Suomi voitti sunnuntaina viidennen salibandyn miesten MM-kullan Malmössä.
MM-kullan jälkeen on helppo sanoa, että ”pulinat pois, Suomi on maailmanmestari”. Suomi oli MM-kisojen paras joukkue, sitä tuskin käy kiistäminen yhtään keltään. On silti luotu virheellisiä narratiiveja siitä millä tavoin mestaruus tuli esimerkiksi pelillisesti. Se ei tullut vahvalla erityisen vahvalla hyökkäyspelillä, eikä varsinkaan niin suurilla pelillis-filosofisilla muutoksilla, kuin eri medioissakin on väitetty.
Sen päälle on kelpo tarina, että Suomen poikkeuksellinen usko, henki ja sisu johtivat kultaiseen lopputulokseen. Esa Jussila loi tiimeineen erinomaisen ilmapiirin onnistua, sitä ei voi kiistää. Henkinen puoli ja ilmapiiri eivät kuitenkaan ole olleet aiemminkaan esteitä suomalaisen salibandymaajoukkueen menestykselle. Jussilan joukkueeseen oli helpompi tulla kuin edelliskaudella, moni sanoi, ja Suomella oli penkin takana jälleen vahva ihmisjohtaja. Siitä kaikki pisteet.
Aika vähän on puhuttu siitä, että Suomi pystyi menestykseen hyvin riisutulla sabluunalla: ei tarvittu lämpöleiriä, päätoimista päävalmentajaa eikä suuria määriä leiripäiviä. Se on myös sulka hattuun Jussilalle tiimeineen. Maajoukkueen toiminta on ollut äärimmäisen kustannustehokasta. Kukaan valmennustiimistä ei kertaakaan selitellyt mitään heikentyneillä resursseilla.
On hyvä ymmärtää, että Jussila ymmärtää pelin hengen maajoukkuetoiminnassa paremmin kuin suuri osa mediaa tai lajia seuraavaa kansaa. Näin hän sanoi alkusarjan Ruotsi-voiton jälkeen, ja yksittäisenä vastauksena se kuvasi Jussilaa pääkäskijänä parhaalla mahdollisella tavalla.
– En koe, että olisin yhtään huonompi tai parempi valmentaja, vaikka me peli hävittäisiin tai voitettaisiin. Saati, että olisin huonompi ihminen sitä kautta. Tämä on urheilua ja elämässä on aika paljon tärkeämpikin asioita kuin salibandy, vaikka tämä upeaa ja hienoa onkin.
MM-projekti
Suomi aloitti MM-projektin merkittävältä takamatkalta, sillä ensimmäinen leiri oli vasta keväällä 2023 ja se pidettiin ilman mailoja. Ensimmäiset maaottelut olivat syyskuussa. Silloin Ruotsi ensin kaatui selkein luvuin, ja sen jälkeen Suomi myös hävisi selkein luvuin Ruotsille. Syksyn toisessa EFT:ssä kaatuivat muut maat paitsi Ruotsi. Tshekki tosin vasta rankkareilla.
Ensimmäisestä vuodesta ei jäänyt ihmeellisiä asioita käteen. Kaikesta näkyi keskeneräisyys: ei oltu ihan varmoja mikä on Suomen pelillinen lähestyminen ja miten se näkyy pelaajien valinnassa. Jotain osviittaa tulevasta sai kuitenkin syksyn 2022 haastattelusta ja vuoden 2023 alun KalloCastin haastattelusta.
Jussila näki vahvasti niin, että Suomella pitää olla jatkuvasti hyökkäysuhkaa oli sillä palloa tai ei. Ajatuksena oli, että Suomi hallitsee tilannetta kummassa tahansa tilanteessa. Myös myöhemmin toistunut lausunto siitä, että Suomi liikuttaa ja rikkoo vastustajan muotoa pallon kanssa ja ilman oli vahva perusajatus Jussilalta.
Vuoden 2024 MM-kisoja ajatellen on tärkeää huomioida, että vaikka Suomi pyrki pois liiallisesta maalinestopelistä (sitä unohtamatta), oli Jussilan mielestä maajoukkueen yksi parhaista peleistä ollut Riian MM-finaali, jolloin hänen mukaansa Suomi sai puristettua Ruotsin muotoa pieneen vahvalla pallollisella pelillään.
Siitä saattoi jo päätellä, että Suomen joukkueen pelillinen vallankumous ei tule olemaan niin merkittävä kuin monet odottivat.
Pelillinen kehitys
Vuonna 2024 maajoukkueen seurannan kannalta merkittävin fokus osui syksyyn, sillä alkuvuodesta oli MM-karsinnat ja kesällä kaksi ottelua Latviaa vastaan Eerikkilässä. Vaikka Latvia onnistui kisoissa, eivät keskikesän pelit olleet lähtökohtaisesti Suomen tärkeimpiä.
Syksyn EFT-turnauksessa nähtiin mielenkiintoisia otteita Suomelta. Ensimmäisessä tulokset olivat äärimmäisen huonoja, sillä Suomi hävisi Tshekille ja Sveitsille. Päätöspäivänä se voitti kuitenkin Ruotsin 6-3. Tässä vaiheessa rupesi olemaan selvää, että Suomi tulee olemaan vahva erikoistilanteissa. Ne olivat ratkaisevassa roolissa esimerkiksi Ruotsin kaadossa.
Kysymyksiä jäi roikkumaan paljon ilmoille. Syksyn ensimmäisessä EFT:ssä Suomella oli suuria ongelmia puolustuspelissä, mutta myös siinä paljon puhutussa pallollisessa pelissään.
Toinen EFT pelattiin Turussa ja Raumalla. Siinä Suomi kaatoi Tshekin lopun voittomaalilla, selkein luvuin Sveitsin ja taipui maalilla Ruotsille. Puolustuspeli oli selkeästi parempaa, mutta järjestäytynyt hyökkäyspeli vaikutti melko heppoiselta, eikä se ollut kehittynyt juuri mihinkään edellisistä kisoista. Kaikkinensa Suomi näytti olevan parhaimmillaan kuin peli oli hiukan eläväisempää, eikä niin kontrolloitua.
EFT:n jälkeen oli pakko tehdä valintoja MM-joukkueen suhteen.
Valinnat
MM-valintoihin on pakko suhtautua aika monisyisesti. Ensinnä: Jussila teki onnistuneita ja rohkeita valintoja, josta ainakin itse olin osin eri mieltä ja väärässä. Toisaalta, joukkueen kokoamiseen vaikutti paljon positiivisia sattumia, joista seurasi onnistuneita kompromisseja. Tätä jälkimmäistä pitää vähän avata.
Ensinnäkin se, että mukana oli seurakentälliset, oli todellista sattumaa, koska nämä kentät ilmestyivät vasta aivan viimeisessä EFT:ssä. Osin oli kyse jo pakkoraosta, koska joukkueen rakennus ei onnistunut toivotusti: vasempaan laitaan haettiin rightin hyökkääjiä todella vimmaisesti, mutta se prosessi epäonnistui.
On hassua miettiä jälkikäteen, että yksi Suomen MM-joukkueen tärkeimmistä pelaajista, Heikki Iiskola, oli sattumalta mukana MM-kisoissa. Viimeisestä EFT:stä jäivät pois Nico Salo, Justus Kainulainen ja Eemeli Salin, jolloin Iiskola pääsi näyttämään. Oilers-peluri oli MM-finaalissa merkittävässä roolissa syöttäen voittomaalin ja aloittaen Suomen kirin. Iiskola ei ollut mukana maajoukkueessa kuuteen vuoteen ennen tätä.
Entä jos Iiskola ei olisi ollut mukana? Pelipaikan Oilers-kentässä olisi todennäköisesti ottanut kisoissa pieneen rooliin jäänyt Ville Lastikka, joka ei ole viime aikoina ollut huippuvireessä. Tällöin sattuma taipui suomalaisittain positiiviseen suuntaan.
Valinnoista kohdistin suurimman kritiikin osaan KrP-pelaajien valinnoista, koska heillä kansainväliset näytöt olivat vähäisiä ennen kisoja. Heistä Nico Jonaeson oli suurin positiivinen yllätys ja onnistui todella hyvin molempiin suuntiin. Muut kentällisen pelaajat esiintyivät mukiinmenevästi, ei säkenöiden, mutta jokaiselle oli paikkansa turnauksessa.
KrP-kentästäkin on todettava se, että ihan tällaisenaan konsepti ei kulkenut projektin aikana. Viimeistä EFT:tä ja kisoja lukuunottamatta Joona Rantalaa ajettiin maajoukkueessa puolustajaksi. Tästä ajatuksesta luovuttiin maajoukkueen kannalta oikeaan aikaan viimeisessä EFT:ssä. Tässäkin oli osin sattuman kanssa tekemistä, kun Iiskolan onnistuminen muokkasi joukkueen profiilia.
Se jossittelu, että olisiko Lauri Stenforsin tai Eetu Sikkisen pitänyt olla maajoukkueessa, oli oma osuutensa sekavaa valintaprosessia. Lopulta Suomi luopui aiemmin nähdystä ”jarrukentästä” seurakentällisten tieltä, mikä johti nähtyyn joukkueen lopulliseen muotoon.
Kisat
Suomi aloitti kisat huonosti ja pelasi yhden heikoimmista MM-peleistään koskaan. Huonon esityksen myönsivät pelaajat ja valmennus myös. Heikohkon ottelun myöntäminen ei ole yleensä vaikeaa pelaajille ja valmennukselle. Latviaa vastaan Suomen pelasti 1) erikoistilanteet 2) Justus Kainulainen. Toisessa pelissä Slovakia kaatui vähän yskien, mutta nousujohteisen pelin jälkeen.
Ruotsia vastaan nähtiin vihdoin huippuvireinen Suomi kaukalossa. Suomi pelasi fiksusti, ei säkenöiden pallon kanssa, ja mikä tärkeintä: fiksulla hermokontrollilla. Ruotsalaisilla kontrolli petti ja Suomi eteni 5-2-voittoon, mikä varmisti helpomman tien finaaliin.
Puolivälierä Norjaa vastaan ja välierä Latviaa vastaan olivat selkeitä voittoja Suomelle. Viimeistään välierässä nähtiin Suomen ja Latvian välinen tasoero realistisemmassa valossa.
MM-kisojen aikana nähtiin paljon löysää ja virheellistä puhetta tasoerojen kaventumisesta. Jonkin verran on viitteitä siitä, että 5-10-sijojen maiden pelaajien fyysinen valmius on paremmalla tasolla ja pelikin kehittynyt, mutta henkilökohtaisesti jäi mieleen lähinnä top4-maiden ylimielisyys.
Suomesta annettiin ymmärtää, että pienemmät maat ovat vaikeampi vastustajia, koska:
– Totta kai vastustaja vaikuttaa tosi paljon. Se mitä vastustaja tekee, vaikuttaa myös pallolliseen pelaamiseen.
– Ruotsi on meille tosi tuttu vastustaja ihan yksilöistä lähtien. Sellaista joukkuetta vastaan on helpompi valmistautua, kuin sellaista, jota ei olla kohdattu monesti ja yksilöt on sellaisia, joista ei ole aina tiedossa, mitä sieltä tulee. Sellaisiin peleihin voi olla vaikeampi valmistautua, sanoi Jussila Ruotsi-pelin jälkeen viitaten aiempien pelien nihkeyteen.
Tämä asia toistui turnauksessa myöhemminkin. Keskustelin Sveitsiläisen toimittajan kanssa, jonka mukaan Latvia oli Sveitsille vaikea vastus, koska joukkue kohdataan niin harvoin, joten Suomi, Ruotsi ja Tshekki ovat helpompia. Ruotsalaisessa Expressenissä naureskeltiin valmennuksen osalta siitä, että tarkkailuraporttia ei ole luettu, kun Saksa pääsi yllättämään puolivälierissä. Miksi näin?
Sanon tämän painokkaasti: jos Latvia ottaa Suomea aktuaalisesti kiinni salibandyssa kahden vuoden periodilla on Suomen nykyisellä panostuksen tasollaan: a) erotettava päävalmentaja, b) erotettava huippu-urheilujohtaja, c) erotettava kaikki Eerikkilän valmentajat, d) pohdittava koko Myllypuron toimiston sulkemista. Jos siis Latvia pystyy nykyisillä resursseillaan tosiaan ottamaan Suomea kiinni väitetysti.
Tässä ei ole kyse muusta kuin siitä, että Latvia ponnistaa niin erilaisista lähtökohdista, että Suomen on vain oltava sen edellä nykymaailmassa ja selkeällä marginaalilla vieläpä. Liioitellut puheet tasoerojen kaventumisista eivät tee kellekään kunniaa. Latvia oli kyllä kisoissa positiivinen yllättäjä ja suomalaisvalmennukselle Heikki Luukkosen johdolla täytyy nostaa hattu päästä hienosta työstä.
Finaali
Suomea oli vaivannut koko kisojen ajan hyvästä tuloskunnosta huolimatta keskiverto pelin taso. Joukkue puolusti pääosin hyvin, mutta paljon mainostettu pallollinen peli oli edelleen samalla tasolla kuin oikeastaan aina ennenkin. Ennen turnausta puhuttiin laadukkaista pitkistä hyökkäyksistä, mutta ne loistivat poissaolollaan lähes pelistä toiseen.
Suomi tuli finaaliin kehnolla peli-ilmeellä avauserässä ja oli ansaitusti 0-3-tappiolla. Maalivahtipeli ei tällä kertaa onnistunut ja Suomi ei pärjännyt pallon kanssa lainkaan antaen kontrollin täysin Ruotsille. Ruotsi myös vei peluutuksellisesti, kun se halusi ”ahrenit” Nico Salon kenttää vastaan. Tämä vempuilu onnistui varsinkin avauserässä, kun Suomen valmennus ei reagoinut mitenkään merkittävästi ongelmakohtiin.
Toiseen erän alkuun Ruotsi tuli kohtuullisen hyvin sisään ja iski 4-0 taululle alle viidessä minuutissa. Tässä vaiheessa Suomi vaihtoi maalilta Oskari Fäldenin Markus Laaksoon. Tässä oli jälleen reagointi, mikä nähtiin nerokkaana ratkaisuna jälkikäteen. Laakso oli maalillaan erinomainen, mutta Jussila kyllä tajusi itsekin pelin jälkeen sanoa, että jälkikäteen on helppo sanoa, että se oli onnistunut ratkaisu.
Tämän jälkeen nähtiin Iiskolan komea maali, joka syntyi täysin yllättäen. Se oli hyvin ”iiskolamainen” ratkaisu. Tässä välissä Ruotsilla ei ollut vielä suuria ongelmia. Suomen kunnollinen breikkaus takaisin peliin vaati taidon lisäksi myös ripauksen tuuria.
Loistavan pelin pelannut Eemeli Akola hankki kaksi jäähyä Ruotsille, joista toisena päivänä ei olisi tullut kahta jäähyä ja toisesta Akola olisi itsekin istunut. Suomi käytti nämä tilaisuudet hyväkseen ja ottelun toinen puolisko oli sinivalkoisilta pääosin hyvää peliä. Hyökkäyspelissä oli aitoa uhkaa. Kun turnauksen MVP vielä klohnasi pallon Justus Kainulaiselle, oli Aaro Astala viimeistellyt Suomen tasoituksen.
Aivan pelin lopussa Ruotsi sai vielä paikkansa, mutta jatkoajalla tämän Suomen maajoukkueen pirtaan sopiva maali. Ruotsi mokasi oman tilaisuutensa, mutta Suomi osui vastaiskusta. Vaikka Suomen peli oli nousujohteinen ja voitto täysin ansaittu, niin Ruotsi hävisi pelin valmennuksensa johdolla.
Yksi asia oli hermokontrolli, joka näkyi käänteisenä pelin edetessä. Alun hyvän fiiliksen jälkeen, Ruotsi meni täysin pimeään laaksoon pitkäksi aikaa. Turnauksen ulkopuolisilla asioilla oli varmasti merkitystä, mutta oli muutakin.
On vaikea ymmärtää, että miksi päävalmentaja Niklas Norden piirsi aivan jatkuvasti pelaajilleen pelin edetessä? Näytti siltä, että hän tekee sitä ennen kaikkea itselleen. Pelaajille täytyy olla äärimmäisen stressaavaa, kun valmentaja mikromanageraa jatkuvasti. Silti pelissä ei näkynyt juuri mitään muutosta missään ottelussa. Ruotsin show kääntyi sitä itseään vastaan.
Joku voisi sanoa, että Ruotsi oli aika kehnosti valmennettu joukkue, ja niin eräs huippuvalmentaja myös kommentoi.
Mitä Suomen pelaamisesta jäi lopulta käteen?
Vaikka Petri Kettunen on maailmanmestari ja Suomen huippu-urheilujohtaja, uskallan olla lajia tuntevien kanssa eri mieltä siitä väitteestä, että Suomen hyökkäyspelaaminen olisi ottanut isoja harppauksia Jussilan aikakaudella. Kyllä se aika pitkälti noudatti samoja latuja kuin Nykky-Kettuslaiselta maajoukkuelta on totuttu näkemään.
Suomi oli vähän vaarallisempi ilman palloa ja paineisti vastustajaa hyvin keskialueella. Sen lisäksi vastaisku-uhka oli ainakin kovempi kuin Zurichissa. Se paljon puhuttu pallollinen peli, ei kuitenkaan ollut merkittävästi erilaista tai merkittävästi parempaa. Tämä suoritustaso kuitenkin riitti mestaruuteen ja se on hyvä muistaa, että Suomelle jäi silti vielä parannettavaa, minkä voi nähdä vain positiivisena asiana.
Suomi puolusti aika pitkiä pitkiä pätkiä edelleen (fiksusti) pallon kanssa. Vastaiskuissa Suomi oli hyvä ja varsinkin Suomen ykköskenttä, jonka rooli mestaruuden suhteen oli iso.
Erona aiempaan oli pelirohkeus ja sen sallivuus. Jo ihan alussa Jussila sanoi, että hänen joukkueessaan saa uskaltaa yrittää poikittaissyöttöjä ja muita vaikeampia virityksiä. Siinä nähtiin ero aiempaan.
Erityisen hyviä asioita Suomen pelissä olivat erikoistilanteet ja maalivahtipeli. Finaalissa jälkimmäinen vähän petti, mutta korvaaja Markus Laakso hoiti leiviskänsä todella hyvin. Erikoistilanteissa Suomi oli Ruotsia ja Tshekkiä edellä. Jopa merkittävän paljon, kun tulosta katsoo. Tshekkiä Suomi ei tosin kohdannut. Kuten jo todettua, Suomi myös puolusti pääosin hyvin turnauksessa, mutta se ei ole ihan tavatonta.
Hyökkäyspelistä voi kritisoida sitä, että kahteen vuoteen siinä ei nähty juuri toisteisuutta, eikä nähty sitä, että Suomen pitkä hyökkäyspeli olisi oikeasti kehittynyt juurikaan. 5v5-pelissä Suomen ykkönen oli merkittävä onnistuja Ruotsia vastaan tehden viisi maalia kymmenestä tasavoimin. Neljä maaleista tuli ylivoimalla. Suomen hyökkäyspeli ei ollut esimerkiksi sillä tasolla mitä se maan parhaissa seurajoukkueissa on. Siihen toki vaikuttaa myös vastustajien puolustuksen taso.
Vielä voi kritisoida sitä, että miksi Suomen pallollinen peli ei ollut nyt merkittävästi parempaa, kun tuomarilinja sen vihdoin salli? Tanskalaistuomareiden tiukan linjan vuoksi finaalista olisi voinut tulla pallollisen pelin juhlaa. Sitä ei kuitenkaan nähty.
Valinnoissa Jussila sekä onnistui että epäonnistui. Kakkoskentän alle pakotettu Alpo Laitila-Jere Niemelä ei toiminut, ja ensin mainittu joutui siinä osin sijaiskärsijäksi. Toisaalta Jussila teki todella kovia ja onnistuneita ratkaisuja jättäen tähtikategorian Sami Johanssonin sekä Lastikan penkille. Sen lisäksi takuuvarmana pidettyä ”Classic-kenttää” istutettiin penkillä tiukoissa paikoissa, koska peli ei kulkenut.
Suomi oli ennen kaikkea joukkue, jossa yksilön rohkeutta korostettiin enemmän kuin ennen. Se johti tiettyjen yksilöiden säkenöintiin. Henkisellä puolella Jussila onnistui aivan erinomaisesti ja tätä ovat pelaajat kiitelleet. Ruotsi vaikutti epävakaalta joukkueelta valmennusta myöten, Suomi aivan päinvastaiselta.
Kisoista jäi yleiskuvana, että kansainvälisessä kärjessä ei nähty sitä ihan parasta peliä, mitä ennakkoon odotettiin. Vaikea sanoa mistä se milloin johtuu, mutta ehkä varsinkin Suomen ja Ruotsin osalta saattoi osin vaikuttaa sekin, että viime vuosina on siirrytty yhä hanakammin Sveitsiin pelaamaan.
Jos tulevaisuutta ajatellaan, niin Suomella on edessään hyvä tilanne. Joukkue oli nyt nuori, ja kahden vuoden päästä kokeneempi. Vaikka kisojen pelillinen taso ei ollut huipussaan, paremmin tietäjien mukaan suomalaisten pelaajien kyky vastaanottaa pelillistä oppia on parempaa kuin vastustajilla. Tämän perusteella Suomen peliä pystyy kehittämään seuraavalla periodilla.
Tähän loppuun lienee vielä hyvä nostaa yksi Jussilan ajatus, mikä poikkeaa aiemmasta maajoukkueen osalta. Kysymys koski Suomen asemaa ennakkosuosikkina ja kaiken yhteisen ajan perusteella Jussila eli kuten tässä sanoi.
– Paljoa se ei muutu siitä, mutta Suomessa yleisön ja fanien kiinnostus maajoukkuetta kohtaan on ihan eri tasolla kuin Sveitsissä. Se on vähän huonokin puoli siellä, että sitä omaa tekemistä ei kritisoida oikein ollenkaan. Siellä on tosi vähissä kriittiset äänet.
– Mitä enemmän joukkue herättää keskustelua, niin sen tärkeämpi se laji on yhteisölle ja ihmisille, ja sen myötä seuraajia on yleensä enemmän, jonka myötä laji on isompi.
– Koenko sitten ennakkosuosikin asemaa haastavana? En koe.
—
Juttua varten on katsottu kaikki Suomen ottelut ennen MM-turnausta ja turnauksen aikana. Juttuun liittyen on haastateltu suomalaisia lajin huippuvalmentajia, jotka kommentoivat eritoten peliin ja valmentamiseen liittyviä asioita.