Se kakkosjoukkue olisi teoriassa hyvä, mutta ainakaan EräViikingeillä se ratkaisu ei ole toiminut.
Snadisti off-topicina:
Akatemiajoukkueen pyörittämisessä on haasteensa ja se vaatii tarpeeksi laajat ja laadukkaat omat ikäluokat vuodesta toiseen tai sitten niin toimivan systeemin, että siihen saadaan mukaan tarpeeksi ulkopuoleltakin tulevia.
Jos ja kun kyseinen toiminta saadaan skulaamaan avaa se todella hyvät mahdollisuudet pelaajien kehitykselle.
ErVin tapauksessa fuusion jälkeisenä kautena pelaajia oli tarpeeksi (kahden seuran ikäluokat), joten niitä riitti A:han, divariin ja liigaan ja homma toimi. Kuluneella kaudella ongelmaksi muodostui useampikin seikka, eikä kaikkein vähiten se, että A-junnuista kasvoi ulos huikea ja suhteellisen suurilukuinen -97 ikäluokka ja tilalle tuli alle kourallinen -00 ikäluokan pelaajia.
Samoin viime kevään divarin "pudotaan-ei-pudotakaan" sekoilut vaikeuttivat tilannetta entisestään; moni divarissa pelaamaan pystynyt (ja varmasti halunnutkin) pelaaja oli jo ehtinyt vaihtaa maisemaa, kun luultiin, että seuraava kausi menee kakkosessa.
Ensi kaudelle pitäisi tilanteen olla ilmeisesti ainakin lähtökohdiltaan parempi, joten nähtäväksi jää mitä tuleman pitää.