Pääkallo

Divarikarsinta

Millähän perusteella Santa`s United on valikoitunut pohjoisen kakkosesta mukaan? Onkohan ollut ainut halukas vai onko paras pistekeskiarvo? Ja jos näin, niin tarkoittaakohan se sitten, että pohjosen kakkonen tältä kaudelta taputeltu?
 
Tää on kyllä vitsien vitsi. Olisit voinut hävitä vaikka kaikki kauden matsit ja ilmottautumalla mukaan päästä takaisin samalle viivalle muiden kanssa.
 
Millähän perusteella Santa`s United on valikoitunut pohjoisen kakkosesta mukaan? Onkohan ollut ainut halukas vai onko paras pistekeskiarvo? Ja jos näin, niin tarkoittaakohan se sitten, että pohjosen kakkonen tältä kaudelta taputeltu?

Pistekeskiarvolla on laitettu joukkueet järjestykseen ja lähdetty järjestyksessä tarjoamaan paikkaa karsintoihin. KPS:han oli pistekeskiarvolla sarjan paras joukkue, joten veikkaisin heidän kieltäytyneen. Ei kai tuohon muuta keinoa voi olla ollutkaan, taitaa olla ainoa urheilullisesti perusteltava tapa määrittää karsija.

Oma spekulaationi on, että tämä tarkoittaa pohjoisen 2. divisioonan kauden päättymistä. Mitään virallistahan ei siis ole, mutta en usko Oulun aiemman koronatilanteen ja nousijan selviämisen jälkeen enää yritykseen jatkaa kautta.

Edit. Lisäys KPS:ta.
 
Eikö Suomisarjassakin kautta saateta vielä jatkaa, vaikka sieltä ei nousta eikä tiputa mihinkään.

Onhan siinä vielä panoksena Pohjois-Suomen kakkosen mestaruus. Toki todennäköisimmin kausi on paketissa.
 
Liitto on lähtenyt täysin alueelliseen jakoon muodostaessaan divarikarsintalohkoja. Se, että alkusarjan tuloksilla ei ole mitään merkitystä karsintaan osallistumiselle, ei voi olla urheilullisesti kestävää. Tuosta olisi voinut helposti alkuperäistä lohkojen kolmen parhaan hakua laajentaa esim. neljään. Sitten pelata ilmoittautuneiden kesken yksinkertainen sarja, jossa paremman pistekeskiarvon saavuttaneet olisivat saaneet valita kotiottelunsa. Tällöin joukkueet olisivat: Salba, SR, Classic, KrP, Wirmo, FoSu, Sudet ja Santa's. Jos lisäksi olisi käytetty lohkojen tasotarkastelua tai pistekeskiarvotarkastelua, niin em. joukkoon olisi tullut vielä Ilves. Tämä olisi kilpaurheiluratkaisu. Nyt toisessa karsintalohkossa (B) on A:n 1. sekä B:n 1. ja 2. sekä C:n 1.
Liitto on hätiköinyt, mitä todistaa myös KrP:n ja Ilveksen virheelliset sijoitukset lohkossaan...
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuolla lohkojaolla nyt loppuviimeksi mitään väliä? Kummastakaan lohkosta kukaan ei kuitenkaan nouse suoraan. Jos et ole B-lohkossa 2. parhaan joukossa, niin onko sillä väliä vaikka olisit ollut A-lohkossa 2. parhaan joukossa ja sitten käynyt häviämässä ristiinkarsinnassa B-lohkon joukkueelle? Joka tapauksessa noista 15 on tarkoitus löytää 2 parasta.
 
Joo, näihän se on. Toki urheilussa käytetään arvontakoreja ja rankinglistoja, jotta matka sinne finaalipeleihin on tasapuolinen.
 
Pääasia että päästään pelaamaan Suomisarjaakin. Lohkojaolla nyt niin väliä ole, kunhan pelit vihelletään vihdoinkin käyntiin.
 
Mitä, mitä, etelän joukkueet loistavat poissaolollaan :eek: Miltä pohjalta Santa's on mukana kakkos-divarista? Santasilla ei ollut edes 2. div paras pistekeskiarvo per ottelu.
 
Mitä, mitä, etelän joukkueet loistavat poissaolollaan :eek: Miltä pohjalta Santa's on mukana kakkos-divarista? Santasilla ei ollut edes 2. div paras pistekeskiarvo per ottelu.
Niinkuin todettu niin pohjoisen kakkosesta paras halukas.
 
Viimeisimpien THL tilastojen perusteella näyttäisi Divari karsintojen postiviisin joukkue olla Rauman Salba...
 
Ratkaisut tekee aina joku ja aina voi sanoa että valinnat ei osuneet kohdalleen....enemmän tän näen kuitenkin ristiriidoista huolimatta mahdollisuutena pelata...eripuraa voisi sanoa aiheuttavan sen että osa on saanut treenata ja suurin osa ei! Mutta turha itkeä kun näillä mennään. Lähtökohdat joukkueilla on mitä on mutta toivotaan että saadaan nautittavia matseja kaiken hiljaisuuden jälkeen!
 
Juurikin näin mitä viimeinen kommentti kirjoitti...ja vaik joukkueet on eri arvoisessa asemassa harjoittelun suhteen niin uskon et pelaajat saa nauttia pelistä vaikkei se peliväline tottelekkaan ihan kuin ennen....
 
Ja lyhyt kommentti tuohon lohkojakoon niin onhan tässä mestareiden liigan illan otteluita odotellessa aina ollut ns. kuoleman lohkoja kuten myös arvokisoissa joten legendaarisen Juhani Tammisen sanoja lainatakseni..."win the right games!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös