PSS:n naisten liigajoukkueen ykköstorjujana viimeiset neljä vuotta toiminut Krista Nieminen siirtyy Sveitsin liigaan. Suuntana on Mika Strömbergin luotsaama Zug United.
Teuvo Teräväisen ja Tapanilan Erän Stanley Cup -juhla siirtyy. Chicagossa raivonnut myrsky viivästytti lentoja siten, ettei NHL-jääkiekkoliigan mestaruuspokaali Stanley Cup ehdi ajoissa Helsinkiin maanantain juhlallisuuksia varten.
Ruotsalainen Storvreta hankki tulevaa kautta ajatellen riveihinsä maalintekijänä tunnetun Mulssjön Jimmie Petterssonin. Edellisen kahden kauden aikana Pettersson on iskenyt 43 maalia Ruotsin Superliigassa.
Suomen miesten salibandymaajoukkueen kapteeni Tatu Väänänen valittiin Sveitsin miesten liigan kauden 2014-2015 arvokkaimmaksi pelaajaksi. Naisten puolella parhaaksi valittiin Piranha Churin Seraina Ulber.
Pitkäaikainen Suomen maajoukkuehyökkääjä Rickie Hyvärinen ei ole vielä toistaiseksi tehnyt päätöstä uransa jatkosta. Ruotsalaisen salibandysivusto Innebandymagazinetin mukaan Hyvärisellä on kaksi vaihtoehtoa tällä hetkellä:...
Puolustaja Aki Hietasen siirto Sveitsin pääsarjan UHC Usterista NLB:n Zug Unitediin julkaistiin jo aiemmin Unihockey.ch:ssa. Tällä viikolla julkaistiin Hietasen paikan Usterin pakkikalustossa ottavan Jyri Järvisen siirto Sveitsin...
Suomen naismaajoukkueen luottopuolustaja Laura Mertsalmi jättää talousvaikeuksiin ajautuneen ruotsalaisseura Djurgårdenin ja siirtyy Sveitsin UHC Dietlikoniin. Mertsalmi oli joukkueen kapteeni, kun tukholmalaiset juhlivat viime...
Viime kaudella Steelersissä ja aikaisemmin esimerkiksi Sveitsin Grasshopper-Club Zürichissä pelannut Sami Saarinen on esiintynyt positiivisesti Hudik/Björkberg IBK:n tryouteissa ja osapuolet ovat lähellä sopimusta.
Falun IBK:n tähtipelaaja Jonas Adriansson on jo pitkään pelannut kesäharjoittelukauden aikana jalkapalloa Ruotsin nelosdivisioonassa. Tänä kesänä harrastus kävi kuitenkin kalliiksi, kun Ruotsin salibandymaajoukkueen vakiokalustoon...
Salibandyliigan Oulun Luistinseuraa tähän asti edustanut hyökkääjä Ville Turula siirtyy Ruotsin Superliigassa pelaavan IBK Dalenin riveihin. Turulan sopimus ruotsalaisseuran kanssa on kolmevuotinen.
Maajoukkuevahti Eero Kososen siirto Ruotsiin ja Växjö Vipersiin varmistui keskiviikkona. 28-vuotias jätti on itse innoissaan mahdollisuudesta, ja Kososta hehkuttavat niin uusi kuin vanhakin seura.
Happeen ja maajoukkueen luottomaalivahti Eero Kosonen jättää Jyväskylän ja siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin Superliigaan. 28-vuotiaan Kososen uusi seura on Växjö Vipers.
Vuodesta 1995 lähtien Turun Palloseuran toiminnassa mukana ollut Perttu Kytöhonka siirtyy valmentamaan Sveitsin 1. Ligan lohkossa 2 pelaavaan Unihockey Luzerniin. Kuluneen 20 vuoden aikana Kytöhonka on toiminut mm. seuran...