Salibandysseura Koovee järjestää Tampereella IFT-turnauksen viikkoa ennen sarjakausien alkamista. Varsinkin naisten sarja turnauksessa on kovatasoinen.
HIFK:n kakkosdivisioonajoukkueessa salibandya pelaavan Janne Makkosen uusin video NHL:n työsulkua vastaan on noussut todelliseen maailmansuosioon. Myös Salibandyliigalle videoita tehneen Makkosen videota ”NHL –...
Salibandyseura Classic on ensimmäisten salibandyseurojen joukossa Suomessa edistämässä maahanmuuttajien kotoutumista liikunnan avulla ja samalla levittämässä monikulttuurista toimintamallia suomalaisissa salibandyseuroissa.
Suomen poikamaajoukkueen pelaajat Tampereella 13.-16.9.2012 pidettävälle leirille on valittu. Päävalmentaja Jarkko Rantalan joukkueen runko on pitkälti sama kuin edellisellä leirillä.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Espoon Oilersissa on tullut ilmi kavallus, jossa seuran tileiltä on viety budjettiin nähden huomattava summa rahaa. Tutkinnanjohtaja Minna Immosen mukaan kyseinen summa on lähes 200 000 euroa.
Porvoon Salibandyseura vahvistuu kahdella pelaajalla ensi kauden naisten Salibandyliigaan. Oona-Mikaela Kyllönen, 18, siirtyy PSS:aan 1+1 vuoden sopimuksella Tikkurilan Tiikereistä ja Tiia Lehikoinen, 17, ÅIF:stä 1+2 vuoden...
Ruotsin Uppsalassa pelattavan Storvreta Cupin rinnalle maailman suurimpien salibandyn junioriturnausten joukkoon noussut Prague Games käytiin viime viikolla. Tsekeissä pelattavassa turnauksessa oli vahva suomalaisedustus, sillä sekä...
Uusi Pori -lehti kirjoittaa jälleen kerran erimielisyyksistä porilaisseuran taustoilla. FBT Porista nimensä FBT Karhuiksi vaihtaneen seuran B-juniorivalmentaja Jari Kuusisto kertoo eronneensa tehtävästään miesten edustusjoukkueeseen...
Pääkallo.fi:n kuluneen kauden luetuimpien uutisten joukkoon mahtuu Salibandyliigan uutisten ohella niin liigakarsintoja, videoita, huhuja, naisten liigakauden jälkipyykkiä kuin junnusalibandyakin. Kauden luetuimpiin uutisiin pääse...
Salibandykauden 2012-2013 siirtoaika on käynnistynyt kaikkien sarjojen osalta 1.6. alkaen. Muutamat liigajoukkueet eivät esimerkiksi ole vielä julkaisseet kaikkia pelaajasiirtojaan, mutta kesäkuun pitäisi tuoda vahvistus moneen...
Salibandykaudella 2011-2012 menestyneitä pelaajia palkittiin tänään Helsingissä SLU-talossa järjestetyssä kauden parhaat –tilaisuudessa. Samassa yhteydessä pidettiin kultamitalikahvitilaisuus Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen...
Tapanilan Erän ja AC HaKin välisiä kasvattajakorvauksia on puitu viime syksystä lähtien Salibandyliiton eri kurinpitoelimissä aina hallitusta myöten. Viimeisimmän päätöksen asiassa antoi Urheilun oikeusturvalautakunta, joka...
Pääkallo.fi kokosi helmikuussa listan Twitterissä olevista salibandypelaajista, -toimittajista ja -joukkueista, joita kannattaa harkita seurattavaksi. Kolmessa kuukaudessa Twitteriin on tullut salibandyn parista paljon lisää...