Paljon tullut Kvistin Nikoa alkukaudesta parjattua (myös allekirjoittaneen toimesta), mutta täytyy silti onnitella Nikoa 200 liigapelin täyttymisestä! Viikonlopulta mukaan tarttui myös kauden avausmaali. Onko OLS muistanut vielä mitenkään merkkipaalusta, lauantain jäähallipelissä ainakin olisi...
Kertokaapa viisaammat (Ylijohtava, Kytöhonka & co) että mitä M.Veikkolan täytyy parantaa, että voidaan puhua maajoukkuepelaajasta. Tällä hetkellä tuntuu että Kivilehto yms ovat tuolla vain koska enemmän maajoukkueotteluita, samalla periaatteella Lasse Kukkonen olisi aina majussa (hehe niihän se...
Jännä että Hankkion kohdalla puhutaan SPV pelitavasta, vaikka suurin osa hänen maaleistaan on täysin omaa hyvyyttään. Esimerkiksi Oilerssia vastaan Hankkio tylytti jäätävillä yläkulmapommeilla maalivahtia. 2 vuoden päästä sitten kisoihin terveenä pysyessään, joukkuetta luultavasti täytynee...
Happeen mediatiimi vois noita maalikoosteita laittaa. En ainakaa ite oo löytäny mm. SPV pelin koostetta...
Maalikoosteet iso osa lajinseuraamista. Salibandy ei tule ikinä kasvamaan isoksi lajiksi Suomessa niin kauan kun noinkin yksinkertainen asia jätetään tekemättä. Kohosen viimeinen kausi ja...