Naisten F-liigassa suurimmalla osalla joukkueista on kaksi kierrosta runkosarjaa jäljellä.
Kärkikahdeksikko, eli pudotuspelijoukkueet, ovat jo selvillä, mutta taistelu kotiedusta jatkuu aina runkosarjan loppuun asti. EräViikingit, SB-Pro ja FBC Loisto pitävät hallussaan sijoja 3–5 ja ovat kaikki vain kahden pisteen sisällä toisistaan. Runkosarjan sijat 1–4 takaavat kotiedun pudotuspeleihin, joten yksi näistä kolmesta joukkueesta lähtee jatkopeleihin vierasjoukkueena. Sarjan kärjessä TPS ja Classic ovat jo varmistaneet kotiedun.
Myös sarjan häntäpäässä käydään erittäin jännittävää taistelua. Liigan viimeisillä sijoilla ovat tällä hetkellä PSS, Welhot ja O2-Jyväskylä, jotka ovat vain kahden pisteen päässä toisistaan. Sarjan kaksi viimeistä joutuu putoamiskarsintoihin, joten viimeisistä kierroksista tulee elintärkeitä näille joukkueille.
PSS kohtaa kahdessa jäljellä olevassa ottelussaan juuri Welhot ja O2-Jyväskylän, mikä tekee tilanteesta entistäkin mielenkiintoisemman. Molemmat ottelut pelataan PSS:n kotiluolassa, Porvoon Aurorahallissa.
Welhot on sarjan ainoa joukkue, jolla on vielä kolme ottelua jäljellä, mikä antaa heille pienen etulyöntiaseman. Welhottaret kohtaavat PSS:n lisäksi SB-Pron sekä SSRA:n, jotka molemmat ovat pudotuspelijoukkueita. Lisäksi kaikki kolme ottelua Welhot joutuvat pelaamaan vieraskentällä.
O2-Jyväskylä ja PSS kohtaavat runkosarjan päätöskierroksella, mutta sitä ennen O2:lla on edessään lähes mahdottomalta vaikuttava haaste, kun he matkustavat Ideaparkin Bläk Boxiin Classicin vieraaksi. Edellinen kohtaaminen alkutalvesta päättyi Classicin tyrmäävään 14–0-voittoon.
Sarjan piste- ja maalipörssin voittajaksi tullaan kruunaamaan Classicin Suvi Hämäläinen, joka on tehnyt 20 otteluun hurjat tehot 40+23=63. Pörssin kakkosena on tällä hetkellä TPS:n Jenna Saario 46 pisteellä. Aivan hänen kannoillaan ovat kuitenkin SaiPan Miisa Turunen 45 pisteellään ja TPS:n Meri-Helmi Höynälä 44 pisteellään.
Huomionarvoisena seikkana voidaan nostaa esiin Saarion syöttöpisteiden määrä. Hänellä on 34 syöttöpistettä, kun runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Naisten F-liigan yhden kauden syöttöpiste-ennätys on 40 syöttöä, jota pitää hallussaan Nina Rantala. Hän kirjautti Classicin paidassa kaudella 2016–17 tehot 44+40=84, joka on myös liigan kaikkien aikojen piste-ennätys.