Pääkallo.fi

Miesten 3-divisioona, Pohjois-Suomi, lohko 12

Viestejä
12
Santan joukkue hyvin nuori ja ”hento” mutta sitäkin aktiivisempi ja nopea joten varmasti kova vastus kaikille! Kelyn kokoonpano vähän ihmetyttää että ovat saaneet vain kaksi kenttää kasaan eikä huhujen vahvistuksia Rovaniemellä näkynyt ainakaan tulospalvelun mukaan. Hirvarit - Tate tasapeli pienenä yllätyksenä oletin Taten ottavan helpot pisteet
 
Viestejä
3
Myös sen verran osaan sanoa peliä katsoneena että Santasista löytyy aika mielenkiintoisia seurattavia pelaajia. Joni Alapalosaari tulee todennäköisesti olemaan joukkueen pistenikkareita. Ex-liigapelaaja Antti Huovisen otteita en vielä nähnyt mutta odotan kyllä innolla hänenkin ensimmäisiä otteluita. Santan nuoren joukkueen nuorisossa on myös seurattavaa myös. Silmäänpistävimmät nuoret oli Rautio, Nieminen, Turppa ja Seikkula. Rautio ja Seikkula onnistuivat maalinteossa ja heidän peli oli todella hyvännäköistä, Rautio iski jo viime kaudella hyvän määrän maaleja samaisessa sarjassa ja tulee todennäköisesti tekemään tällä kaudella enemmän. Turppa ja Nieminen eivät maalintekoon päässyt mutta Nieminen etenkin antoi hyvin painetta jaloilla ja ketteräjalkaiselta kaverilta vaikuttaa. Hän pääsee hyvin paikoille mutta pallotatsi saattaa välillä olla vähän kova. Turpan avauspelaaminen oli hyvännäköistä, hän sai lähes aina joko hyvän poikkisyötön avattua tai nostettua pallon itse jalalla hyökkäyspäähän. Santasin ei siis pitäisi tulevaisuuden kanssa hirveästi pelätä.
 
Viestejä
15
Oulussa kuulema aloteltu tänään turnee iliman toimitsijoita kun kummallekaan joukkueelle ei ole ilmoitettu turnauksen olevan heidän vastuuturnaus.
 
Viestejä
68
Oulussa kuulema aloteltu tänään turnee iliman toimitsijoita kun kummallekaan joukkueelle ei ole ilmoitettu turnauksen olevan heidän vastuuturnaus.
Joku tais sanoo että tällä kaudella on paremmin infottu entä aiemmilla kausilla. Jostain se oli luettavissa. Joku lista tai jotai. Vai eikö ne näy siellä joukkueiden omissa palveluissa, mikä tää sivusto nyt olikaan...
 
Viestejä
67

Eikös nuo vastuujoukkueet lue ihan kaikkien näkyvillä tulospalvelussa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Tulevissa otteluissa on aina jokaisen turnauksen yläpuolella sininen palkki, joka kertoo kyseisen turnauksen vastuujoukkueen.

Edit. Lisätty havainnollistava kuva tulospalvelusta. 1000015158.jpg
 
Viestejä
89
Eikös nuo vastuujoukkueet lue ihan kaikkien näkyvillä tulospalvelussa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Tulevissa otteluissa on aina jokaisen turnauksen yläpuolella sininen palkki, joka kertoo kyseisen turnauksen vastuujoukkueen.

Edit. Lisätty havainnollistava kuva tulospalvelusta. katso liitettä 1808
Juurikin näin. Joukkueet näkevät kyllä itse palvelusivustolta omat vastuu turnaukset ja koko kansa näkee tulospalvelusta kenen vastuu milloinkin👍
 
Viestejä
14
Huomenna taas mennään, ennakkoja kenelläkään?

Kovia pelejä tiedossa, siellähän haetaan kärkikahinoiden asetelmia kun Kely, TaTe, Santas ja Muhu rähinöi keskenään. Ei osaa sanoa kyllä että kuka on huomisen voittaja, voisko jopa olla ettei kukaan ota neljää pistettä huomenna?
 
Viestejä
27

HFB:n jätät kärkikahinoista pois vaikka on kärjessä tällä hetkellä?
 
Viestejä
19
Enpä aiemmista santasin kehuista ja viime kauden peleistä olisi uskonut minkälaista toimintaa tuli seurattua tänään paikan päällä kahden pelin verran. Viime kaudella joukkue oli kurinalainen ja omaan tekemiseen keskittyvä, mutta tänään tekeminen oli aivan karmeaa ja numerot tulostaululla vastasivat esitystä.

Joukkue oli kuin rääkyvä lapsilauma, joka provosoi ja sitten itse provosoitui kaikesta. Jatkuvaa "pikkusikaa" ja sitten urputettiin kentällä ja penkillä. Valmentajat sallivat tämän ja no, lopputulos on nähtävillä. Jälkimmäisessä pelissä valmentajat ottivat roolia heti 3-9 tilanteessa kun peliä oli 5min jäljellä, niin fläppitaululle piirrettiin 6vs5 vastaan kuviot. No sekään ei oikein toiminut kun omissa soi.

Pelaajat tosissaan oli kuin hellan levyt ja penkiltä boostattiin tunnetta ylöspäin. En tiedä mitä tuolle porukalle on tapahtunut, toki voi olla kyseessä "ohiturnaus". Viedään peliä sikailun linjalle ja sitten ei itse edes kestetä sitä, ja valmentajat ei edes yritä kääntää peliä raiteilleen.
 
Viestejä
14
HFB:n jätät kärkikahinoista pois vaikka on kärjessä tällä hetkellä?

HFB pelasi ensimmäisen pelinsä YNMiä vastaan niin sisällyttänyt porukkaa tuohon lauseeseeni viitaten keskinäisiin rähinöihin, mutta tokihan siellä oli HFB-KeLy peli ollut. Ja HFBhän se voittajana selvisi noista karkeloista.

Kaks porukkaa vielä voittamattomana sarjassa, kummallahan katkeaa ennemmin putki?
 
Ei katkee ennen joulukuun keskinäist kohtaamista, jos sittenkään. TaTe yhden kentän varassa, nää toki onki sit sarjan kärkipelaajia. HFB:llä tasaisempi jengi.
Kely pelannu kärkiporukoita vastaan useamman pelin, tulee luultavasti nousee kun pelaa alempana olevia vastaan. Ei oo Kellon porukalla ihan odotetusti silti kausi käynnistynyt.
 
Viestejä
1,659
Ei katkee ennen joulukuun keskinäist kohtaamista, jos sittenkään. TaTe yhden kentän varassa, nää toki onki sit sarjan kärkipelaajia. HFB:llä tasaisempi jengi.
Melkein voisi sanoa, että Tate on kahden pelaajan varassa :) Mettovaara ja Koistinen ollut mukana 26/34 joukkueen maaleista.

Ja toki saattaa mennä molemmat ilman tappiota tuonne joulukuun keskinäiseen, mutta ei noista kumpikaan mitenkään ylivoimainen ole ollut. Lähinnä ovat onnistuneet hyvin tiukoissa peleissä.
 
Toisaalta ei voi muutakaan olettaa, ottaen huomioon että ex-Divari ukot pelailee kolmosta.
 
Viestejä
1,659
Toisaalta ei voi muutakaan olettaa, ottaen huomioon että ex-Divari ukot pelailee kolmosta.
Juu, ei kavereiden tehoissa ole mitään ihmeellistä. Enemmänkin pointti oli se, että hirveästi ei ole tullut tulitukea muulta joukkueelta.
Molempia kyselty vielä loppukessää myöden Liminkaan, mutta ilmeisesti nykyinen joukkue ei kumpaakaan vakuuttanut, eivätkä siksi sinne enää lähteneet.
Kaksikkohan pelaa jo toista kautta alasarjoissa eli eiköhän syyt ole siviilipuolen kiireissä, että eivät enää pääsarjatasolla pelaa.
 
Viestejä
3
Itse en tänään päässyt otteluita Rovaniemelle katsomaan, mutta TaTe aika ylivoimainen ottaen 13-2 voiton Sinimyrskystä ja 6-1 voiton Santasista. Santas näytti olevan alussa Sinimyrskyä vastaan ongelmissa, mutta voittivat silti ottelun lukemin 7-5. En tainnut väärässä olla kun ekojen pelien jälkeen kehuin Leevi Rautiota. Hän on yhtä maalia vaille tuplannut maalimäärän viime kauteen verrattuna ja vasta puoli kautta pelattu ja maaleja jo enemmän kuin viime kaudella tehopisteitä. Myös katsoin, että siellä on Mika Karusaari tehnyt hattutempun! 20.12 on edessä kärkikamppailu TaTe vastaan HFB ja mitä parhaimmassa paikassa eli Kempeleessä. Mielenkiinnolla odotan miten siinä ottelussa käy!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös