TPS:n miesten kausi päättyi puolivälierissä, kun Westend Indians kaatoi turkulaiset otteluvoitoin 4–1. Samalla tuli päätökseen päävalmentaja Santeri Raatarilan aika TPS:n valmennuksessa. Hän siirtyy seuraavaksi Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi.
Raatarila toimi TPS:n päävalmentajana tämän kauden lisäksi myös kausilla 2021–2023. Kauden 2022–2023 päätteeksi hän juhli TPS:n kanssa seuran ensimmäistä Suomen mestaruutta. Kun Raatarila palasi päävalmentajaksi täksi kaudeksi, oli selvää, että kyseessä oli vain yhden kauden mittainen projekti.
– Jo tämän kauden sopimusta TPS:n kanssa neuvoteltaessa oli selvää, että tämä veto tulee jäämään minun kohdaltani viimeiseksi miesten liigajoukkueessa. Ainakin toistaiseksi. Asiasta oltiin siis hyvin avoimia alusta saakka.
– Päätösten taustalla ei siis ole ollut kyse mistään sellaisesta, että seurassa olisi jotain vikaa tai että en voisi enää tulevaisuudessa nähdä itseäni tässä. Päinvastoin. Kaikki on hyvin ja muutokset ovat osa urheilua.
Seuraavaksi Raatarilan tie vie maajoukkueympyröihin, kun hän lähtee ohjastamaan Saksan maajoukkuetta kohti vuoden 2026 MM-turnausta. Raatarila avasi päätöksensä taustoja.
– Haluan haastaa itseäni ja koen tässä kohtaa tarvitsevani uusia tuulia myös oman kehittymiseni kannalta. Olen aina pitänyt valmentajan suurimpana ammattitaidon mittarina sitä, että pystyy toimimaan erilaisten ihmisten, ryhmien ja kulttuurien kanssa eri kielillä, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Eli pystyy toimimaan laadukkaasti erilaisissa ympäristöissä ja olemaan asiantuntija.
– Maajoukkueympyrät ja ulkomaisten pelaajien valmentaminen ei-omalla äidinkielellä on viehättänyt itseäni kovasti ja näen, että näille tilanteille altistuminen on juuri sitä miten haluan itseäni haastaa ja joita tarvitsen oman ammattitaitoni kasvattamiseksi.
Myös Raatarilan ystävä Mikael De Anna on mukana Saksan valmennustiimissä. Yhteistyö hänen kanssaan vaikutti päätökseen.
– En ole Mikaelin kanssa saanut valmentaa, vaikka ollaan tunnettu todella kauan. Ollaan keskusteltu paljon lajista ja elämästä sekä oltu vastakkain eri joukkueiden kanssa, mutta kimpassa ei olla päästy valmentamaan. Tässä on kuitenkin kokoajan vähän taustalla muhinut semmonen ajatus, että jos jokin hyvä juttu sattuisi tulemaan vastaan, niin ehdottomasti haluttaisiin valmentaa kimpassa ja nyt sitten tämä Saksa-juttu tuli eteen, Raatarila kertoo.
Vuoden 2026 MM-turnaus pelataan Suomessa, Tampereella. Niin sanotut kotikisat toimivat houkuttimena myös Raatarilalle.
– Sinne on vielä aikaa ja on karsintaa ja muuta, mutta totta kai se on hieno juttu ja sellainen porkkana mikä siellä häämöttää. Minä, valmennustiimi ja koko porukka tossa Saksan taustalla ollaan todella innoissamme tästä.
Raatarilan sopimus kattaa koko MM-projektin ajan. Keskusteluja käytiin myös saksalaisen salibandyn pidemmän aikavälin suunnitelmista.
– Mielenkiintoisia visioita on pidemmällekin aikajänteelle, mutta niitä en sen enempää voi kommentoida. Tuossa on Saksan urheilujohdon puolella hieman vaihtunut henkilöstöä ja vaikka aikaisemminkin asiat ovat varmasti sujuneet, niin sisään on tullut uutta innokasta tekijää. Niin kun sanoin, ihmiset ovat innoissaan ja tästä paistaa sellainen dynaaminen tekeminen. Ei tule oloa, että oltaisiin tyydytty johonkin tai poljettaisi paikallaan, vaan päinvastoin. On fiilis, että ollaan menossa johonkin suuntaan ja vauhti on vain kiihtymässä, Raatarila avaa.
Raatarilalla ei ole tällä hetkellä sopimusta minkään seurajoukkueen kanssa, mutta hän ei poissulje ajatusta seurajoukkuevalmennuksesta maajoukkueen valmentamisen ohella. Päävalmentajan tehtäviin aika ei kuitenkaan riitä.
Erilaiset joukkueet, sama seura
Puolivälierätappio Indiansia vastaan on yhä tuoreena Raatarilan mielessä. Hän pystyy kuitenkin jo tarkastelemaan koko TPS-aikaansa kiitollisuudella. Kaksi jaksoa päävalmentajana ja kaksi hyvin erilaista joukkuetta.
– Olen saanut olla todella hienoon aikaan TPS:ssa. Siihen aikaan, kun jahdattiin seuran ensimmäistä miesten Suomen mestaruutta. Sai tehdä hommia hienojen, kokeneiden, lajissa meritoituneiden johtavien pelaajien sekä muun joukkueen kanssa, eikä tarvinnut koskaan miettiä minkä takia sinne hallille tullaan. Haettiin pelkästään voittamista ja käännettiin kiviä etsien kilpailuetua, jotta oltaisiin Suomen paras joukkue, Raatarila kertasi ensimmäistä päävalmentaja-aikaansa.
Tämä kausi oli hieman erilainen.
– Sitten oli tämä toinen puolikas. Mestaruuden jälkeen yksi vuosi apuvalmentajana ja nyt taas päävalmentajana. Tällä puolikkaalla on saanut olla auttamassa sitä seuraavaa TPS-runkoa kasvamaan niihin kantaviin rooleihin, pelaamaan ensimmäisiä liigakausia ja kasvamaan. Kuitenkaan unohtamatta tulosta ja voittamisen pitämistä keskiössä. Yksittäisen toimijan tärkein taito kun on taito auttaa omaa joukkuetta voittamaan.
Raatarila kokee, että kahden erilaisen ja eri vaiheessa olevan joukkueen valmentaminen kehitti häntä valmentajana.
– Itselle tämä on ollut antoisaa, on ollut tavallaan kahdenlaista toimintaa. Ollut mukavaa vaihtuvuutta ja erilaista, vaikka on pysynyt samassa joukkueessa. Se on ollut hienoa ja siistiä oppia myös itselle. Olen todella kiitollinen kaikille pelaajille, valmennustiimien jäsenille ja muille ihmisille, joiden kanssa sain toimia.
Tavoitteita ei kannata lyödä täysin lukkoon
Raatarila on jo kokenut valmentaja nuoresta, 30 vuoden iästään huolimatta. Häneltä löytyy Suomen mestaruus ja Vuoden valmentaja -palkinto. Hän ei halua asettaa tulevaisuuden uralleen tiukkoja tavoitteita, vaan pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.
– Suhtaudun tosi tavoitteellisesti tähän, tämä valmentaminen on ollut mulle tosi merkityksellinen asia elämässä. Joku voisi sanoa hulluudeksi, että miten on tehnytkin tällaisia päätöksiä elämässä tämä edellä. Kovasti tässä on yritetty itseä kehittää.
– Lähestyn tätä “tavoite”-kysymystä siitä kulmasta, etten halua määritellä mitään tiettyä statusta, titteliä tai mitään muutakaan sellasta, koska se on tosi lukitsevaa. Mietin tätä enemmän sitä kautta, että minkälaisista asioista haluaisin oman arkeni täyttyvän tulevaisuudessa ihmisenä ja valmentajana. Tämä kun jättää hieman enemmän tilaa ja mahdollisuuksia elämälle. Näin ajatellen sitä voi oikeastaan päätyä ikään kuin minne vaan, ja mistä itsensä sitten ikinä löytääkään, niin todennäköisesti on ainakin onnellinen arjen täyttyessä niistä itselle mielekkäistä asioista, Raatarila avaa mietteitään.
Tämä ajattelutapa on hänen mukaansa vapauttava.
– Vapauttava tapa, mutta samalla siinä on kuitenkin selkeästi jotain näkemystä mitä siltä arjelta haluaa. On suunta mitä kohti kulkea ja oma onnistumisen tunne ei ole liikaa kiinni muissa ihmisissä tai heidän miellyttämisessään. Ei myöskään tarvitse pelata mitään pelejä, kun mahdollisia kuljettavia polkuja on enemmän.
Raatarila muistuttaa myös, ettei valmenna työkseen, mikä vaikuttaa hänen suhtautumiseensa valmentamiseen.
– Teen muuta työtä tässä ohella enkä valmenna täyspäiväisesti eli taloudellinen puoli ei tässä sanele, eikä tätä voi sillä tapaa työurana ajatella. Myös nykyisen miesten F-liigan kokonaiskuorma on niin älytön, että kyllä tässä se ympäristö ja ennen kaikkea ihmiset merkkaa kaikkein eniten. Ei tätä muuten kukaan jaksaisi tehdä yhtä-kahta kautta pidempään. Itselleni on tärkeää, että saa tehdä hyvien ihmisten kanssa, semmoisten ketkä heittäytyy, sellaisten joille se juttu merkitsee, Raatarila painottaa.
Raatarilalla on myös selkeä visio siitä, millaisessa ympäristössä haluaa toimia.
– Itse on tämmöinen, joka tykkää kääntää kiviä ja haastaa itseään, niin kyllä mä haluan olla siellä missä marginaalit on kaikista pienimpiä. Haluan, että arki on sellaista, että joudutaan miettimään ja viilaamaan sekä etsimään uusia tulokulmia, kun haetaan kilpailuetua.
Valmentaja Santeri Raatarila
Raatarila ammentaa valmennukseensa vaikutteita myös salibandyn ulkopuolelta.
– Moni varmaan kuvailisi mua analyyttiseksi. Itseä onneksi kiinnostaa elämässä tosi moni asia myös urheilun ulkopuolelta ja tykkään niistä ammentaa ja miettiä, että pystyykö tästä ottamaan jotain tähän valmennushommaankin.
Vaikka usein korostetaan, että valmentajan tulee olla aito oma itsensä, Raatarila suhtautuu tähän hieman eri tavalla.
– Tietenkään ei saa feikata, pitää valmentaa oman persoonansa ja omien arvojen kautta. Mutta mulle on ollut tosi iso oivallus, että on ihan ok, että on tavallaan valmentaja-Santeri ja siviili-Santeri. Oon kokenut tän tosi helpottavaksi itselleni. Mä olen itse siviilissä tosi empaattinen, enkä ole todellakaan mikään kansanvillitsijä. Vaan päinvastoin, oon tosi rauhallinen ja tykkään olla omissa oloissani.
– Mutta sitten taas valmentajana oon aika erilainen. Ymmärrän, että valmentajana sitä suurinta välittämistä on, että sanoo ääneen myös asioita mitä muut eivät halua kuulla. On rehellinen ja suora. Valmentajan tehtävä kun ei ole miellyttää, vaan auttaa ja olla tukena.
– Valmentaja-Santeri onkin oikeastaan nykyään tosi suora, mutta toivottavasti myös oikeudenmukainen. Oma sisäinen kilpailija näkyy myös valmentaja-Santerissa niin, että sitä haluaa niin järkyttävän paljon, että ihmiset jotka haluavat mennä eteenpäin, myös menevät eteenpäin. Valmentaja-Santeri myös vaatii ihmisiltä ympärillään joukkuekeskeisyyttä. Laitetaan omat egot pois ja ollaan kimpassa pärjäämässä. Ollaan joukkue joukkueurheilussa, Raatarila selittää.
Raatarila vaatii muilta, mutta myös itseltään – välillä liikaa. Se on asia, jota hän haluaa kehittää.
– Uskon, että aika tekee paljon, mutta itselle yritän olla armollisempi ja ymmärtää, että kaikkea ei voi hallita. Myös johtamisessa on vielä paljon asioita missä kehittyä, mulla kun on rima asetettu todella korkealle itseni suhteen. Muissa valmentajissa ja salibandyn ulkopuolisissa johtajissa on paljon piirteitä, mitä ihailen ja mitä haluaisin myös joku päivä itse olla ja edustaa omalla olemuksellani.