Pääkallo.fi

DIVARIN PLAYOFF, Seppo Talon analyysi kuka valkkaa ja kenet

Viestejä
106
Analyysi: Todennäköisesti runkosarjan viimeisen viikonlopun jälkeen vastustajansa valitsemaan pääsevät joukkueet ovat Rangers, Loviisan Tor ja FBC Turku. Myös LNM:llä on pieni sauma sijoittua valitsijasijoille, etenkin mikäli joukkue kaataa Sunnuntain huippuottelussa Kirkkonummella Rangersin. Seppo analysoi nopeasti, mikä joukkue maistuisi parhaiten kullekin näistä joukkueista: Oletusarvo siis on, että valintojen kohteeksi joutuvat joukkueet ovat NST, 02, Tiikerit ja ÅIF.

Rangers. Sarjanousijan kevät huipentuu hienoon playoff-kevääseen. Joukkue on päässyt divariin mainiosti sisälle ja Seppo Talon arvion mukaan valitsee vastustajansa hyvin todennäköisesti joko ensimmäisenä tai toisena. Mikäli Rangers pääsee plokkaamaan mieluisen vastustajansa heti päältä, on valinta todennäköisesti 02. Bussikulut olisivat ÅIF tai Tiikerit valinnalla Rangersille pienet, mutta runkosarjan perusteella joukkueelle soveltuu tästä nelikosta parhaiten vastustajaksi 02. Rangers voitti 02:sen kahteen kertaan, lukemin 8-3 ja 6-5. Myös NST:n joukkue rökitti kahdesti, mutta Tiikerien ja ÅIF:n kanssa voitot menivät tasan 1-1. Joakim Lund oli Rangersia vastaan lähes pitelemätön, ja koska 02:sella ei ole tälläistä Lundin tasoista uhkaa, niin 02 on joukkueelle turvallinen valinta. Vaikka 02:sen kevät on ollut suorastaan mainio, joukkueella on Tiikereiden kanssa vähiten kokemusta "kovista peleistä" tästä nelikosta, joten sekin on Rangersille pelkkää plussaa. Playoff-kokemus nousee keväisin arvoon arvaamattomaan, ja koska Rangersillakin on nousijajoukkueena suht vähän tätä arvokasta kokemusta (toki mm. Erik Heleniuksella ja Tuomas Savukoskella on kokemusta kovista peleistä liigaa myöten), on fiksumpaa lähteä pelaamaan myös "kokemattomampaa" jengiä vastaan. ÅIF:n vastaiskupeli on Rangersille myrkkyä ja ÅIF:n kokenut kalusto on divaripeleissä niin paljon kokeneempi ja rutinoituneempi, että sekään ei tunnu hyvältä valinnalta Kirkkonummelaisten kannalta. Lisäksi kokenut ja tulisieluinen Tuomas Savukoski saattaa joko saada lisäpontta tai sitten ylilatautua entistä joukkuettaan vastaan, Savukoskesta saadaan "turvallisesti" enemmän irti kun pelataan vaikkapa 02:sta vastaan. Näissä peleissä kun pelataan vain paras kolmesta, on parempi pysyä poissa jäähyboksista. Rangers pelasi yhteensä 4 kertaa runkosarjan aikana tuplaviikonlopun, ja kolme kertaa saldoksi tuplaotteluista tuli 1 voitto ja 1 tappio. Vain kerran Marraskuisessa 02 ja Josba tuplassa joukkue sai täydet pisteet, joskaan kertaakaan joukkue ei hävinnyt kahtena peräkkäisenä päivänä. Tämäkin kuvastaa divarin tasaisuutta erinomaisesti. Rangers pääsee vielä runkosarjan viimeisenä viikonloppuna kokeilemaan playoffin pelitahtia, sillä joukkue kohtaa Lauantaina Merikosken ja Sunnuntaina LNM:n. Mikäli Rangers valitsee ensimmäisenä, se poimii 02:sen ensimmäiseksi uhrikseen. Mikäli Rangers taas ei 02:sta itselleen saa, siinä tapauksessa Sebastian Fager-Pintilällä on vaikeampi tehtävä miettiä joukkueellen mahdollisimman hyvin "sopiva" tanssipari.

Loviisan Tor. Tor kärkkyy Rangersin tappiota jommallekummalle Pohjoisen vieraalle, tällä kuviolla Torilla olisi vielä mahdollisuus ottaa valintatilaisuuden puheenjohtajan nuija itselleen. Tor hävisi molemmat derbyt ÅIF:lle, toisen tosin jatkoajalla. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkue tuskin tahtoo ottaa sitä riskiä, että rakas kilpakumppani pudottaisi Torin jatkosta, ja vieläpä lällätellen niin että Tor olisi itse olisi aiheuttanut oman kuolemansuudelmansa valinnallaan. Itä-Uudenmaan sähköiset derbyt varmasti kiinnostaisivat molemmilla paikkakunnilla salibandyväkeä enemmänkin, mutta todennäköisyys niitten toteutumiselle on silti melkoisen ohut. Loviisalaisessa käsikirjoituksessa Tor niputtaa vastustajan toisensa jälkeen, niin että ÅIF putoaa jollekin muulle joukkueelle, eikä tätä tarvitsisi kohdata keväällä laisinkaan. NST voitti Torin omassa kotiottelussaan, ja Loviisassa pelataan vasta huomenna Lauantaina 2.3 näiden kahden jälkimmäinen jäsentenvälinen. Ensimmäisen kierroksen vierastappio ja pitkä pelimatka tekevät myös NST:stä ei niin mieluisan pelikaverin Loviisalaispoppoolle. Loviisalla on yksi sarjan kokeneimmista joukkeista, joten taitava mutta kokematon Tiikerit soveltuu siltä osin sille mainiosti ykkösrundin vastustajaksi. Näin uskon, että Tor nappaa itselleen vastukseksi Tiikerit, ja vaikka joukkue valitsisi vasta Rangersin jälkeen kakkosena niin Tiikerit on todennäköisesti tässä vaiheessa vielä vapaata riistaa. Tor voitti Tiikerit 9-4 ja 7-4 runkosarjassa, joten tältäkin osin valinta on perusteltu. Tiikerit on hyvä ja eteenpäinmenevä nuori joukkue, mutta Tor omaa playoff-peleistä sellaisen määrän kokemusta, että se etu tulee näkymään kentällä. Jos Tiikerit jostain syystä on mennyt ennen Loviisan valintaa, niin selkeästi seuraavaksi turvallisin vaihtoehto on välimatkasta huolimatta 02. Perustelut tähän ovat ihan samat, kuin Tiikereiden kohdalla. Pitää kuitenkin muistaa, että Loviisa on pelannut runkosarjassa viisi kertaa kahtena peräkkäisenä päivänä, joka on tahti myös playoffeissa otteluissa 1 ja 2. Näistä tuplaotteluista vain kaksi kertaa Loviisa on voittanut molemmat, ja kolmesti saldo on ollut 1 voitto ja 1 tappio. Kertaakaan tähän mennessä kuitenkaan ei ole tullut kahta tappiota, mutta joukkue päättää vielä runkosarjan NST ja SalBa tuplaan . Tämä kertoo siitä, että Loviisaa on äärimmäisen vaikea kaataa voitoin 2-0, mutta kolmanteen peliin on kohtuullisen iso mahdollisuus tulipa sitten vastaan mikä joukkue tahansa.

FBC Turku. FBC :n valinta on Sepon mielestä kenties selvin näin etukäteen ajateltuna. Poissulkutaktiikalla FBC:n valitsijatoimikunta plokkaa vastustajakseen Sipoolaisen ÅIF:n. Jos ÅIF ei ole saatavilla, Turun valinta on 02. Kaksi muuta vastusta ovat täysin poissuljettuja, tosin mikäli ÅIF ja 02 ovat jo menneet siinä vaiheessa kun Turku valitsee niin sitten Perttu Kytöhonka ottaa molskille kaveriksi Tiikerit. NST on Turun valinnoista ehdottomasti viimeinen, sillä molemmat runkosarjakohtaamiset menivät Lappeenrantalaisille, ja Kytöhongan metkut tunnetaan parhaiten juuri Karjalan kannaksilla johtuen Kytöhongan edellisestä valmennuspestistä. Turku on yhden kentällisen joukkue, jonka taso mitataan nyt kun tosipelit alkavat. Jani Hyytiäisen olisi syytä olla pelikunnossa, kun Mikko Stenfors on jo varmuudella pois. Tiikerit otti kauden jälkimmäisessä keskinäisessä niin suuren selkävoiton FBC:stä , että tämä on vielä tuoreessa muistissa Turkulaisleirissä. Sen sijaan ÅIF:fää joukkue pitää sopivana paistina, vaikkakaan näin itsestäänselvä ei suosikkiasema tässäkään parissa ole. FBC vei toki molemmat keskinäiset, mutta pelit olivat tiukkoja. Turussa saatiin selvyys paremmuudesta vasta rankkareitten jälkeen, ja Sipoossa joukkue nousi vasta viimeisessä erässä 3-5 tappioasemasta 7-5 voittoon. Turkulaisilla on kuitenkin sellainen asenne, että he ovat Sipoota parempi joukkue - siksi Turun valinta menee näin jos vaan mahdollista. Jos ÅIF on kuitenkin jo mennyt ennen kuin Turun valintavuoro tulee, niin seuraavakin valinta on helppo ja se on 02. Turun viimeinen runkosarjan ottelu on nimenomaan kyseistä 02:sta vastaan vieraissa, joten voi hyvin olla että matsissa otetaan jo asemia pudotuspelisarjaa varten. Hehkuvan kuuma 02 on kuntopuntarin kärjessä , mutta sitä ei kannata tuijottaa liian vakavasti. On tärkeämpää löytää itselleen sopiva vastustaja, kuin pelätä kuntopuntaria.
FBC Turun runkosarjaohjelmasta paistoi läpi myös se tosiseikka, että joukkue pelasi vain kaksi kertaa runkosarjan aikana peräkkäisinä päivinä. Näin ollen on arvoitus, miten jalka rivakasti jalka liikkuu nyt kun pelitahti kovenee La, Su, Mahdollisesti ti tahtiin. Tämä siis ennen kaikkea kiinnostaa joukkueen ykkösviisikon osalta, sillä Perttu Kytöhonka joutunee antamaan paljon peliminuutteja ykkösnyrkilleen. Turun kannalta optimitilanne olisi ratkaista jokaisessa pudotuspelisarjassa Lauantainen peli aikaisessa vaiheessa, jolloin ykköskentälle voisi matsin lopussa antaa huiliaikaa ja palautumista Sunnuntain kamppailuun.

LNM. Limingan valinta on erittäin vaikeasti ounasteltavissa. Jos LNM pääsee ylipäätään valitsemaan, se hyvin todennäköisesti ei kuitenkaan valitse ensimmäisenä (joskin matemaattinen sauma tähänkin on, jos Tor menettää kaksi pistettä tai enemmän ja lisäksi LNM kairaa vierasvoiton Kirkkonummen Pommarista sunnuntaina). Jos LNM kuitenkin valitsemaan pääsee / joutuu niin lyhin välimatka olisi Jyväskylään. LNM kuitenkin hävisi kotiottelunsa Amppareita vastaan rökäleillä, joten 2.3 Lauantain toinen jäsentenvälinen kertoo Harri Naumaselle varmasti ainakin suuntaa-antavasti sen, onko 02 Limingalle oikea myrkkyvastus vai johtuiko suuri kotitappio vain "silloisen pelin luonteesta" tai LNM:n huonosta päivästä. Heitetään että jos LNM valitsee, heidän ensimmäinen valinta on joko 02 tai NST. NST:n joukkue kaatoi runkosarjan molemmissa kamppailuissa, ja teki sen selvin numeroin. Joka tapauksessa kukaan neljästä valittavasta ei halua LNM:n luolaan vierailulle, sillä mikäli LNM kotiedun saa- tulee mahdollisesta kolmannesta kamppailusta vierasjoukkueelle vaikea syystä että ottelu pelataan arkena. Kuinka moni joukkue saa tällöin kaikki parhaat pelaajansa paikalle? Lisäksi LNM on tottunut pudotuspeleissä tuttuun "pelataan peräkkäisinä päivinä" tahtiin jo runkosarjassa, sillä välimatkojen vuoksi joukkue pelasi erittäin harvoin "yksittäisiä pelejä" edes kotikentällään. Tämä antaa pientä etua Pohjoisen ryhmälle.

Runkosarjaa on jäljellä vielä jokaisella joukkueella 1-2 ottelun verran ja on mahdollista että NST, Tiikerit tai 02:kin kohoaa valintaan oikeuttavalle sijalle. ÅIF on playoff-joukkueista ainoa, jolla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta päästä valitsemaan vastustajaansa. Silti saattaa olla, että ÅIF:fia ei valita ihan herkästi tanssiin, sillä joukkueen tavaramerkki kuluvalla kaudella on ollut pelata hyvin kärkijoukkueita vastaan. Mikäli joukkueen molemmat tappiot pahnanpohjimmaiselle SalBalle olisivat kääntyneet kolmen pisteen voitoiksi, olisi joukkue tasapistein divarin kärjessä Rangersin ja FBC:n kanssa ennen viikonlopun kierrosta. Joukkueella on jäljellä enää päätöskierroksen kamppailu NJ:n vieraana, ja voittamalla tuon ÅIF nousisi 43 pisteeseen. Joukkue ei voi edes teoriassa enää ohittaa edes Liminkaa, jolla on enemmän kolmen pisteen voittoja, mikä siis ratkaisee joukkueiden paremmuuden mahdollisissa tasapisteissä. Sunnuntaina ollaan kaiken suhteen viisaampia. n. Klo 20 Pyhäiltana joukkueiden välisen puhelinpalaverin jälkeen tiedetään miten seuraavana viikonloppuna pelataan.

Joka tapauksessa valinnat eivät tänä vuonna ole niin helppoja, kuin joskus aikaisemmin. Tämä johtuu siitä että divari on ollut äärimmäisen tasainen ja kiehtova sarja tänä vuonna. Hyvän kevätvireen löytävä joukkue menee tänä vuonna pitkälle, periaatteessa kaikilla kahdeksalla on mahdollisuus vaikka voittaa koko divari kunhan vain hurmos saadaan päälle oikeaan aikaan. Monena vuonna on ollut aika helppo ennustaa 1-3 selkeää ennakkosuosikkia, joista joku on sitten yleensä lunastanut liigapaikan itselleen kevään päätteeksi. Tänä vuonna voi olla toisin, tosin liigakelpoisia ja virallisesti nousua hamuavia joukkueita on varmuudella vähemmän kuin kahdeksan. Välieriin jatkavat joukkueet ratkennevat pieniin nyansseihin, ja ei olisi maailman suurin yllätys jos ainakin 1 "valitsemaan" päässyt joukkue putoaa, ja tämähän tilanne olisi varsin maukas "kuittailua" ajatellen.

Sepon ennuste: Jos runkosarjan järjestys on 1) Rangers, 2) Tor, 3) FBC Turku, 4) LNM tai 1) Tor, 2) Rangers, 3) FBC Turku, 4) LNM otteluparit ovat: Rangers- 02, Tor-Tiikerit, FBC Turku- ÅIF ja LNM-NST. Vasta jos LNM tai FBC Turku pääsevät valitsemaan korkeammilla sijoilla alkaa otteluparien järjestys muuttumaan.

Toive: Keskustelu ja mielipiteet ovat lajin suola, nostakaa "kilpailevia" arvioita - olisi kiva lukea muittenkin ajatuksia:)

t. Seppo Talo
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
96
Mielenkiintoista on myös karsintapäässä, 4 joukkuetta 3 pisteen sisällä. Merikoskella on mahdollisuus hoitaa homma jo tänään voittamalla Rangers, mutta sen todennäköisyyttä pidän todella pienenä. Joten käytännössä Josba-Merikoski peli määrittää kumpi joutuu karsimaan. Tästä pelistä vain 3-pisteen voitto riittää Josballe. Josban jatkoaikavoitolla kaikki kolme päätyvät samoihin pisteisiin (jos NJ häviää ÅIF:lle), mutta Josballa on vähiten 3-pisteen voittoja.
 
Viestejä
96
Onhan tämä ihan v**tun ärsyttävää, kun tulospalvelu sakkaa AINA kevään tärkeimmissä peleissä. Mitähän tänäänkin lopulta tapahtui divarissa?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
106
Rangersin 02 valinta oli kuten Seppo aavisteli. LNM:n valinta olisi automaattisesti ollut myös 02, perusteena sekä välimatka että playoff-kokemattomuus, mutta LNM suli 0-4 johtonsa Kirkkonummella vain 15 sekuntia ennen runkosarjanvoittosummeria. LNM:n Tor valinta puolestaan oli pieni yllätys, mutta Harri Naumanen valmennustiimeineen on tässä suhteessa hereillä enemmän kuin moni aavistaakaan. Torin NST Peli oli kerrassaan kamala (huippupaikat ensimmäisessä erässä 1-6 NST:lle, ja sama tahti jatkui lopun pelinkin ajan), ja kun LNM niisti Loviisalaisia vielä hetki ennen runkosarjan päätöstä keskinäisessä sapelinkalistelussaan, on päätös erittäin perusteltu. NST:llä oli sitten valittavanaan ÅIF tai Tiikerit, joista se päätyi Sipoon sinivalkoiseen ylpeyteen. Molemmista NST:llä on tuoretta kokemusta, joten NST otti ÅIF:n kenties siksi että se vältti Joakim Lundin kohtaamisen, ja lisänä saattoi olla olettamus että ÅIF pelaa ohuella kokoonpanolla joka tuo Lappeenrantalaisille lisäetua. Valitettavasti tämä on väärä olettamus, Sipoo tulee pelaamaan hyvällä rosterilla playoffit. FBC Turku sai sitten sen mitä jäljelle jäi. Tiikereille se on kunnianosoitus, ettei kukaan halunnut sitä vastaansa. Turku- Tiikerit tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen pari, siinä voi olla todellista kevään playoff-kiimaa. Seppo Talo analysoi playoff- parit jos vain suinkin ehtii, kevään paras aika on käsillä nyt. Tasaisessa divarissa ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että kaikissa puolivälieräpareissa nähdään rasvaisen kiimainen game3. Nauttikaa!
 
Viestejä
7,837
Osaatko Seppo laittaa nämä kahdeksan tällä hetkellä johinkin järjestykseen, että kenellä on parhaat mahdollisuudet voittaa Divarin finaalisarja ja kenellä sitten taas huonoin? Onko suoraan runkosarjan järjestys, vai miten näet?
 
Viestejä
106
Seppo voi yrittää. Mutta se vaatii aikaa, ja Sepon on pakko todeta että NST:n arvioinnissa on tapahtunut iso virhe. Täytyy koittaa paikata sitä arviota niin, että käsi on pystyssä virheen merkiksi. Tai sitten Jarkko Nurmela on muutoksen jumala. Joka kääntää kurssit mihin ikinä menee :D Uskon että Seppo arvioi parit ennen perjantaita
 
Viestejä
7,837
Täytyy näin sanallisestikin sanoa, että todella hyviä kirjoituksia sinulla näistä. Tulee vähemmän seurattua Divaria, niin mukava kun joku kertoo tarkemmin arvioitaan :)
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös