Neljän maalin takaa tasoihin päätöserässä – PSS:lle kauden avauspiste
Divareita ja naisten liigaa pelattiin sunnuntaina.
Divareita ja naisten liigaa pelattiin sunnuntaina.
Miesten F-liigassa pelaa tällä kaudella enää neljä 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.
Miesten F-liiga jäi MM-kisatauolle lauantain neljän ottelun myötä.
LASB-maalivahti Pasi Järvinen siirtyy nelosdivarissa pelaavaan Vierumäki Bengalsiin. Siirto aladivareihin ei kuitenkaan tarkoita liigauran lopettamista.
TPS on palannut miesten F-liigan kärkikamppailuun. Nuorentuneen joukkueen päävalmentaja Santeri Raatarila kertoi joukkueen kehityksestä, voittamisen tavoittelusta ja mielipiteensä ottelumäärästä.
LASBin vaikeuksista huolimatta Niko Einiö on ollut lahtelaisten kauden valopilkku. 24-vuotias hyökkääjä kertoi urastaan ja siitä, kuinka hän nauttii isosta roolista.
KalloCastin jaksossa 170 käydään erityisen tiheällä kammalla miesten liigan alkukautta.
SPV juhlisti 30-vuotista historiaansa viime lauantaina. Seuran mukana koko sen historian ajan ollut Tommy Koponen muisteli seuran historiaa.
Pääsarjojen kurinpitodelegaatio ei määrännyt TPS:n Waltteri Vesteriselle lisärangaistuksia perjantaisen ulosajon jälkeen.
Miesten F-liigaa on pelattu noin kolmasosa ja päätelmiä voidaan tehdä nähdyn perusteella.
Lahtelaisen LASBin alkukausi on ollut monin tavoin murheellinen, mutta sunnuntaina joukkue otti vihdoin kolmen pisteen voiton tällä kaudella.
Torstaina pelattiin kaksi miesten liigaottelua, joista toisessa riitti erikoisia tapahtumia.
TPS tiedotti keskiviikkona, että mestarivalmentaja Aki Vilander on tehnyt seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Suomen Cup jatkuu tällä viikolla miesten cupin kuudennella kierroksella ja naisten cupin kolmannella kierroksella. Molemmissa on mahdollisuus edetä puolivälieriin.
Esport Oilers on loukkaantumisten värittämästä syksystä huolimatta F-liigan kärjessä. Päävalmentaja Aleksi Lammi ei koe loukkaantumisten haitannut hallitsevan mestarin menoa