Pääkallo.fi

B-poikien SM-sarja - mikä joukkue voittaa mestaruuden?

Viestejä
65
Voisiko olla, että kaikki sarjat meisivät kahdessa ottelussa poikki vai venyttääkö Oilers ratkaisun kotikentälle?

SPV-OLS Seinäjokelaisten henkistä vahvuutta on vain pakko ihailla, sillä jälleen kerran johtaa vastustaja useammalla maalilla ja kolmannessa erässä kuski vaihtuu pukilla. Sunnuntai oli pelkkä muodollisuus.

Tiikerit-Lasb/SCU lauantaina oli Lahtelaisilla mahdollisuus peliä jäädyttämällä viedä Tiikereiltä kiinnitys, mutta Tiikerit saivat pelin juonesta kiinni ja voitto jäi Tikkurilaan. Sunnuntaina Hollolassa ei ollut epäselvää voittajasta ja Tiikerit ansaitusti jatkoon.

Oilers-TPS sarja vielä kesken ja TPS:llä mahdollisuus katkaista sarja kotonaan. Oilers johti lauantaina peliä jo 3-0, mutta peli kestää 60 minuuttia ja TPS käänsi ottelun selkeästi itselleen tehden jopa 13 maalia. Jos TPS saa A:n faniryhmän paikalle laulamaan, uskon, että Oilersin paineet liian suuret ja TPS vie sarjan 2-0

Steelers-ErVi perjantaina selkeällä erolla, mutta sunnuntaina olikin jo erilainen peli, jossa todellista Playoff-säbää. ErViltä iso tason nosto pelien välillä ja pienistä maalimääristä huolimatta, ei kyse ollut mistään kyttäilystä. Huomioitavaa erikoistilanteiden merkitys, sillä viidestä maalista vain yksi 5vs5 pelillä, muuten kaksi yli- ja kaksi alivoima maalia.

Jos kurkistaa tulevaisuuteen:

SPV: Vastaan joko Steelers tai TPS. SPV välieriin niin, että pelimiehet Mäenpää, Repo ja Haukkala lienevät A:n matkassa, sillä heillä siellä iso rooli. Hakasen osalta veikkaisin, että pysyy B:n kanssa. Vahva suosikki finaaliin, tulee vastaan ketä tahansa ja joutuisivatkin muutaman pojan antamaan A:n käyttöön.

Tiikerit: Vastaan tulossa Steelers tai Oilers. Pääsee jatkamaan samalla kokoonpanolla välieriin ja saavat viikon treenata yhdessä ilman divarin tai A:n tuomia häiriöitä. Erinomainen 1. kenttä tulee olemaan isossa roolissa välierissä. Vastustajista toiveissa varmaankin Oilers, sillä runkosarjassa voitot 2-0. Steelersiä vastaan voittorecord toisinpäin. Pääsy finaaliin täysin mahdollista kumpaakin vastaan.

Oilersin osalta Hagberg pysynee A:n parissa ja Oilers jatkaa samalla rosterilla kuin TPS:ää vastaan. Jos pääsee välieriin, niin vastassa Tiikerit. Valitettavasti näissä peleissä nousee jo esille joukkueen -02 painotteinen ikäjakauma. Tiikerit menee paremmin levänneenä ja sitä myöden fyysisempänä finaaliin.

Steelers kohtaa joko Tiikerit tai SPV:n. Pystyy jatkamaan samalla kokoonpanolla, sillä liigan tai A:n pelit eivät häiritsemässä. Kauppisen mukaan tuleminen tuo leveyttä kokoonpanoon (su Steelersin maaleista 2/3). Mielenkiintoinen fakta perjantailta, että ErVi pelissä jokainen Steelers kenttä teki 4 maalia (Kauppinen 4. kentässä tehoilla 0+0). Kaudella SPV:n karvi ollut myrkyllinen, joten toiveissa varmaankin Tiikerit. Pääsy finaaliin täysin mahdollinen, joskin SPV:n vastaantulo laskee prosentteja merkittävästi.

TPS:llä täysi mahdollisuus tiputtaa Oilers, sillä pääsee parhaalla mahdollisella kokoonpanolla taistelemaan välieräpaikasta. Uskon, että tänään illasta Oilers taipuu toistamiseen ja TPS pääsee haastamaan itseään SPV:tä vastaan. Runkosarjassa SPV teki kahdessa ottelussa yhteensä 31 maalia TPS:n verkkoon, joten tekemistä taitaa siinä vaiheessa riittää. Toisaalta nyt TPS saa kaikki A:n matkassa olleetkin pelimiehet mukaansa, joten tilanne voi olla merkittävästi tasaisempi, jos SPV taas joutuu peleihin ilman muutamaa kärkimiestänsä. Lopputuloksena kuitenkin tappio ja kausi päättyy pronssiotteluun.
 
Viestejä
64
Kellään tietoa miksi kauppinen oli merkattu molempiin peleihin 4. kenttään? Ekassa pelissä taisi olla penkillä, mutta toisessa pelissä oli jo pelaamassa, jos en väärin ole käsittänyt.
 
Viestejä
65
Kellään tietoa miksi kauppinen oli merkattu molempiin peleihin 4. kenttään? Ekassa pelissä taisi olla penkillä, mutta toisessa pelissä oli jo pelaamassa, jos en väärin ole käsittänyt.
Harva pystyy pelaamaan tuon ikäisenä tuollaisia minuutteja aikuisten äijien keskellä, joten on vain hyvä etteivät kuormita liiaksi ja saa poika hieman hengähtää. Leveyttä näyttää kuitenkin riittävän, joten eipä tuo näy olevan ongelma :)
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,838
Korjataan tännekin ettei kukaan erehdy luulemaan ylläolevaa tosiasiana, mutta tarkennuksena että kaikissa poikasarjoissa - ei kaikissa SM-sarjoissa.

Kyllä siellä on myös miesten joukkue välierissä mukana edelleen.
 
Viestejä
31
Tiikerit-Steelers, kaksi sarjan ehkä parasta ykkösketjua vastakkain. Todella mielenkiintoinen sarja tulossa ja saa nähdä miten alempien ketjujen taistossa käy. Stelelle kuitenkin ehkä vähän kallistuu tämä pelaajamateriaali. Spv-Tps, speven kärkiäijät aan/liigan mukana. Onko tässä jopa yllätyksen paikka? Mielenkiintoinen pari tämäkin ja saa nähdä keksiikö tepsi eväitä speven karviin.
 
Viestejä
20
Tiikerit-Steelers, kaksi sarjan ehkä parasta ykkösketjua vastakkain. Todella mielenkiintoinen sarja tulossa ja saa nähdä miten alempien ketjujen taistossa käy. Stelelle kuitenkin ehkä vähän kallistuu tämä pelaajamateriaali. Spv-Tps, speven kärkiäijät aan/liigan mukana. Onko tässä jopa yllätyksen paikka? Mielenkiintoinen pari tämäkin ja saa nähdä keksiikö tepsi eväitä speven karviin.
Sm finaali tänä vuonna Steelers-Tps?
 

Pipsapossu

speve klaarasi runkosarjankin pääsääntöisesti ilman A:ssa pelaavia, joten en näe yhtään hyvää syytä, miksei hoitaisivat itseään myös finaaleihin. Toki esim. Hakanen on yksi pelaaja, joka pelatessaan voi kääntää homman vaikka yksin.
 
Viestejä
59
Ja tässä on se asia mihin muut joukkueet iskee. Kun Hakanen pidetään kurissa(oletetaan hänen tekevän vähemmän kuin 2 maalia) ja kun A:sta ei tule apuja, ei se niin voittamaton joukkue ole.
 
Viestejä
93
Odotan tästä(kin) sarjasta tiukkaa vääntöä. TPS:n vauhti vaan paranee kun pleijarit etenee. Yksilösuorituksia varmaan nähdään, mutta sarjan voittaa paras joukkue.
 

Pipsapossu

Ja tässä on se asia mihin muut joukkueet iskee. Kun Hakanen pidetään kurissa(oletetaan hänen tekevän vähemmän kuin 2 maalia) ja kun A:sta ei tule apuja, ei se niin voittamaton joukkue ole.
Niin mihin iskee? Ilman hakasta ja A:n apuja pojat ovat pelanneet ennenkin, eikä juuri kukaan ole osannut iskeä.
 
Viestejä
34
Hakanen pelasi kuitenkin 22:sta runkosarjapelistä suurimman osan (17 peliä) tehden niissä 75 pistettä.

Esim. Steelersillä ja TPS:llä taitaa olla mukana sellaisia jätkiä, jotka pelasi koko kauden pääsääntöisesti A:an / edustuksen mukana, ja eivät pelanneet B:een mukana runkosarjassa juuri lainkaan?

SPV ykkönen silloin kun "kaikki parhaat" mukana. Esim. Haukkala 0 pelattua ottelua B:een mukana koko kaudella.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös