Ruotsissa kiistellään maajoukkuevalmentajan potkuista – ”Se lausunto sai kohtuuttoman paljon huomiota mediassa”

Ruotsin maajoukkuevalmennuksen muutokset ovat herättäneet paljon keskustelua. Kuva: Viktor Källberg – www.vkallbergphoto.com/IFF

Ruotsin miesten salibandymaajoukkueen ympärillä kuohui melkoisesti Malmön MM-kisojen alla ja niiden aikana.

Suurimpana syynä oli se, että Ruotsin liitto ilmoitti, että menestysvalmentajien Thomas Brottmanin ja Niklas Nordenin pestit eivät jatku kisojen jälkeen. Tällä viikolla oli vuorossa yllätys, kun länsinaapurissa tiedotettiin, että Brottman jatkaa edelleen maajoukkueen päävalmentajana, mutta yksin. Sopimus kestää vuoteen 2028 asti.

Norden jakoi asiasta mielenkiintoisia kommentteja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle. Hänen mukaansa MM-kisoja ennen ilmoitettiin, että kaksikko saa nimenomaan potkut. Hänen mukaansa uutinen siitä, että päävalmentajaduo erotetaan toisistaan ei tullut yllätyksenä ja hän tiesi asiasta jo viikkoa ennen kisoja. Hän myös arvosteli sitä, että pelaajille ei annettu aitoa rauhaa pärjätä kisoissa, jotka olivat osalle uran viimeiset.

Innebandymagazinet käsitteli asiaa jutussaan pitkästi ja kattavasti. Ruotsin maajoukkueiden johtaja Sofie Andersson kommentoi väitteitä. Hänen mukaansa Brottmanin kanssa ei ole käyty tuollaisia keskusteluja vielä ennen kisoja.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Thomasin vuosien työhön ja siihen, miten yhteistyö hänen kanssaan on sujunut. Uskomme, että hän on oikea henkilö johtamaan miesten maajoukkuetta tulevaisuudessa, Andersson sanoi.

Hän ei suoraan sanonut, että Norden haluttiin pois maajoukkueesta johtamistyylinsä takia, joka on herättänyt paljon huomiota. Lisäksi hän sanoi, että kaksikon kohdalla mainitut ”potkut” eivät pitäneet paikkaansa, mutta liitto ei halunnut lähteä korjaamaan väärinkäsityksiä julkisesti kisojen alla.

– Ketään ei ole irtisanottu. Olemme kertoneet vain, että sopimuksia ei jatketa, Andersson korjasi.

Eniten keskustelua on herättänyt Ruotsin liiton tiedotteen kommentti, jossa liiton kehityspäällikkö Joakim Lindström kommentoi, että maajoukkuetoimintaan halutaan lisää uusia henkilöitä. Se on kommenttina herättänyt paljon kritiikkiä ja kommentteja. Anderssonin mukaan se ymmärrettiin väärin ja maajoukkueen toimintaa arvioidaan lähtökohtaisesti aina tuloksen perusteella, ja maajoukkueessa on nyt aika uudistua.

– Huomasimme, että se lausunto sai kohtuuttoman paljon huomiota mediassa. Se herätti paljon erilaisia kommentteja, mikä on jossain määrin ymmärrettävää. Jos voisi kääntää kelloa taaksepäin ja muuttaa jonkin lausunnon, niin se olisi juuri se, Andersson harmitteli lehdelle.

Perjantaina julkaistussa Radiosportenin haastattelussa Norden jatkoi vielä kritisointiaan. Hän antoi ymmärtää, että myös Brottmanin toiminta joukkuetta kohtaan oli ”kaksoispeliä” ja se oli epärehellistä joukkuetta kohtaan.

Vielä pidemmin Norden päästeli höyryjä lauantaina Innebandymagazinetissa. Käytännössä Norden jatkoi samoilla laduilla ja syvensi näkemyksiään jo esille tulleista kysymyksistä.

Lisäys 11.1. klo 12.35. Lisätty Innebandymagazinetin tuoreet kommentit.