Säbantteri
Ei tainnut puuttua montaa pelaajaa.
Poissa SPV:ltä Kosonen, Hakonen, Koski, Pelto-arvo, Hankkio, Hakanen ja Haukkala. Lisäksi Holopainen ja Sieppi istuivat viltissä erän verran molemmat.
Ei tainnut puuttua montaa pelaajaa.
Ei tainnut puuttua montaa pelaajaa. Punaiset tekivät täyden päivätyön. Eikä tainnut olla kyllä höntsää. Meinasi käydä nimitäin huonosti. Pari vihellystä vastustajan ajoista jäi kyllä viheltämättä. Onneksi, sillä oltaisiin voitu hävitä. Vastustaja oli parempi jalalla.
Puuttui puoli Seinäjokea, voisi jatkaa listaa myös lopuilla a ja b junnuilla
SPV ei lähde ”pelleilemään” otteluihin. Koposen kannattaisi kertoa kuinka purjeissa oltiin. Turha meidän katsomosta on aliarvioida vastustajaa. Noloa käytöstä - isot miehet.
Kävikö jopa keskiviivan toisella puolella? 😏Mieltä lämmitti myös Mika Kohosen hyvä suoritus sentterinä paljon kevyemmällä jalalla kuin aiempina vuosina. Mestari on laittanut itsensä hyvään kuntoon.
Kävikö jopa keskiviivan toisella puolella? 😏
EräViikingit - Indians 4 - 6 Kummankaan peli ei näyttänyt kovin valmiilta. Indians kuitenkin reilusti parempi.
Joo ja tähän kun lisätään se että heimolta puuttui Toropainen, Astala, Lehkosuo, Laiti, Aarnio, Markkola, Jaanus, Kirvesniemi, Niskanen yms.
Ei tässä olekaan tarkoitus osoitella ketään sormella. Treenipelit on treenipelejä. Lähinnä kiinnostaa kokoonpano onko mahdollisesti vammaa yms.
Näin vain kolmannen erän ja siinnä ei ollut parempi, kahdesta muusta en osaa sanoa. Yv pitää saada kuntoon, vois jopa yrittää laukoa. Jos tepsiä vastaan oli jotain uutta, toi erä oli vanhaa tuttua ympäripyöreetä pallon hallintaa. Duunia riittää saada peli kuntoon.EräViikingit - Indians 4 - 6 Kummankaan peli ei näyttänyt kovin valmiilta. Indians kuitenkin reilusti parempi.