Divarin ennakkosuosikkeihin lukeutuva SB Vaasa koki eilen todellisen rökäletappion, kun Uusikaarlepyyn Blue Fox voitti paikalliskamppailun lukemin 2-8. Ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.
Miesten Divari lyötiin käyntiin lauantaina Oulussa, kun sarjan pohjoisimmat joukkueet Kellon Lyönti ja Limingan Niittomiehet kohtasivat Kastellin monitoimitalossa. LNM avasi kauden pistesaldonsa ottamalla 3–7-voiton divarinousijoista.
Tampereen Classic kaatoi Esport Oilersin miesten Salibandyliigan kauden avausottelussa lukemin 10-7. Ottelun hahmoksi nousi Koovesta Classiciin siirtynyt Eemeli Salin, joka iski tehot 2+4 vieraiden verkkoon.
Pääkallo.fi kokeilee kauden alla myös podcast-mallista ennakointia, kun toimituspäälliköt Henri Pitkänen ja Joel Siltanen istahtivat alas käymään läpi eilen Divarin ensimmäisellä ottelulla Josba-SB Welhot käynnistynyttä...
Tällä kaudella salibandysta on katsottavissa noin 150 suoraa ottelulähetystä. Uusina kanavina mukana ovat Elisa Viihde ja Fanseat-palvelu, joiden näkyminen ja toimiminen herätti kysymyksiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa....
Pitkään odotettu salibandykausi 2015–2016 pyörähtää toden teolla käyntiin viikonloppuna. Avauskierrosten herkkupaloina ovat viime kauden miesten liigafinalistien kohtaaminen, Divarin paikallismittelöt ja naisten ennakkoon...
TPS Salibandy ja Mynämäkeläinen SBS Wirmo tekevät tulevalla kaudella laajamittaisempaa yhteistyötä, kun seurat solmivat sekä miesten että naisten joukkueiden osalta farmisopimuksen tulevaksi kaudeksi.
Pääkallo.fi listasi Divari-kauden alla sesongin puhuttavimmat aiheet. Sarjasta ei mielenkiintoa uuvu ja keväällä odottavat playoffit ovat tasaiselle sarjalle varmasti jälleen kirsikka kakun päälle.
Divarissa vilisee paljon mielenkiintoisia pelaajia tälläkin kaudella. Pääkallo.fi listasi sarjan viisi parasta pelaajaa. Viiden parhaan listalle ei tällä kertaa yltänyt yhtään maalivahtia, vaan mukana on yksi puolustaja ja neljä...
Salibandyn miesten Divari-kausi alkaa tällä viikolla paikallispelipainotteisella kierroksella, josta ei latinkia puutu. Pääkallo.fi ennakoi torstai-iltana Joensuussa alkavaa sarjaa seuraavasti.
Salibandyliiton viestintäpäällikkö Juhani Henriksson vastaa totuttuun tapaan reippaalla ja iloisella äänenpainolla puhelimeensa. Tällä kaudella on erityistä aihetta iloon, koska suorien salibandylähetysten määrä kasvaa...
SB Vaasa on julkaissut Divari-ryhmänsä tulevalle kaudelle. Joukkue käsittää 20 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia. Nimet paperilla näyttävät hyvältä, mutta vaihtuvuus joukkueessa on ollut hurja.
Alkavaksi kaudeksi miesten Divariin noussut oululainen Kellon Lyönti on julkaissut lopullisen pelaajistonsa. Viime kauden kakkosdivisioonan Pohjois-Suomen lohkon paras pistemies Juuso Pohjonen jatkaa joukkueessa, mutta samalla ryhmästä...