Turku dominoi – helmikuun parhaat liigapelaajat tulevat samasta osoitteesta

TPS-kapteenit palkittiin kuukauden pelaajina helmikuussa. Kuva: Ainesmedia/F-liiga

Naisten ja miesten salibandyliigan helmikuun parhaat pelaajat julkaistiin tiistaina. Palkinnot saavat TPS:n Jenna Saario ja Olli Laine.

Laine esiintyi vahvasti helmikuussa, kun TPS esitti pirteitä otteita kaukalossa.

– Laineelta on totuttu vuosien aikana näkemään varmaa pelaamista ja vahvaa tekemistä kaksinkamppailuissa. Näiden tärkeiden palasten päälle usein unohtuu, että Laine pystyy tuottamaan tehoja myös hyökkäyspäässä.

– Helmikuun kuudessa ottelussa Laine kirjasi tehot 4+8 ja piti omalta osaltaan huolen siitä, että TPS taistelee runkosarjan lopulla vielä kotiedusta. TPS:n ykköskentän merkitystä joukkueen veturina ei voi korostaa liikaa ja helmikuun aikana Laineen oma plusmiinuslukema oli plussalla komeasti 15 pykälän verran. Saman ajanjakson aikana TPS:n koko joukkueen peli tasakentällisin oli +7, maajoukkueen päävalmentaja Esa Jussila kehui valittua pelaajaa.

Saario iski kolmessa helmikuun liigapelissä tehot 2+6. TPS varmisti helmikuussa runkosarjan voiton ja nappasi myös Suomen Cupin voiton.

– Saario on muistuttanut kuukauden aikana, kuinka huippupelaaja hän on sekä hyökkäyspelissään että puolustuspelissään. Hän on taitava pallon kanssa ja ymmärtää ja lukee peliä erinomaisesti: milloin käännetään peliä toiseen suuntaan ja milloin otetaan pelin kontrolli joukkueelleen.

– Jenna tekee joukkuekavereistaan parempia ja pystyy pelaamaan jokaisella pelipaikalla sekä erilaisilla pelisysteemeillä, naisten maajoukkueen päävalmentaja Andreas Harnesk linjasi.

Kuukauden pelaajat:
Syyskuu: Emilia Pietilä (TPS), Eemil Äijälä (Jymy)
Lokakuu: Suvi Hämäläinen (Classic), Teppo Liukkonen (SPV)
Marraskuu: Miia Maaranen (SaiPa), Heikki Iiskola (Oilers)
Joulukuu: Miisa Turunen (SaiPa), Ville Heiska (Happee)
Tammikuu: Ulla Valtola (FBC Loisto), Juuso Ahola (Nokian KrP)
Helmikuu: Jenna Saario (TPS), Olli Laine (TPS)