No niin, tämähän on se kaikkein varmin kevään merkki. Ja kaikkein varmimmin aktiivisuutta pyytävät jo pudonneiden joukkueiden ystävät
No, mutta vakavammin asiaan. Pyyntöjä on tullut jo aika varhaisessa vaiheessa, ja olen yrittänyt vastailla niihin parhaani mukaan. Viime viikolla tämä nousi taas castissa esiin, mutta vastaus oli vähän huono meikäläiseltä, koska en tätä aihetta niinkään odottanut. Vastasin liian yksinkertaisesti monimutkaiseen asiaan.
En nyt mene kaikkiin asioihin kovin tarkkaan mitkä kaikki seikat vaikuttaa asiaan, mutta meillä yksi niistä on kyllä todella jopa ihan taloudellinen aspekti. Pitää muistaa, että toimitus pyörii oikeastaan vain kausi- ei niinkään vuosikohtaisesti, kuten osa ehkä huomannut. Aikaväli touko-elokuu on hiukan haastavampi.
Huhut eivät ole uutisia sinällään, mutta spekulointi toki kuuluu urheiluun. En tälle kaudelle tee enää mitään muutoksia tässä, mutta olen kyllä suunnitellut niitä. Pitää muistaa, että kautta on enää noin 2-3 viikkoa jäljellä miesten liigassa.
Väittäisin myös, että tänne on osunut aika hyviä nostoja, ja osa mennyt ohi, mutta sehän on nimenomaan huhujen idea, että ne eivät ole täysin eksakteja. Näkisinkin, että tämä keskustelu edustaa itse asiassa paremmin Huhumaata kuin normaali Huhumaa-artikkeli.
Keskustelu on ollut aina hyvinkin olennainen osa Huhumaata, varsinkin kun tänne ei ole tullut ihan tuulesta temmastuja juttuja nähdäkseni. Mitä aikaisemmin itse Huhumaa julkaistaan niin sitä huonompi se lopulta on.
Ensi kaudella siirrot voidaan avata vaikka jo syyskaudella. Huhuja voisi nostella esiin viime keväältä tutun Huhumyllärin kautta vaikka parin viikon välein, mutta itse Huhumaa avattaisiin vasta kauden jälkeen. Sitä kautta saisi hiukan lisämaustetta mukaan.
Tässä viisi penniäni tästä. Tähän väliin ei ole parempaa tarjottavaa ja keskitymme peleihin kun niitä vielä pelataan.
Kiitokset kommenteista ja mielenkiinnosta asian tiimoilta!