Pääkallo.fi

Huhumaa 2021-22 (spekulatiivinen)

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
1,106
No niitä nimiä pöytään sitten. Kyllähän täällä huhuillaan muistakin joukkueista ihan nimien kanssa, vaikka sitten olisivatkin yhtä vahvoja huhuja kuin esim. tuo Keskinen oli.
Junnupuolelta uskon, että liikehdintää on. Nimillä heittäisin ryhmästä Haukkala, Hakanen, Karjanlahdet, Repo. Ei varmasti kaikki siirry, mutta en ihmettelisi jos 1-2 noista siirtyy.
 
Säbantteri

...ja tammirannan unohdin. Nämä siis edustuksesta.

Karjanlahdilla ei taida olla edustuksen sopparia ollenkaan. Tulivat A:n puolelta rinkiin ja lopulta pelille asti loppukaudesta eli heidän kohdallaan kaikki on auki.

Tammiranta ja Repo tekivät Muistaakseni 2+1 viime keväänä, joten jos soppareita kunnioitetaan niin muutoksia ei tapahdu.

Haukkalan soppari on katkolla, mutta on melkolailla iki-SPV, pelannut seurassa vuodesta 2008. Ihmettelisin seurasiirtoa Seinäjoen sisällä, muualle Suomeen en niinkään. Hakasen sopimuksen pituutta en muista, kaikki on kai mahdollista.

Vanhemmista pelaajista todennäköisin siirtyjä (jopa Jymyyn) on Hakonen, joka käytännössä saanee potkut SPV:stä. Hankkion siirtyminen ei enää olekaan niin selvää. Mitä tekee option varassa olevat olevat Autio, Mustonen ja Lintula?

Koski ja Kuusela ovat automaattisesti SPV:n miehiä, jos ja kun jatkavat uraansa, samoin Urmas ja Myllymäki, jos eivät lopeta. Lokasaaren, Heikkilän ja Latvalan sopimukset eivät myöskään ole katkolla. Ei siinä nyt todellisuudessa ole edes kovin monta potentiaalista siirtyjää.
 
Viestejä
281
Vanhemmista pelaajista todennäköisin siirtyjä (jopa Jymyyn) on Hakonen, joka käytännössä saanee potkut SPV:stä. Hankkion siirtyminen ei enää olekaan niin selvää. Mitä tekee option varassa olevat olevat Autio, Mustonen ja Lintula?
Eli Hakosella on voimassaoleva sopimus ja SPV aikoo sen purkaa? Vai miten Hakonen potkuja on saamassa. Muutenhan kyse on siitä, ettei sopimusta uusita?
 
Säbantteri

Eli Hakosella on voimassaoleva sopimus ja SPV aikoo sen purkaa? Vai miten Hakonen potkuja on saamassa. Muutenhan kyse on siitä, ettei sopimusta uusita?

Tarkalleen ottaen taitaa olla niin, että Hakosella on optio, mutta voi siis olla, että kumminkaan puolin sitä ei olla lunastamassa tai katsotaan nyt mitä tapahtuu. Eiköhän tuo tuosta pian selviä...
 
Viestejä
1,106
Muotoillaanko nyt vaikka näin, että pelaajan toiminta ei ole aina omiaan parantamaan joukkuehenkeä. Kyse ei ole siis niinkään pelillisistä asioista vaan muista.
Nyt mennään kyllä rajoilla yhden ihmisen mustamaalaamisen kanssa, varsinkin kun nähtävästi sinulla ei ole riittävästi tietoa tästä asiasta.
 
Viestejä
105
Jonkin verran huhuiltu jo:
Eetu Erkkilä, M-Team -> Tiikerit
Juho Niinikoski, EräViikingit -> Tiikerit
Roni Tuononen, Welhot -> OLS
Riku Tuononen, Welhot -> Happee, TPS
Jesper Kauhanen, Welhot -> OLS/Jymy
Eetu Manninen, Indians -> Tiikerit, Hawks
Aleksi Ahokas, Welhot -> TPS, KrP, Happee, EräViikigit
Aki Mäkinen, M-Team -> (Tiikerit)
Jere Niemelä, SaiPa -> (LASB, Ervi)
Peteris Trekse, Koovee -> (LASB, Steelers)
Eerik Lukkari, LNM -> (OLS)
Aapo Hämäläinen, Josba -> (LASB, OLS, Jymy)
Roope From, ÅIF -> (Tiikerit)
RSS Panthers pörssikuninkaat -> Steelers
Pohjois-Suomen 2div. -> OLS
Sieppi SPV-> OLS
Lund Tiikerit-> Oilers, Ervi, Indians, SPV
Sipronen Steelers->KrP ,Classic
Kosonen Steelers-> ErVi
Sorvali Eräviikingit-> TPS,Tiikerit tai Indians
Mäkinen Lasb -> KrP, Oilers
Pylsy Wiler-> Suomi? Classic, SPV, ErVi, Happee (ei ainakaan C)
Holopainen Oilers->ErVi
Jalo TPS ->??
Holopainen Sveitsi-> SPV?
Savonen Sveitsi -> Ruotsi
Laine Ruotsi-> TPS
Auranen SBVantaa -> Tiikerit
Lamminen Rangers-> Indians, Tiikerit
Kekki Saipa-> Indians, Ervi
Rintala Tiikerit-> Ervi
Sipilä Tiikerit-> Ervi
Remes Tiikerit->Ervi
Kosonen Steelers->Ervi
Hankkio SPV-> Jymy, Sveitsi
Hakonen SPV-> Jymy, Sveitsi
Keskinen SPV->Jymy
Perälä Jymy->SPV
Salmi Ervi -> Happee, TPS
Juuti Oilers-> Tiikerit
Mustonen SPV->Indians, ErVi
Laitinen LaSB->ErVi
Ailio LaSB->KrP, Oilers
Niemelä SaiPa->TPS
Hopsu Indians-> Hawks
Pulkkinen Classic->ulkomaat
Lankinen Happee->Sveitsi
Simonen Welhot-> KrP
Ahola Karhut->KrP
Koistinen Welhot-> Indians, KrP
Hirvisuo TPS->Sirius
Haukkala SPV->Jymy
Hakanen SPV->Jymy
Karjanlahdet SPV->Jymy
Repo SPV->Jymy
Tammiranta SPV->Jymy
nykyään Oulusta lähdetään Seinäjoelle vain Provinssiin

Clasuun ei paljon uusia huhuilla mutta jos tuo yksi sinne menee niin episjaot taas. Ketkäköhän on lähdössä Jymystä ja ErVistä kun näihin on kymmenkunta uutta tulossa?
 
Tuon Keskisen nyt voi ainakin jo ottaa huhuista pois.
 
Viestejä
714

ISO kiitos. Hieno lista. Paljon mielenkiintoisia huhuja ja hyvää duunia listan kasaamisessa. Ei tarvi alkaa itse keksimään mitään Storgårds huhuja. Indians ja ErVi vaikuttaa aika aktiivisilta ja Oilersin lähtijät loistaa poissaolollaan. Mainiota mainiota.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
752
Itseäni mietityttää tuo Juuso Aholan huhu. Se on täällä ollut monta kertaa, ymmärrän hyvin perusteet sille ja miksi siirtyisi sinne. Lähinnä mietityttää, onko hän jo tehnyt päätöksen, vai voisiko siihen vaikuttaa Karhujen mahdollinen nousu Fliigaan. Että haluaisiko pelata vielä kauden Fliigaa kasvattiseurassaan. Olisi mahdollisen nousun tullessa erittäin tärkeää Karhuille, että Ahola jäisi vielä Poriin.
 
Eiköhän KRP:ssä ole laitettu ihan rahaa tiskiin, ja lisäksi tuttu valmentaja U19-kuvioista. Pitäisin tätä kohtuu varmana, riippumatta Karhujen mahdollisesta noususta.
 
Viestejä
3
Tuure Ailio -> Krp
Miska Mäkinen -> Krp
Juuso Ahola -> Krp
Topias Simonen -> Krp
Jere Koistinen -> Krp

Krp vaikuttaisi olevan huhujen mukaan aktiivinen siirtomarkkinoilla. Mikäli edellä mainitut huhut pitävät paikkaansa, niin tässähän on taas klassikon ainekset kasassa, jos/kun Härmä yrittää U19-päävalmentajana kerätä U19-majulaisia myös omaan seurajoukkueeseensa.
Jotenki en halua uskoa että viimenen kaksikko oisi siirtymässä tampereelle nokialle uskoisin molempien lähtevän pk-seudulle pelaamaan tai että herrat pysyvät vielä kuopiossa divaria pelaamassa
 
Viestejä
752
Eiköhän KRP:ssä ole laitettu ihan rahaa tiskiin, ja lisäksi tuttu valmentaja U19-kuvioista. Pitäisin tätä kohtuu varmana, riippumatta Karhujen mahdollisesta noususta.

Niin, varsinkin kun tästä on ollut juttua jo vuosi sitten. Tampereen suunta muutenkin looginen suunta Aholalle. Ehkä lähinnä oma toive, että jäisi vielä vuodeksi Karhuihin.
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös