Pääkallo.fi

Happee ei saanut liigalisenssiä

Viestejä
1,126
Ainut oikea päätös liigalta, jolta löytyi nyt jämäkkyyttä tehdä päätös, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Happee on saanut leväperäisen taloudenpidon anteeksi jo liian monta kertaa. Ironista, että juuri tänä keväänä Happee oli haalinut kokoon ehkä liigahistorian suurimman rosterin. Nyt jää 30 liigapelaajaa työttömäksi. Sitooko sopimukset pelaajia, kun sarjataso vaihtuu? Vai pelaako Happee missään? Ainakin pari kentällistä siellä on miehiä, jotka sopisivat useimpiin liigajoukkueisiin. Mutta löytyykö muiden seurojen pelaajanbudjeteista tilaa. Ja onko pelaajilla mahdollisuuksia siirtyä pois Jyväskylästä?
 
Viestejä
53
Happeella talous kuralla ja tippuminen liigasta vie varmaankin ison kasan yhteistyökumppaneita mukanaan. Toisaalta pelaajasopimuksetkin purkautuvat todennäköisesti jonkin pykälän perusteella? Joka tapauksessa konkurssi saattaa olla edessä, koska siitähän tuo lisenssin myöntämättömyyskin osaltaan kertoo. Eiköhän tarina silloin jatku jostain alasarjoista. Junioritoimintahan on ollut jo pitkään varsin heikoilla kantimilla ja O2 on sen osalta noussut kaupungin ykköseksi.

Hirviareenalle ja Laukaan kunnalle tietenkin iso juttu, jos Happee tuosta nyt kartalta pyyhkiytyy. Toki peiliin voidaan seurassa ensisijaisesti katsoa, että tähän tilanteeseen on päädytty. Sen verran heikkoa on taloudenhoito ollut jo pidemmän aikaa.

Mielenkiintoista nähdä, että mihin Happeen kärkipelaajat tulevat siirtymään. Moni joukkue on jo ns. "täynnä", jos liigassa haluavat jatkaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös