Salibandyn esiasteena pidetty Cosom Hockey on laji, jota pelattiin ahkerasti jo 1960-luvulla. Jutussa mukana oleva video on vuodelta 1964.
Lähes yhdeksän vuotta sitten julkaistu takaisinheittotorstai kertoo lajista seuraavaa osin Mika Hilskan ja Antti O. Arposen mainiota Jumppasaleista jumbotroneille -kirjaa lainaten:
Videolla pelattavassa lajissa pelivälineenä on vielä muovinen kiekko, mutta mailat ovat samansuuntaisia joita sählyssä, ja sittemmin salibandyssakin käytettiin. Pääosin alkuperäinen laji muistuttaa pehmeää versiota jääkiekosta.
Laji rantautui 1960-luvun lopulla Ruotsiin ja peliä pelattiin silloin muovipallolla sekä muovimailoilla. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana säännöt ja olosuhteet vaihtelivat. Ensimmäinen oikea salibandyseura perustettiin vuonna 1979. Sala IBK:n lisäksi Ruotsissa oli kuitenkin jo noin sata lajia jollain muotoa pyörittävää seuraa.
Samaisella vuosikymmenellä göteborgilainen Carl-Åke Ahlqvist aloitti Unihoc-mailojen valmistuksen. Mailoja pystyi tilaamaan myös Suomeen isompina setteinä. Vuonna 1980 Ruotsissa pelattiin ensi kertaa lajin mestaruudesta.
Suomessa sähly keräsi suosiota 1970-luvulta lähtien. Suomen Salibandyliitto perustettiin vuonna 1985, ja samalla nimi muuttui sählystä salibandyksi. Ensimmäinen maaottelu pelattiin samana vuonna, ja vuonna 1986 ratkottiin ensimmäiset salibandyn Suomen mestaruudet.
Videolla nähtävässä lajissa maalivahdeilla on maila, ja salibandyssakin on ollut maalivahdin maila, jota käytettiin eritoten Sveitsissä. Isommaksi hitiksi se ei koskaan muodostunut. Cosom Hockey vaikuttaa pitkälti katulätkältä, jota pelattiin tietyin varustein niin sisällä kuin ulkonakin. Cosom Hockeyta pelataan ilmeisesti edelleen sisätiloissa Pohjois-Amerikassa.