Sen verran pelannut, että tiedän mitä tarkoittaa, jos hyvät ketjukaverit miten peli helpottuu. Silti ErVi ja Happee jos häviää ilman MM-kisapelaajia oleville joukkueille huolestuttaa. Peter Kotilainen voi silti mahtua maajoukkueeseen, mutta voisiko Oilersista myös vaikka kaksi mahtua tai kolme?
Maajoukkueringissä on pyörinyt Oilersista parin viime kauden aikana Kaltiainen, Veikkola, Suomela, Talvitie, R.Kainulainen, J.Kainulainen, Pfitzner ja taisi Holopainenkin käväistä jonkun matsin pelaamassa. Toisaalta tuosta ringistä on vielä jonkin verran matkaa mm-kisoihin ja etenkin pelaavaan kokoonpanoon. Veikkaisin noista lähimpänä saattaa olla Matias Veikkola, jos mietitään niitä ominaisuuksia mitä Suomen maajoukkueen mm-kisapelaajalta vaaditaan, liigassa tehotilasto +33 tällä kaudella ja Oilersin ylivoimainen ykkönen tuolla mittarilla. Fysiikka myös riittää kovempiinkin vääntöihin.
Joskus tulevaisuudessa sitten J.Kainulainen saattaa nousta johtaviksi pelaajaksi myös miesten maajoukkuetasolla, mutta vielä nyt tietyssä mielessä raakile ja toisaalta vielä vaikeahko loukkaantuminen päällä. Odotan myös että Suomela jatkaa kehittymistään, potentiaalia on paljon, mutta pallovarmuutta ja malttia tarvitaan vielä lisää.