Pääkallo.fi

2020-2021 Pohjois-Suomi M2D lohko 08

Viestejä
6
No niin.

Laitetaanpa samantien jauhanta poikki siitä että kontakti Karjulaa kohti olisi ollut tahallinen. Se ei ollut. Meillä ei pelaa yhtään sellaista kaveria joka haluaisi tuolla teilata vastustajia pois pelistä tarkoituksella. Ja jos sellaista ilmenee niin siihen puututaan varmasti.

Tuossakin mennään jo kolmatta erää ja täydestä vauhdista kun pitäisi pysähtyä aivan yhtäkkiä niin ei välttämättä ole niin helposti toteutettavissa. Vaikka toki videon perusteella moni on sitä mieltä että olisi ehtinyt vaikka siinä ajassa puuron keittää, mutta kun se ei mene niin tuolla pelikentällä.

Karjula vielä pelasi kontaktin jälkeen, joka on tietysti hyvä asia. Ilmeisesti kuitenkin jotain oli tällistä tullut kun Cupin pelin skipannut, pikaista paranemista siihen.

Se että minkälainen tuomio siitä olisi pitänyt antaa, en tiedä, en ole tuomari.

Ja tämän voin kirjoittaa helposti omalla nimellä.

Terveisin, Kari Kemell #38 AV Salibandy
 
Viestejä
8
Hieman yliampuvaa lähteä lynkkaamaan koko sarjan tuomaritoiminta muutaman tilanteen perusteella. En väitä etteikö case Karjulasta olisi pitänyt jäähyä viheltää, mutta hieman nyt vaikuttaa "ankkafanien" joukkohyökkäykseltä tuomareita kohtaan, kun AV saikin ryöstettyä pisteet Kempeleestä. Näitä tulee, on aina tullut ja tulee vielä jatkossakin. Harmittavia ja ei-toivottuja tilanteita, mutta melkoinen hulabaloo yhden pelin tilanteista. Kautta on kulunut vasta kaksi viikonloppua ja keskustelupalstalla puhutaan katastrofista. Tsemppiä joukkueille, tuomareille ja faneille. Ihmisiähän tässä kaikki vaan ollaan.
 
Viestejä
61
Nupponen kuritti sastista 5maalilla ja ei tainnu muurenkaan olla kemiläisillä jakoja pelissä! AV se jatkaa yllätyksiä!
 
Viestejä
90
Maalikoosteen perusteella Koskrin ja Dynamon ottelussa ei ole maalivahdeilla oikein tarttunut?? Onhan tuo aikamoista via dolorosaa ollut tuo Koskrin pelaaminen, mutta itse uskon että sieltä vielä kokemuksella noustaan. Santasilta vahva esitys, sastiksella ei pahemmin jakoja ollut, vaikka siinä lopussa jo alkoi näkymään, että selkäranka oli sastikselta jo katkennut ja maaleja tuli aika reilusti.
 
Viestejä
26

Maalikooste ei toki anna kuvaa koko ottelusta, mutta samaa mieltä ettei maalivahtityöskentely paljoa vakuuttanut.
 
Viestejä
97
Mites muuten maalivahdit tällä kaudella, ketä kannattaa seurata?

Tuo Virin Pirkola on kyl ihan mielenkiintonen seurattava. Ainaki alottanu hyvin ja antaa Virille mahollisuuden voittoon. Toki Viri ei koskaan maalivahteihin oo kaatunu mut nyt on joukkueessa ihan ok kokenu kaveri. Oliko näin että joskus vuonna nakki kaveri oli oikeen liigassakin torjunut ?

Ja tottakai Rovaniemen joulupukkien Seppo Forsman. Kaveri oli Sastiksessa pari kautta sitten ihan muuri, taisi pitää välivuoden (saa korjata jos on varmaa tietoa. Ihan mutu heitto) ja uskon että on edelleen sarjan parhaita veskoja
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>

Hyviä mokkeja on sarjassa. Sieppi ja Leino lukeutuu myös siihen kastiin minkä nostaisin jalustalle.
 
Viestejä
52
Maalikooste ei toki anna kuvaa koko ottelusta, mutta samaa mieltä ettei maalivahtityöskentely paljoa vakuuttanut.
Jännä huomata miten vähän maalivahtivalmennukseen seuroissa panostetaan vielä 2. divaritasollakin. Ihan perustorjunta-asennosta lähtien hommat pielessä monella veskarilla, joilla olisi niin paljon potentiaalia olla parempia. Komealtahan se näyttää kun veskari heittäytyy kuin jalkapallomaalivahti konsanaan ja joskus onnistuu sen pallon torjumaankin, mutta silloin on pelinlukutaito pettänyt jo aiemmassa vaiheessa pahemman kerran.

Tuo KoskRi-Dynamo-peli oli kyllä "mielenkiintoista" katsottavaa, mutta on näitä paljon muitakin. :D

Toki se on tämän lajin ongelma muutenkin, että maalivahtivalmennus on vielä aivan lapsen kengissä. Mutta nykyaikaista tietotaitoa mv-pelaamisesta löytyy ja saa kyllä, jos viitsii vähänkään nähdä vaivaa. Jos ei valmentaja tai reeneistä vastaava henkilö osaa tai ehdi, niin ainakin maalivahdit keskenään voisi hieman paneutua omaan tekemiseensä.
 
Viestejä
97
KoskRi onnistu kairaan voiton ihan kiitettävillä lukemilla. Ja Viri se vaan voittaa. Dynamolla ei tulospalvelun mukaan kestäny kasetti sitten yhtään. Ei kyl yllätä kun muistelee viime vuoden jäähytilastoja....
 
Viestejä
28
Paikanpäällä tuli käytyä väijymässä kyseinen ottelu ja AV pelasi kyllä fiksun vieraspelin. Ansaittu voitto.

Mutta... Tuomaritoiminta nykyisellään ei anna edellytyksiä siihen, että M2D lohko 8 kehittyisi laadukkaampaan suuntaan. Kyllä pää pitää pelissä kestää myös tuomarilla. Tällä kommentilla en tarkoita vain eilisen Dynamo-AV peliä vaan tilanne on ollut tämä jo pitkään.

Tämä vuosi tuo toki oman mausteensa. Onko tarve päästä "ratkaisemaan" myös tuomarilla kova?

Pelataanko koulupoikasählyä myös jatkossa vai onko lajia tarkoitus kehittää? Kysyn vaan.

Jatketaan 💪

Aivan samaa mieltä tämän kommentin kanssa. Käynyt tälläkaudella useammassa pelissä ja lähes poikkeuksetta ottelun ratkaisu on jollain tapaa tuomarin huonon viheltämisen tulosta. Tälle asialle pitäis jotain selvästi tehdä.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös