Pääkallo.fi

E

Viestejä
173
Voin olla väärässä mutta jotenkin tuntuu että Tapanilan Erä tuottaa urheilullisia "kakkoskenttiä" ja kun näitä on joukkueessa neljä kentällistä, niin kyllähän sillä pärjää. Tuleeko sitten niitä, jotka tekevät ketjukavereistaan parempia ja jotka olisivat maajoukkuetasoa on eri asia.
Olisiko esimerkiksi Justus Kainulainen tai Peter Kotilainen päässeet Erän junnuputkesta läpi?
 
Viestejä
687

Se on juuri näin. Erä on tuottanut ison määrän liigassa hienon uran tehneitä pelaajia. Juuri sinne heikompien joukkueiden ykkösketjuihin ja laadukkaampien kakkosketjuihin. Se että pelaaja on maajoukkuetasoa ollakseen huippupelaaja on liian kova vaatimus muutenkin laadukkaassa lajissa. (edit.) Tosin se jalostuminen liigapelaajaksi on vaatinut pääsääntöisesti siirtymisen toiseen seuraan. Erä ei siinä onnistunut

Että nyt ei menisi pelkästään Erän haukkumiseksi niin puolustukseksi on sanottava että samassa tilanteessa on Oilerskin. Ei sieltäkään vuosiin ole kasvanut todellisia huippuja vaan nykyisen joukkueen tähdet on sinne aikuisiällä hankittu. Samalla lailla Oilersin laadukas juniorityö tuottaa pelaajia muihin joukkueisiin. Indians on taas päinvastainen. Tuottaa ja jalostaa laadukkaita pelaajia muiden käyttöön. Omista ja muiden hylkiöistä.

Vielä Erän puolustukseksi voidaan sanoa että on sitä Oilerskin kuin myös SSV aikanaan onnistunut pilaamaan lahjakkuuksia jotka seuraan siirtyivät. Jopa niin että urat liigatasolla loppui hyvin lyhyeen. Suurimpana menetyksenä voidaan nostaa esiin Niklas Strömsten jonka ura liigassa päättyi SSV:n koirankoppiin. Tosin huono on puolustus kun sanotaan että kyllä ne muutkin. Kohtuutonta on myös syyttää vain yhtä totaalisesta perseilystä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
982
Että nyt ei menisi pelkästään Erän haukkumiseksi niin puolustukseksi on sanottava että samassa tilanteessa on Oilerskin. Ei sieltäkään vuosiin ole kasvanut todellisia huippuja vaan nykyisen joukkueen tähdet on sinne aikuisiällä hankittu. Samalla lailla Oilersin laadukas juniorityö tuottaa pelaajia muihin joukkueisiin. Indians on taas päinvastainen. Tuottaa ja jalostaa laadukkaita pelaajia muiden käyttöön. Omista ja muiden hylkiöistä.

En oikein ymmärtänyt tuosta millä tavalla Indians on päinvastainen esimerkki, jos mielestäsi hekin tuottaa vaan pelaajia muiden käyttöön, kuten kaikki muutkin?

Mutta aihe on kieltämättä mielenkiintoinen, jos seura pärjää junnusarjoissa, niin yleensä siellä on paljon pelaajamassaa taustalla, joista on noin keskimäärin helpompi kasata yksi tai jopa kaksi kilpailukykyistä nippua per ikäluokka. Mutta se ei silti takaa sitä, että sieltä kovin usein löytyisi niitä ihan kovimpia timantteja, jotka päätyy F-liigan ykköskenttiin. Miksi näin? Se onkin sitten se mielenkiintoinen kysymys. Jos nyt vaikka tuota Oilersia peilaa, niin sieltähän 10-15 vuotta sitten putkahteli öljyputkesta sellaisia nimiä kuin Pfitzner, Raikamo, Kaartinen, Wardi, joilla kaikilla oli ainakin eväät pelata F-liigan ykköskentässä. Tällä hetkellä taas Oilers kasvatteja ei taida paljon F-liigan ykköskentässä tosiaan olla. Tarkoittaako se sitten sitä että Oilerin junnutyö joskus 2000-luvun alussa oli paremmalla tolalla kuin nyt? En tiedä, mutta epäilen. Ja pitkälti saman tyyppinen tilanne myös Erällä/ErVillä.

Indiansilla taas pelaajamassat junnuissa taas selkeästi pienempiä kuin paikalliskilpailijoilla, menestystä junnusarjoissa myös maltillisemmin, mutta toisaalta on näyttöjä että ovat pystyneet hiomaan ne yksittäiset timantit liigan ihan eliittitasolle. Astala, Kainulainen, Lehkosuo nyt ainakin ja tietty listaan voi laittaa vaikka Markkolan Oilersin puolelta. Mutta toisaalta silti tässä puhutaan yksittäisistä pelaajista, joten sattuman merkitystä ei voi aliarvioida, hyvä kysymys että olisiko esim Astala & Lehkosuo nousseet silti tähdeksi, jos olisivat valinneet PakVin jälkeen Erän Indiansin sijaan. Eli nouseeko ne kirkkaimmat tähdet esiin mistä vaan ja lopulta seurasta riippumatta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,103
Jos nyt vaikka tuota Oilersia peilaa, niin sieltähän 10-15 vuotta sitten putkahteli öljyputkesta sellaisia nimiä kuin Pfitzner, Raikamo, Kaartinen, Pajukoski, Wardi, joilla kaikilla oli ainakin eväät pelata F-liigan ykköskentässä.
Sen verran tartun lillukanvarsiin, että Pajukoski taisi olla SPV:n kasvatti.
 
Viestejä
687
Jos nyt vaikka tuota Oilersia peilaa, niin sieltähän 10-15 vuotta sitten putkahteli öljyputkesta sellaisia nimiä kuin Pfitzner, Raikamo, Kaartinen, Wardi,

Ihan oikeassa olet. 10-15- vuotta sitten. Lista on hienoa luettavaa, mutta todella vajavainen. Siellä oli toinen mokoma lisää omia kasvatteja erityisesti vuosina -89 ja -90 syntyneitä. Esim Petri Jalanko. Aivan loistava lahjakkuus jolla jäi ura piippuun. Silloin nuorten maajoukkueen runko oli Oilers ja siihen sitten muita kylkeen. Ongelma omien tuottamiseen on korostetusti tullut esiin noiden vuosien jälkeen. Toki Oilersin kunniaksi täytyy sanoa että mahdollisuuksia on annettu mutta niihin ei ole tartuttu. Sitten tulikin iso lompakko millä rellestää ja ostoksillehan sitä täytyi lähteä. Ja kysymykseen nouseeko tähdeksi seurasta riippumatta uskallan vastata että ei. Seuran/joukkueen tulee olla pelaajalle sopiva kaikilta osin ja se onkin sitten sattumaa osuuko siihen joukkueeseen. Jos ei niin adjö. Joissain joukkueissa on helpompaa tulla toimintaan mukaan ja joissain on niin sisäänpäin lämpiävä että ulkopuolisen on vaikea pystyä parhaimpaansa. En nyt kuitenkaan lähde kategorioimaan mikä/mitkä kuuluu siihen ryhmään. Ketjusta voi jokainen poimia miten haluaa.

Niin ja tuo Indians vertaus oli itseltäni huonosti esitetty. Indians tuottaa pelaajat valmiiksi liigaan ja menettää ne sitten kirkkaampiin valoihin tai sitten onnistuvat niitä joitain pitämäänkin. Ainakin osan aikaa. Joka tapauksessa lista pelaajista jotka Indians on saanut tuotettua pelikelpoisiksi on iso. Katsokaa esim Miska Mäkisen statseja ennen Indiansia. Erässä divari/liiga hississä kunnes puhkesi kukkaan kun pääsi oikeaan ympäristöön. Samoin Heikki Iiskola. Tuskin olisi sitä mitä nyt on jos olisi jäänyt Erään. Kun katsoo viimeisen kuuden vuoden ajalta Indiansin liigadebytantteja niin lista on aika messevä. Siitä on ollut nättiä poimia valmiita pelaajia. Tosin ne ajat on nyt todennäköisesti ohi. Ainakin toistaiseksi. Varsinkin jos Astala ja Lehkosuo lähtee.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
442
Erä/SSV/Eräviikingit -kasvatit muualla liigassa:

Oilers:
Tuomas Iiskola, Heikki Iiskola, Tuure Ailio, Jani Rauhala, Riku Holopainen (?)

Happee:
Markus Salmi, Roni Laasonen, Erik Storgårds, Ilmari Aarela, Markus Laakso

Indians:
Jere Oksanen, Miikka Kareinen

LASB:
Joonatan Surakka, Janne Jaanus

KrP:
Miska Mäkinen

SPV:
Kasper Tähkä

Tiikerit:
Christian Remes, Samuli Granlund, Miika Iskanius, Mikko Sjöholm

Näiden lisäksi tällä hetkellä F-liigassa vaikuttavat esimerkiksi Janne Salonen, Miko Kailiala, Perttu Puska ja Lauri Stenfors ovat pelanneet Erässä/Viikingeissä/EräViikingeissä, mutta eivät ole seuran kasvatteja.

Lista ei varmaankaan ole täydellinen, saa lisäillä/huomattaa, jos jokin pielessä!
 
Mainio listaus. Erinomaista työtä. Listaan voisi lisätä myös pelaajia jotka lopettivat liigassa parin viimeisen kauden aikana mutta voisivat ikänsä ja taitojensa puolesta siellä vielä pelata, mutta jätetään kuitenkin pois. Lista alleviivaa sen laadukkaan juniorityön jota Erä tekee mutta käytännössä täyden kädettömyyden miten pelaajia saadaan jalostettua liigaan. Pelaajilla on osaaminen ja taidot mutta muiden seurojen täytyy ne taidot ulosmitata kun Erässä ei osata. Ongelma on osittain myös että Erä Akatemia on täysi vitsi vaikka voisi olla olennaisen tärkeä elementti siirtymisvaiheessa junioreista aikuisten joukkueeseen. Erä ei itsekään ymmärrä Akatemian arvoa. Muistetaan myös että jos pelaajalta vaaditaan nöyryyttää ja kaverin kunniotusta pitää sitä vaatia myös johdolta ja valmennukselta. Nöyryyttä ei nöyristelyä.
 
Hyvä lista, Jani Rauhalaa en itse kyllä SSV kasvatiksi laskisi, jos n. C juniori ikäisenä jo sieltä lähti. Ellei sitten kasvattiseuraksi lasketa ensimmäistä junnuseuraa, mutta sillä mekanismilla tuosta listasta lähtisi ainakin H. Iiskola pois ja varmaan joku muukin.

Holopainen on vissiin lopettanut tai pitää taukoa. Ei ainakaan ole tainnut missään pelata tällä kaudella.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Kiitos! Jep, esimerkiksi Divarissa pelaa hyviä pelaajia, jolla on Erä/SSV/EräViikingit taustaa, mutta jätin aikaa säästääkseni pois. Kärkijengi M-Teamissa muunmuassa. Ja noita hetki sitten lopettaneitakin löytyy vinopino.

Hyvä lista, Jani Rauhalaa en itse kyllä SSV kasvatiksi laskisi, jos n. C juniori ikäisenä jo sieltä lähti. Ellei sitten kasvattiseuraksi lasketa ensimmäistä junnuseuraa, mutta sillä mekanismilla tuosta listasta lähtisi ainakin H. Iiskola pois ja varmaan joku muukin.

Holopainen on vissiin lopettanut tai pitää taukoa. Ei ainakaan ole tainnut missään pelata tällä kaudella.

Laskin Rauhalan tähän, koska käsittääkseni ehti niin pitkään pelata SSV-junioreissa kuitenkin. Mutta hyvä pointti, melko nuorena lähti kuitenkin.
 
Viestejä
982
Laskin Rauhalan tähän, koska käsittääkseni ehti niin pitkään pelata SSV-junioreissa kuitenkin. Mutta hyvä pointti, melko nuorena lähti kuitenkin
OK, menee ehkä saivartelun puolelle, mutta samalla logiikalla esim Astala ei ole Indiansin kasvatti vaan PakVin. Käsittääkseni Astala & Lehkosuo voitti PakVin paidassa C-junnujen SM-kultaa. Mutta nämä nyt on näitä tulkintoja, jokaisella on omansa ja ei siinä mitään, kun virallisia määritelmiä ei kuitenkaan taida aiheelle olla.

Edit: Taisipa tuossa PakVin C SM kultaa voittaneessa joukkueessa muuten juhlia myös eräs Miska Mäkinen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
982
Onneksi lajista riippumatta voi loputtomasti vääntää siitä kuka kenenkin kasvatti on.
Näinhän se on, ja kertoo myös osaltaan kuinka vaikea todeta kovinkaan tarkasti että on tämän tai tuon seuran junnutyön ansiota että pelaajat x,y,z, ovat päätyneet huippupelaajiksi liigaan, joko omaan seuraan tai jonnekin muualle.
 
Säbantteri

Onneksi lajista riippumatta voi loputtomasti vääntää siitä kuka kenenkin kasvatti on.

Ja onko sillä loppujen lopuksi edes mitään merkitystä? Jostain pikkuseurasta b-ikäisenä jonkun liigajoukkueen junnuihin ja sieltä miesten edustukseen nousseen pelaajan "CV:ssä" 25-vuotiaana, paljon merkityksellisimpiä on ne viimeiset 7-8 vuotta kuin sitä varhaisemmat 10 vuotta.
 
Viestejä
442
Toki listaukseni alkuperäinen otsikko oli "Erä/Viikingit/Eräviikingit -taustaiset pelaajat muualla liigassa" mutta vaihdoin sen "kasvateiksi" selkeyttääkseni. Ehkä tuo taustaiset olisi ollut parempi :D Esimerkiksi Jere Oksanen taitaa olla enemmän vahvasti Erä/Viikingit taustainen ja juniorivuodet kuluneet pääasiassa Vantaan seuroissa.
 
Viestejä
982
Menee pahasti ohi jo otsikosta, mutta jatketaan nyt vastaavalla Oilers taustaisten F-liiga pelaajien listalla:

Classic:
Jussi Piha

Happee:
Niko Laiti

Indians:
Ossi Koskinen

Eräviikingit:
Nemo Sipilä

Tiikerit:
Christian Remes (SSV/Erä kasvatti)

Jos joku unohtui niin saa korjata.

Todella ohut on tämä lista verrattuna tuohon Erän/SSV:n/ErVin vastaavaan, joka kertoo siitä että loppujen lopuksi kovin paljon ei Oilersista valu pelaajia muihin seuroihin. Toisaalta ottaen kiinni aiempaan kommenttiin, että Oilers on viime vuosina ostanut pelaajia muualta, niin onko sillä ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin tehdä niin, kun tätä listaa katsoo ja peilaa siihen että tavoitteena on mestaruus?

Indiansin vastaava lista olisi varmaan myös mielenkiintoinen.
 
Viestejä
173
Ja onko sillä loppujen lopuksi edes mitään merkitystä? Jostain pikkuseurasta b-ikäisenä jonkun liigajoukkueen junnuihin ja sieltä miesten edustukseen nousseen pelaajan "CV:ssä" 25-vuotiaana, paljon merkityksellisimpiä on ne viimeiset 7-8 vuotta kuin sitä varhaisemmat 10 vuotta.

Ei ja pidän yleensäkin epä-älyllisenä pitää jonkun pelaajan kehitystä jonkun yhdistyksen 'pelaajatuotannon' ansiona kun pelaaja itse tekee sen suurimman työn perheen mahdollistaessa harrastuksen ja yksittäisillä polulle osuneilla valmentajillakin on erittäin suuri merkitys.

Erähän kerää D1-vaiheessa lähiseudun huiput itselleen niin kuin moni muukin alueen suurseura ja jokainen voi miettiä että hukkuuko sinne "pelaajapolkuun" yksilöitä. Olisiko vaikka Oliver Sillanpää nyt Erän edarissa, jos olisi siirtynyt ÅIF:sta Erään jo D1-kaudelle? Tai vaikkapa toinen aikuisena siirtynyt Joakim Lund? Mikä olisi ollut polku, jos olisi fuusioseuraan jäänyt ja vielä SSV-taustalla?
 
Säbantteri

Indiansin vastaava lista olisi varmaan myös mielenkiintoinen.

Itseasiassa vastaavan tyyppinen listaus ihan jokaisesta F-liiga joukkueesta olisi mielenkiintoinen nähdä. Siinä olisi jollekin tutkivalle toimittajalle jutunaihe selvittää mistä ovat lähtöisin kunkin seuran pelaajat. Ei siksi, että tehtäisiin mitään paras juniorikasvattamo listausta vaan ihan mielenkiinnosta, mistä kunkin pelaajan pelaajapolku on liigakentille johtanut?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös