Eli toisin sanoen aika paljonkin eroa lähtökohdissa. Laasonen turvallisempi (mikäli on vain ehjänä), Sillanpäällä saumat breikata oikein kunnolla.
Ervillä tuo leveys ei ole vahvuus. Ei ollut viime kaudellakaan ja se näkyi esimerkiksi pleijareissa. Luottojuhdat ovat yhä vanhempia, vaikkakin pelimiehiä. Nuorista ei vaan meinaa tulla sellaista tähtipelaajatyyppejä.
Kuka Eräläinen tai Erviläinen on muuten viimeksi noussut oikeasti junnuista tähtipelaajaksi? Surakoita ja Ailioita ei lasketa tähän kastiin.
En sitten millään pysty Heikkilää ja Sikkistä nostamaan tähtipelaajaksi, ok liigatasolla mun mielestä. Pulkkinen joo voi noustakin tähtipelaajaksi. Astala ja Lehkosuo kyllä, jos Indians lasketaan isoksi.Classicista Heikkilä, Sikkinen? Pulkkinen ja Laitila todennäköisesti seuraavat.
Indiansista Lehkosuo ja Astala taitavat olla omia kasvatteja.
SPV:stä potentiaalia on ainakin Haukkalalla, mitta hiljaista sielläkin on ollut aina tähtipelaajiksi nousseiden kanssa.
OLS - Veikkola?
Jos lapsivaiheen on pelannut muualla (n.c1-ikävaiheeseen asti), en laske pikkuseurojen "kasvattamaksi". Esimerkiksi juuri Jymyyn siirtynyt Järvikangas oli lapsuusvaiheen Jymyssä, mutta tietyllä tapaa lasken hänetkin enemmän SPV:n kasvatiksi. C-B ikäluokissa kuitenkin kasvu ja kehitys on räjähdysmäistä oikeassa ympäristössä.
Tästä eos, kun en seuraa kuin edustusjoukkuetta. Jos tämä totta niin herätyksen paikka. Erässä oli aina vähän sitä, että ei niistä junnuista tullut aikuispelaajia ja mietinnän paikka johdolle, jos tämä perinne jatkuu. Etenkin jos ei hommata tilalle. Itseäni ei varsinaisesti kiinnosta mistä ne pelaajat tulee ja onko ostojengi, sinänsä ostojengi käsite sählyssä suhteellisen hupaisa.Viimeinen kappale on oikeastaan se todellinen hälytys Erän seurajohdon suuntaan. Tai ainakin kuuluisi olla. Käsittääkseni ainakin Heikki Iiskola ja Miska Mäkinen ovat Erän kasvatteja (vain pari mainitakseni) jotka ovat breikanneet liigan eturiviin muissa seuroissa. Erässä pitäisi nyt miettiä miksi täytyy lähteä muualle jalostuakseen aikusten liigapelaajaksi. Toinen kysymys on sama kuin Oilersin kohdalla. Miksi lähtijät eivät pääsääntöisesti koskaan palaa takaisin? Edes kiitollisuudesta uransa loppupuolella, kun ollaan vielä lajin eliittiä. Erän ja SSV:n fuusio paljasti raa´an totuuden siitä kuinka epämiellyttävää monille pelaajille on pelata mosan nutussa. Jotkut kieltäytyi heti ja pari muuta yritti kauden/kaksi ja totesi ettei pysty. Onko isot seurat niin suuruutensa sokaisemia etteivät osaa asennoitua pelaajan asemaan, vaan ajattelevat että onhan noita tulijoita? Menköön, ei kaivata.
Heikkilä kuitenkin kolkutteli maajoukkueen portteja. Joku voisi laskea silloin ihan kohtuullisen kovaksi pelaajaksi...En sitten millään pysty Heikkilää ja Sikkistä nostamaan tähtipelaajaksi, ok liigatasolla mun mielestä. Pulkkinen joo voi noustakin tähtipelaajaksi. Astala ja Lehkosuo kyllä, jos Indians lasketaan isoksi.
No kun taas nostat tämän Oilersin esiin. Jos mietitään niin päin, että paljonko tai ketä niitä aktiivipelaajia on, jotka ovat Oilersin kasvatteja, mutta tehneet merkittävän uran muualla? Itselle tulee mieleen yksi eli Jussi Piha, mutta onko muita? Kaartinen jo kertaalleen palasi.Viimeinen kappale on oikeastaan se todellinen hälytys Erän seurajohdon suuntaan. Tai ainakin kuuluisi olla. Käsittääkseni ainakin Heikki Iiskola ja Miska Mäkinen ovat Erän kasvatteja (vain pari mainitakseni) jotka ovat breikanneet liigan eturiviin muissa seuroissa. Erässä pitäisi nyt miettiä miksi täytyy lähteä muualle jalostuakseen aikusten liigapelaajaksi. Toinen kysymys on sama kuin Oilersin kohdalla. Miksi lähtijät eivät pääsääntöisesti koskaan palaa takaisin? Edes kiitollisuudesta uransa loppupuolella, kun ollaan vielä lajin eliittiä. Erän ja SSV:n fuusio paljasti raa´an totuuden siitä kuinka epämiellyttävää monille pelaajille on pelata mosan nutussa. Jotkut kieltäytyi heti ja pari muuta yritti kauden/kaksi ja totesi ettei pysty. Onko isot seurat niin suuruutensa sokaisemia etteivät osaa asennoitua pelaajan asemaan, vaan ajattelevat että onhan noita tulijoita? Menköön, ei kaivata.
En sitten millään pysty Heikkilää ja Sikkistä nostamaan tähtipelaajaksi, ok liigatasolla mun mielestä. Pulkkinen joo voi noustakin tähtipelaajaksi. Astala ja Lehkosuo kyllä, jos Indians lasketaan isoksi.
Enpä juuri. Potentiaali nousta subjektiivinen näkemys, aika näyttää realisoituuko. Heikkilällä ja Sikkisellä voidaan nähdä samaa potentiaalia nousta sinne tähtikategoriaan, mutta uskon ettei heitä tällä hetkellä monikaan minään tähtinä pidä, en ainakaan minä pidä.Mielestäsi Räsäsellä ja Ainoalla on potentiaalia nousta tähtipelaajiksi, mutta Heikkilä ja Sikkinen vain peruspelaajia. Voitko vähän avata näkemystä, sillä en ymmärrä tätä ollenkaan?
No kun taas nostat tämän Oilersin esiin. Jos mietitään niin päin, että paljonko tai ketä niitä aktiivipelaajia on, jotka ovat Oilersin kasvatteja, mutta tehneet merkittävän uran muualla? Itselle tulee mieleen yksi eli Jussi Piha, mutta onko muita? Kaartinen jo kertaalleen palasi.
Oilersista alasarjoihin tai lopetetaan kokonaan.
Noista suuri osa tosin laskettaneen SSV:läisiksi(ainakin Rintala, Remes ja Lindroos) , jotka silloin fuusiossa joutuivat paskimpaan rastiin, kun tie edustuksen riveihin vaikeutui.Vastahan sieltä lähti kentällinen Tiikereihin/Indiansiin. Toki jos halutaan Tiikerit ja Indians laskea alasarjajoukkueiksi, niin sitten on asia erikseen.
Vastahan sieltä lähti kentällinen Tiikereihin/Indiansiin. Toki jos halutaan Tiikerit ja Indians laskea alasarjajoukkueiksi, niin sitten on asia erikseen.
Tuo nimilista kertoo siitä, ettet nähtävästi ymmärrä Heikkilän arvoa ja pelitapaa, mutta se siitä. Hänellä on selkeästi suuremmat saumat nousta maajoukkueen vakiokokoonpanoon, kuin vaikka Ainoalla tai Räsäsellä. Toki nämä selkeästi nuorempia.Enpä juuri. Potentiaali nousta subjektiivinen näkemys, aika näyttää realisoituuko. Heikkilällä ja Sikkisellä voidaan nähdä samaa potentiaalia nousta sinne tähtikategoriaan, mutta uskon ettei heitä tällä hetkellä monikaan minään tähtinä pidä, en ainakaan minä pidä.
Muutamassa maju tapahtumassa käyminen ei vielä tarkoita mitään. Oikeaan laitaan on sen verta pitkä jono, ettei Heikkilä mahdu edes top10! Edellä ainakin. Johansson, Rantala, Kailiala, Hautaniemi, Laakso, Lastikka, Kainulainen*2(justus myös laidassa), Moilanen, Astala ja Jonaeson(jos peluutetaan laidassa), Iiskola, Markkola, Pelto-arvo. Tossa nyt pikaisesti nimiä...
Noi oli ostoukkoja, eikä Oilersin kasvatteja. Kasvatit jaksaa odottaa kauemmin, mutta ostoukot huomaa homman jo parissa kaudessa.
Noi oli ostoukkoja, eikä Oilersin kasvatteja. Kasvatit jaksaa odottaa kauemmin, mutta ostoukot huomaa homman jo parissa kaudessa.
No kyllä jokainen liigajoukkue tarvitsee kolmosketjun raataja, en sitä väheksy. Mutta väitän silti vahvasti, että maajoukkueeseen tarvitaan tulevaisuudessa pallollisia puolustajia kipeämmin! Nyt pakki osasto on vanhaa kaartia. Nimilista kertoo mielestäni siitä, minkälaista pelaajaa tällä hetkellä Suomi tuottaa, olen tästä jo ennestään puhunut. Laitureita tulee joka tuutista, senttereitä ja puolustajia vähemmän. Jos nyt Heikkilästä ja Sikkisestä pitää majuun arpoa jompikumpi, niin se on Sikkinen. Heikkilällä maalimäärä tippui isommalla odotuksilla ja vastuulla 29-> 13Tuo nimilista kertoo siitä, ettet nähtävästi ymmärrä Heikkilän arvoa ja pelitapaa, mutta se siitä. Hänellä on selkeästi suuremmat saumat nousta maajoukkueen vakiokokoonpanoon, kuin vaikka Ainoalla tai Räsäsellä. Toki nämä selkeästi nuorempia.
Mutta nyt ehkä ollaan aika rajusti off-topicissa.
Avaahan nyt vielä historiaa sen verran, että mistä Laiti, Manninen ja Sipilä oli siis ostettu?
Jos pitää veikata, niin varmasti jossain kohtaa haluavat pelata mestaruudesta kehä3 sisällä . Siinnä kohtaa pakko unohtaa kaunat jompaa kumpaa seuraa kohtaan... Vastaus/veikkaus palaa osa.Jälleen joudun korjaamaan. Osa oli omia kasvatteja, osa SSV / Erästä tulleita.
Mutta nyt tässä käsittääkseni oli kysymys siitä miksi muka Oilersiin tai ErViin ei palata, edes uran ehtoopuolella. Eli vastaus Oilersin osalta on, että aiemmin Oilers on aika pitkälti pitänyt omat kasvattinsa, harvassa on ne jotka ovat pitkän uran muualla tehneet. Viime keväänä lähteneet on asia erikseen, heistä vasta tulevaisuus näyttää a) nousevatko liigan johtaviksi pelaajiksi b) palaako joku heistä vielä Oilersiin
Silloin kun itse seurasin junnuja, niin se touhu etelässä oli ihan älytöntä hyppimistä seurasta toiseen. Ja lähes joka seura sai hirveetä kuraa, kuinka asiat hoidettu päin persettä. Itse en ikinä oikein tähän uskonut ja lopahti täysin into seurata junnupuolta.Granista siirtyivät, vaikka tuskin rahalla, mutta jos kolme kautta seuran touhua katsoivat, niin ei niitä nyt oikein Oilers kasvateiksi voi kutsua.
No kyllä jokainen liigajoukkue tarvitsee kolmosketjun raataja, en sitä väheksy. Mutta väitän silti vahvasti, että maajoukkueeseen tarvitaan tulevaisuudessa pallollisia puolustajia kipeämmin! Nyt pakki osasto on vanhaa kaartia. Nimilista kertoo mielestäni siitä, minkälaista pelaajaa tällä hetkellä Suomi tuottaa, olen tästä jo ennestään puhunut. Laitureita tulee joka tuutista, senttereitä ja puolustajia vähemmän. Jos nyt Heikkilästä ja Sikkisestä pitää majuun arpoa jompikumpi, niin se on Sikkinen. Heikkilällä maalimäärä tippui isommalla odotuksilla ja vastuulla 29-> 13
Ainoan nostoon vaikuttaa Laasonen, hän kun kehui ennen viime kauden alkua😀. Sillä perusteella arvoin, että on piilopotentiaalia. Rightin pakeista etenkin pulaa, ostan tämän isosti! Olin jo unohtanut koko Savolaisen, Loukissa hänkin. Toivottavasti kunnossa hän ja Majalahti, josta olen jo pitkää odottanut tähtistatuksen sentteriä(niin pitkää ettei silloin kovin moni edes tiennyt koko jätkää ja oli vielä "vihollisten" leirissä)Räsäsellä on aihiota tulla pallolliseksi puolustajaksi, mutta ei ole sitä vielä. Ainoasta en tätä nää. Lupaavin puolustaja Ervissä hetkeen on Savolainen, mutta ei ole häntäkään hetkeen näkynyt.