Pääkallo.fi

C2-poikien SM-sarja 2020-2021

Viestejä
351
Molempien lohkojen kärkipelit pelattiin, joista korkeatasoisempi oli B lohkon kamppailu. TPS ja Wirmon kamppailu oli kyllä välillä vauhdikasta ja viihdyttävää mutta pallorallit loistivat poissaolollaan ja hyökkäysneljänneksellä tekeminen oli yksipuolista. Pisteet toki TPS:lle ne tärkeimmät on ja varmaan tuttu vastustaja hieman pelikirjan sekoitti.
Oulussa pelattiin vauhdikasta ja taidokasta reikäpalloa, peräänkuulutettu voittamisen kulttuuri on ilmeisesti Ilvekselle löytynyt, johtoasemasta viimeiseen erään ja 2-0 erävoitto, arvaa harmittaako luistinseuran toimistolla.
Peliveljillä on menossa hieman heikompi hetki, Tamperelaiset kävivät vuoroin vieraissa, JVG:n sanoin ”mitä ne etti no meidän reseptii, mitä ne etti, no samaa efektii”
Indians on voittoputkessa ja pääsee mittaamaan seuraavaksi sen kestävyyttä Ouluun, samoin tappioputkessa oleva O2 saa tilaisuuden kääntää kurssiaan tupsukorvia vastaan.
Isänpäivän peliksi jäi Fosun ja Pelicansien kohtaaminen, omaan pitkävetoon tarttuu vahva 2.
 
Viestejä
73
Minkä tason ennätys tuo 5+9 tehot yhteen peliin on? Seuraennätys varmaan, mutta entä siitä pitemmälle?
Tähän viitaten täytyy kysyä viisaammilta; Jos toinen tekee 5+9 ja toinen 8+2 ( kaikki 8 maalia saman kaverin syöttämänä), niin eikä vastustajien valmentajat ole kykeneviä pistämään kavereita erityiseen "pitoon". Vai onko mahdollista, että nämä pojat ovat vain täysin ylivoimaisia kaikkiin muihin verrattuna. Lohkovaiheessakin näytti pisteitä tulevan noin 5 pisteen keskiarvolla. Eli ei varmaan pitäisi tulla vastustajan valmentajille yllätyksenä herrojen tehot. Amatöörin vaikea ymmärtää tilanntetta.
 
Viestejä
471

Mitä tähän sanoisi? Onko kukaan nähnyt miten nämä kaverit pelaa? Livenä tai striimin kautta? Vai katsellaanko pelkkiä tuloksia ja ihmetellään miten heitä ei saada pidettyä kiinni? Itse katselen tuloksia, ja minä en osaa sanoin kertoa peleistä, ainakaan kovin pitkälle. Juttuja luen ja niitä lukiessa välillä samaistun kirjoituksiin.
 
Viestejä
89
Tähän viitaten täytyy kysyä viisaammilta; Jos toinen tekee 5+9 ja toinen 8+2 ( kaikki 8 maalia saman kaverin syöttämänä), niin eikä vastustajien valmentajat ole kykeneviä pistämään kavereita erityiseen "pitoon". Vai onko mahdollista, että nämä pojat ovat vain täysin ylivoimaisia kaikkiin muihin verrattuna. Lohkovaiheessakin näytti pisteitä tulevan noin 5 pisteen keskiarvolla. Eli ei varmaan pitäisi tulla vastustajan valmentajille yllätyksenä herrojen tehot. Amatöörin vaikea ymmärtää tilanntetta.

Ilmeisesti Pelicans koutsi ei missään vaiheessa kuitenkaan ollut huolestunut tilanteesta, kun ei ole edes aikalisää tarvinnut ottaa. Usko omiin on ollut niin vahva ja luotettu siihen kolmannen erän kovaan kiriin.
 
Viestejä
8,407

Toisaalta huolestuminen ei riitä, vaan aikalisällä pitäisi saada jotain tehtyäkin esim. muutettua suunnitelmaa jonkun suhteen. Ehkei siihen keksitty mitään parempaakaan lähestymistapaa? Pelicans on kuitenkin ollut melko heikko alkukaudella (tämän voi jokainen todeta ihan sarjataulukostakin), niin ei tuosta varmaan hirveästi oltu budjetoitukaan pisteitä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2
Aiemmin joku täällä epäili classicin sekä Ilveksen iskukykyä turnausmuotoisissa peleissä sillä että joukkueista ei pistepörssin lähelläkään kärkeä ollut yhtäkään pelaajaa.Nyt yksittäisissä peleissä ilmeisesti ihan hyvin pisteitä tullut pelaajille eli eiköhän se ole ollut vain liian aikaista spekulointia
 
Viestejä
94

Täällä ihannoidaan superstaroja,jotka tekee hirveeesti pisteitä. Ilves taisi voittaa toisen lohkon "kovimmat" ErVi idän ja Maskun. Pisteet jakautui tasaisesti. Uskon että pitkissä peleissä Tupsut on vahvoilla, OLS peli antaa jo viitteitä. Kolmen ketjun joukkueet on vahvoilla.
 
Viestejä
270

Kyllä Ilves on vahvoilla näillä mietteillä. Ai niin Kilposen Oilers voittikin Ilveksen nollille eli se on suosikkini 😁
 
Viestejä
351
Pelejä on viikonlopulla mukavasti tiedossa, pikku hiljaa alkaa myös A-lohkossa selviämään voimasuhteet. Jossain kohtaa kautta tullaan varmasti näkemään yllätyksiä, kenties jo tänä viikonloppuna?

Lohko A

FoSu - SBS Wirmo

Jarruttelua ei etukäteen ole luvassa, molemmat pyrkivät hyökkäämään aina kun on mahdollisuus ja silloinkin kun ei ole. Fosun pistekaksikko on ollut kovassa vireessä ja peleillä ollessaan ratkoo tämän kotijoukkueelle. Wirmolta löytyy sarjan kärkeä oleva viimeistely mutta tässä vertailussa ei ihan riitä. Fosu tosin voitti alkulohkossa B lohkon 1 ja pelasi tasurin jumbon kanssa (melkein), joten warmuudella ei pysty ennustamaan.

ÅIF - EräViikingit Itä

Sipoossa taitoa riittäisi mutta peli näytti olevan hukassa viimeksi. Fosua vastaan hetkittäin ideoita löytyi, mutta nukahduksista rokotettiin, menikö yksittäisten otteluiden uutuuden piikkiin? Ervi on lomaillut ja kun kyseessä on tutut vastustajat toisilleen, periaatteessa voi pyöriä miten vain. Ennakkoon Ervi on vahvoilla mutta kysymysmerkkinä pelitauko. 3 tasaista kenttää antaa edun loppua kohti jos peli on tasaista mutta kirin kanssa voi tehdä tiukkaa.

Oilers Black - SB Vantaa

Todella tasainen kamppailu tiedossa, paikallisvastustajat melkein samasta kylästä. Oilers hienosti nollasi Wirmon ja söi palloja kiitettävästi, mutta jossain kohtaa kauttaa autiotalon ylläpito oman maalin edessä on koetuksella. Onko se jo Vantaata vastaan? Vantaa voitti helpohkosti Pelikaanit, alkulohkossa tuli tappiot B lohkon kaikilta kärkijoukoilta, Oilers voitti 1/3 vastaavista. Tasurin mahdollisuus ilmassa ellei pääty maalin erolla.

Oilers Black - Pelicans SB

Viikonlopun toiseen peliin Oilersilla on selvä etu, Pelikaanien maaliero yksittäisissä otteluissa on 8-39. Lahden erikoinen on monella muistissa, mutta nämä pelit kestävät legendaariset 60 minuuttia, peliä ei tarvitse ratkoa ensimmäisessä erässä. Mielenkiintoista seurata alkaako kärkiroikkujan taktiikka toimia kauden edetessä vai haetaanko vauhtia viisikkopuolustuksen kirjoista sittenkin, jotenkin pallo pitäisi keskialueen yli saada kontrolloidusti.

TPS – ÅIF

Sarjan #1 suosikin otteet eivät ole olleet toistaiseksi sillä tasolla mitä voisi odottaa. Harhaluuloja? FBA puolella viimeistä lukuunottamatta peli on kuitenkin kulkenut, sarjassa lähinnä pakki -pakki x100 ja parilla keskushyökkääjän hämynousulla pallo on saatu/ei saatu hyökkäyspäähän. Pisteitä on kertynyt mukavasti, mutta onko levy puhkisoitettu jo ennen kevättä? Jos ÅIF löytää punaisen langan Turun reissulle, pisteet Sipooseen, ilman lankakerää ne jäävät Auran aalloille.

FoSu - EräViikingit Itä

Hieman ennakoiden vastaisesti lohkon kärkikamppailu. Fosu on ollut pirteä yllätys ja on lohkon piikkipaikalla pelijärjestelmän turvin. Pystyykö Ervi pysäyttämään dueton vai meneekö maalirallatteluksi? Ervillä on tasaisempi ryhmä mutta kentällä pelataan 5x 1vs1 tilanteita, jos yksi pystyy 5 x ohittamaan vastustajan niin sitten on maalivahdin aika loistaa ja seuraavan vaihdon ajan aikaa tehdä oma ratkaisu.

Lohko B

OLS - Indians

Luistinseura on sulatellut pari viikkoa tappiotaan eikä vieläkään lähde vieraskiertueelle, joten Nallisportin lattiassa lienee teipillä merkattu paikat mistä viimeksi vastustaja maalit teki. Inkkareiden tehokentän CV on luettavissa pistepörssistä, ei pitäisi suurena yllätyksenä tulla mikä kenttä luo tilanteet. Indians on lohkon 4. ainoastaan 2 voiton päässä OLSista, kiitos sarjan pisteytyksen. Telkkarista tutun satusedän sanoin “voita oikeat ottelut.” Tällä kertaa ei taida heimolla riittää puristus vaan pisteet jäävät Ouluun.

Steelers/SCU – Classic

Arto jo toisessa ketjussa kirjoittikin Steelersin alakulosta junioripuolella joka on nähtävissä myös tässä sarjassa. Periaatteessa kaikki on kunnossa, taitavia yksilöitä, riittävästi nopeutta ja kovat pystynousut. Pelit kuitenkin toistavat samaa mantraa, alkuun 0-5 häviölle ja loppuun kirivaihdetta. Classicia vastaan kuulostaa toimivalta, koska joukkue on tottunut johtamaan isosti alussa ja lopussa hiipumaan. Viikonlopun ylläri tiedossa? Classicilla on C1SM pelit samaan aikaan, eikä siellä voittoja ole tullut ilman B/C2 osanottoa, lauantaina osuu B/C1/C2 päällekkäin, joten katseet kohdistuvat C2 kaksikkoon.

SPV - EräViikingit Pohjoinen

Peliveljet ovat olleet maalintekokursseilla katseluoppilaina ja nyt olisi mahdollisuus ulosmitata opit. Ervin pelityyli on kovin samanlaista kuin C1 puolella, ohuesti voisi epäillä sen johtuvan valmennuksesta, joukkue ottaa ylhäältä kiinni ja luottaa juoksuvoimaan enemmän kuin pallolla tekemiseen. Ennen Tamperelaisten vierailua SPV päästettyjen maalien keskiarvo oli ~7 luokkaa, Ervillä ~5, tästä tulosvetoon 5-7 lopputulos.

O2-Jyväskylä/MuurY – Ilves

Lohkon ensimmäinen kohtaa lohkon viimeisen, kotivoitto tiedossa? O2 ainoat pisteet ovat Pelicansilta joka on A lohkossa yhtä korkealla. Ilveksellä koko sarjan paras maalisuhde, O2:lla kolmanneksi heikoin. Ennakkosuosikista ei ole epäilystäkään, ottelussa mitataan kärsivällisyyttä, malttaako kotijoukkue pyörityksessä odottaa tilaisuuttaan vai juokseeko täysillä päätyyn ja paareilla ulos?

OLS - EräViikingit Pohjoinen

Ihan kuin vastaava ottelu olisi juuri pelattu...? Voi olla että muistelen C1 pelejä, siellähän pisteet meni Ouluun, samalta lopputulemalta tämäkin vaikuttaa. Molemmat joukkueet ottavat ylhäältä kiinni, Ervi yhdellä, OLS kaikilla. Ervi on hävinnyt 4 peliä maalin erolla, tuleeko tästä 5? Vai repeääkö enemmän vieraskiertueen jälkimmäisenä päivänä, OLS ei ole voittanut tai hävinnyt peliäkään maalin erolla.

Classic - O2-Jyväskylä/MuurY

Mikäli Classic palaa Hämeenlinnasta tyhjin käsin niin vierasvoiton mahdollisuus on aika matala, samoin jos O2 on ottanut voiton niin makeaa on maha täynnä vielä joulun pyhinä. Ellei yllätyksiä koeta niin voidaan nähdä tasaväkinen kohtaaminen, O2 ei paljon peruuttele ja Classicin lipsuessa hurlumhei peliin voiton avaimet löytyy pörriäisten taskusta. Pallolla puolustaessaan Classic ei jätä sattumille tilaa.
 
Viestejä
66

Hyvää pohdintaa jälleen kerran ja samalla mukavaa luettavaa. Aika pitkälle varmaan noin homma menee - pari huomiota/eriävää mielipidettä

Fosu -Wirmo

Aika tasabuukki minun papereissa. Suoniemi ratkoo parin maalin erolla Fosulle.

Åif - Itä

Åiffilta viime kauden 2 parasta pois, joten näkyyhän se. Vai näkyykö? Silti Erville, sanotaanko 5-9.

Oilers - Vantaa

Tässä olen vähän sitä mieltä, että Espoossa parannetaan koko ajan. Ei se hyökkääminenkään nyt ihan niin huonoa ole. 7-3.

Oilers - Pelicans

PITÄISI olla Oilersin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että nämä etukäteen selkeät pallonhallinnat eivät ihan istu. Tähän joku 2-4 ja ylläriä.

TPS - Åif

Koko rahalla 4-4. En vaan keksi, että kummalle kääntyy, joten x.

Fosu - Itä

Kespoolla peli. Jos #51 kiekkopelissä, niin Itä rallattelee 2-11. Jos taas säbä vie voiton, niin tiukempaa, sanotaan 6-8, viimeinen tyhjiin. Näin iso merkitys voi näissä peleissä yhdellä todella hyvällä pelaajalla olla.

Tsemppiä kaikille viikonlopun peleihin! Onneksi näitä on vielä mahdollisuus pelata ja seurata. Erityiskiitos jo etukäteen kaikille kuvaajille. Teette upeaa työtä.
 
Viestejä
270
Mansikalle iso peukku analyyseistä 🙂
Oliko tuota Åif-Ervi peliä kuvattu vai onko yt ottanut pelin haltuun musa rikkeiden takia? Tiukalta vaikutti tuloksen mukaan peli. Olisi kiva nähdä peli jos se kerran kuvattiin. Oliko Kilponen paikalla tai joku muu joka osaisi antaa analyysiä?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös