Classic nappasi pakkovoiton ja vei finaalit seiskapeliin: ”En usko mihinkään henkisiin yliotteisiin”

Kutosfinaalissa kaksi maalia iskenyt Eemeli Salin odottaa ärsytettyä Oilersia lauantain ratkaisupeliin. Kuva: Akseli Uppala/F-liiga

Selkä seinää vasten miesten F-liigan kuudennessa finaalissa ollut Classic otti Oilersista vakuuttavan 10-3 pakkovoiton, vieden finaalisarjan ratkaisevaan seitsemänteen otteluun.

Ottelussa kaksi maalia tehnyt Classic-hyökkääjä Eemeli Salin oli tyytyväinen joukkueensa peliin, vaikka vaikea toinen erä meinasikin aiheuttaa tamperelaisjoukkueelle harmaita hiuksia.

– Hyvin tultiin peliin alusta saakka. Joka jätkä oli sillä asenteella, millä näissä karkeloissa kuuluu olla. Siitä oli hyvä jatkaa.

– Vähän kaveri pääsi karvilla aiheuttaa harmia meille, tulivat niin rohkeasti. Ehkä siinä olis voinut sen paremmin hyödyntää. Ei missään kohtaan päässyt peliin mukaan kuitenkaan. Mun mielestä puolustimme hyvin ja päät pyöri hyvin. Ei saanut tällä kertaa helppoja maaleja, Salin kertoi.

Classic piti Oilersin poissa parhaalta maalintekosektorilta, ja kotijoukkue viimeisteli sille alhaiset kaksi maalia. Paremman puolustuspelin salaisuutena oli lisääntynyt tarkkaavaisuus ja fiksumpi pelaaminen.

– Tuntuu, että aiemmissa peleissä hukkui äijät liian helposti. Siinä täytyy taustalla olla hereillä, kaveri kuitenkin kääntelee, hakee poikkareita ja laukoo aika hanakasti. Se ei riitä, jos kaikki katsoo palloa. Tänään oltiin hyviä siinä.

Ottelun puhuttavin tilanne tapahtui ensimmäisessä erässä. Salin ja Oilersin Antti Suomela aloittivat pientä nokkapokkaa Oilersin vaihtopenkin edessä. Jälkeenpäin tilanteeseen tullut Eppu Suhanto löi Oskari Heikkilää mailan tupella, ja Suhanto passitettiin suihkuun jo ensimmäisen erän puolessa välissä.

– En sitä ihan nähnyt, olin siinä kääntynyt, ja ajattelin, että antaa olla. Ei tämä mitään painia ole kuitenkaan. Lähdin jo omaan päähän, ja selän takana jotain tapahtui. Ilmeisesti tuli tuonne arkaan paikkaan, Salin kertoi näkemystään tilanteesta.

Vaikka loppulukemat olivat suurimaaliset varsinkin Classicin osalta, oli ottelu vähämaalinen kahden ensimmäisen erän jälkeen. Päätöserässä joukkueet tekivät kuitenkin yhteensä yhdeksän maalia, tehden loppunumeroista paljon suuremmat. Salin näki ottelun sen hetkisen tilanteen ajaneen kolmannen erän maali-iloitteluksi.

– Kaveri tietysti nostaa riskitasoa. Sitä kautta saa parempia maalipaikkoja, mutta tulee tietysti myös toiseen päähän ja omissa saattaa soida. Siinä soi vähän omaankin päähän.

Finaalisarja palaa vielä kerran Tampereelle, jossa pelataan ratkaiseva seitsemäs finaali lauantaina.

– Onhan se pelaajan unelma tällainen game seiska ja pääset kotihalliin vääntämään. Täytyy koittaa nauttia ja hymyillä, silloin peli löytyy helpommin, Salin totesi hymyillen.

Ratkaisupallon ollessa ensimmäistä kertaa pelissä Classic vei voiton selvänumeroisesti. Salin ei usko voiton tuovan henkistä yliotetta runkosarjan voittajille, vaan odottaa lauantaina vastaan ärsytettyä Oilersia.

– Usein häviöpelin jälkeen joukkue sisuuntuu siitä ja haluaa lyödä peliin kaikkensa. Kuten meillä oli viime pelin jälkeen, ehkä se auttoi meitä tänään.

Eli onko Oilersilla henkinen yliote seiskapeliin?

– En usko mihinkään henkisiin yliotteisiin. Ensin täytyy yksilö ladata pelille ja sitä kautta joukkue voi latautua mahdollisimman hyvin. Siitä sitten katsellaan, onko mitään yliotteita vai ei.