman viikon tyytyväinen. Positiiviset otteet ja hyvä tekemisen laatu arjessa on näyttäytynyt hyvänä suorittamisena pelikentällä.
Malmön MM-kisoihin lähtee neljä Oilers-pelaajaa, maalivahti Markus Laakso ja hyökkääjät Aaro Astala, Heikki Iiskola ja Justus Kainulainen. Loukkaantumisista kärsineelle joukkueelle MM-kisatauon voisi ajatella tulevan sopivaan aikaan, mutta Lammi ei koe siitä olevan Oilersille yhtään enempää hyötyä kuin millekään muulle joukkueelle.
– En koe, että se tulisi meille mitenkään erityisen hyvään aikaan. Meillä on useampi pelaaja palaamassa ihan lähiaikoina. Se, milloin heidät lasketaan pelikentälle, en vielä osaa sanoa. Ei meillä ole sellainen tilanne, että kisatauko toisi merkittävää helpotusta tai olisi meille ratkaiseva. Sen suhteen ollaan ihan samassa tilanteessa, kuin kaikki muutkin, hän sanoi.