Miesten liigan ottelumäärä herättää keskustelua toista kautta putkeen.

Puolet joukkueista haluaa jatkaa 33 ottelulla, ja puolet laskea määrää lähemmäksi aiempaa 26 ottelun runkosarjaa. Johtuen joukkuemäärästä (12) painokasta vaihtoehtoa 33 pelille ei ole löytynyt.

Neutraalisti katsoen voi sanoa, että ”molemmat ovat oikeassa”. Nykyisen mallin kannattajilla on oikeita pointteja siitä miksi nykyinen malli on hyvä. Sarjan kehitys ja tulevaisuuteen katsominen on tärkeä arvo. Nykyistä mallia vastustavat näkevät uhkakuvia tulevassa ja kokevat jo nyt kuorman olevan monilta osin liikaa.

KrP-manageri Marko Salmela kysyi, että pitääkö sarjaa kehittää kärki vai pohja edellä? Tämä kysymys on tällä hetkellä liian jyrkkä, sillä sarjan kärjen ja hännän väliin mahtuu liikaa ilmaa. Sarjaa ei pitäisi kehittää mustavalkoisesti kummankaan mukaan.

Tässä kannattaisi katsoa ensin keskelle. Sarjan lähes keskellä lepää Seinäjoen ylpeys SPV. Se ei ainakaan tällä hetkellä ole pelillisesti sarjan kärkinelikon joukkue, mutta selkeä top6 -joukkue ja matkalla ennemmin ylös- kuin alaspäin. Organisaatiota ja pitkän ajan toimintaa katsoen se on sarjan kärkiorganisaatio Classicin ohella, vaikka muualla olisi enemmän rahaa käytössä pelaajahankintoihin.

SPV vetää yleisöä vuodesta toiseen ja keikkuu kärkisijoilla keskiarvolla mitaten. Se on myös omalla alueellaan pystynyt sitouttamaan sekä yleisön, tukijat että pelaajat. Jos ja kun SPV haluaa vähentää pelejä, pitäisi sen olla myös signaali siitä, että ei ole kyse pelkästään kärjen ja hännän välisestä väännöstä.

SPV-pomo Tommy Koponen on sarjan todennäköisesti laajakatseisin johtaja. Hän ei ole katsonut pelkästään oman joukkueensa ja seuransa etua, vaan visiossa on aina ollut vahva näkemys kokonaiskuvasta. Koponen vastusti aikoinaan myös joukkuemäärän pudottamista.

Toiselta puolelta voi nostaa Happeen, joka vetää myös yleisöä erinomaisesti. Happee on keskitason alapuolella sarjassa. Seuralla on talousvaikeuksia ja se näkee isommassa ottelumäärässä mahdollisuuksia.

Samaan päätelmään on päätynyt tiettävästi myös OLS, joka on pystynyt nostamaan omia yleisömääriään tällä kaudella. OLS on sarjan häntäpäätä kentällä ja organisaation osalta toiminta on ollut viime vuosina ailahtelevaa. OLS näkee ottelumäärässä mahdollisuuksia, vaikka se joutuu myös reissaamaan paljon.

Näistä ”ilmapuntareista” SPV ja Koponen ovat kiinnostavin kombo, sillä Koponen on osallistunut ja sitoutunut vahvasti liigan kehitykseen vuosien varrella. Voisi myös kuvitella, että SPV:lle on nykymallista hyötyä.

Tietoa pitäisi olla lisää

Miksi nostan eritoten Koposen esille? Siksi, että sarjan johtajien eli F-liigan edustajien pitäisi olla tommykoposia ja asettua asiassa ”keskelle”. Mikä asiaa avittaisi, olisi se, että asiaa tutkittaisiin kunnolla. Ihan klassinen plussat ja miinukset, ja sen jälkeen johdettaisiin keskustelua sekä päätöksentekoa. Kun ollaan tilanteessa 6-6, niin pitäisi olla todellakin myös tietoa, jonka pohjalta arvioitaisiin paremmin vaikutukset, sillä seurat eivät ole samanlaisia, eikä niitä aja samat motiivit.

Pitäisi kartoittaa laajemmin näkökulmia muiltakin kuin seurapomoilta. Valmentajien vastaukset ovat yksi asia, mutta pelaajien näkökulma on jäänyt käytännössä vähäiselle huomiolle. Siinäkin pitäisi kysyä liigapelaajilta laaja-alaisesti, eikä pelkästään ammattilaisilta tai 30-vuotiailta perheenisiltä, jotka eivät ole ammattilaisia. Molemmat ovat liigassa harvinaisuuksia.

Yleistä aivovuotoa katsoen pelaajia on lähtenyt kohtuullisen paljon ulkomaille, ja osin lopettanut aiottua aiemmin. Pelaajien näkökulmien kartoitukseen aikoinaan perustettu joukkueurheilijoiden pelaajayhdistys olisi varmasti oikea tekijä, mutta sen toiminnan viimeinen elonmerkki on vuodelta 2023, joten toiminta ei vaikuta kovin aktiiviselta.

Pitäisi katsoa myös miten pelaajat tässä hetkessä jakautuvat. Pelkkä maajoukkueen tuijottaminen yksinkertaistaa asiaa, mutta sen suhteen näyttää mielenkiintoiselta, jos siirtohuhuihin on uskominen. Maajoukkuepelaajat ovat usein myös etuoikeutetussa asemassa palkkioidensa osalta verrattuna muihin pelaajiin.

Jos siirrot toteutuvat, niin ensi kaudella liigassa pelaa espoolaisjoukkueissa kolme maailmanmestaria, joista kaksi Indiansissa. Loput pelaavat Pirkanmaan jättiläisissä Classicissa (6) ja Nokian KrP:ssa (4). Kun päälle lisätään se todellisuus, että näistä löytyy liuta pelaajia, jotka ovat maajoukkueringissä, on epäsuhta melkoinen. Se ei ole näiden seurojen vika ollenkaan, sillä he ovat omalla kilpailukyvyllään pystyneet pelaajat hankkimaan ja pitämään. Jossain vaiheessa puolet maajoukkuepelaajista oli Classicissa, joten joku voi nähdä tässä positiivistakin kehitystä.

Ottelumääräasiassa kiinnostaa sekin, että korvaako määrä tosiaan laadun? Esimerkiksi viime kaudella runkosarjan kokonaiskatsojamäärä oli 101 860. Kaudella 2017-18 se oli noin 114 000, seuraavalla kaudella noin 120 000 ja sitä seuraavalla kaudella noin 110 000. Tuolloin pelattiin 182 runkosarjan peliä, nyt 198.

Asioita voi katsoa tietysti myös keskiarvolla, mutta nämä lukemat voivat kertoa siitä, että mahtuuko mukaan ”ylimääräisiä pelejä”. Yleisömäärä ei välttämättä pelkästään mittaa ottelutapahtuman kannattavuutta ja sekin on hyvä huomioida.

Entä taloudellinen kartoitus ylipäänsä? Ketkä hyötyvät ja ketkä eivät? Mitä tämä aiheuttaa pidemmällä aikavälillä? Tätä pitäisi oikeasti arvioida vielä tarkemmin kuin on tähän mennessä tehty. Jos ollaan selkeästi plussan puolella, niin siitä kannattaisi myös viestiä selkeästi, sillä siltä asia ei näytä ulospäin.

Ei ole hyvä, jos tilanne on pitkään 6-6. On myös ihan selvää, että 12-0-tilannetta ei tule syntymään. Sen mitä seurojen edustajien kanssa on tullut asiasta keskusteltua, jakautuvat mielipiteet yllättävän jyrkästi, eikä toista näkökulmaa ymmärretä kovin hyvin.

Mielipiteiden jakautuessa pitäisi olla nykyistä enemmän kättä pidempää – käytetään vaikka sanaa tietoa – ja johtajuus jossain muualla kuin seuroissa.