Pääkallo.fi

Miesten 3-divisioona, Pohjois-Suomi, lohko 12

Viestejä
28
Mikä tuossa olisi syynä, että 3.divaria pelattaisiin ensi kaudella kahdessa eri lohkossa? En itse näe, että se tekisi sarjasta yhtään mielenkiintoisemman, jopa päin vastoin.
 
Viestejä
11

Oletan että syynä olisi sekä etäisyydet että pelimäärät. Katselin että jos tuo 14 joukkueen kolmonen tulisi, olisi pohjoisesta joukkueita Rovaniemeltä kaksi, Torniosta yksi ja Kemistä yksi. Oulusta joukkueita kuusi ja eteläisin joukkue tulee Raahesta plus joukkueet Limingasta, Tyrnävältä ja Muhokselta. Todennäköisesti siis ajatuksena jakaa joukkueet pohjoisen ja etelän lohkoon, kuten aikoinaan nelosessa ennen Lapin omaa 4.divari lohkoa. Tällä liitto varmasti pyrkisi tasoittamaan Oulun pohjoispuolen joukkueiden reissaamista ja välimatkoja.

Toinen iso sy olisi varmasti pelimäärät. Jos pelataan 14 joukkueen kesken kaksinkertainen sarja tulisi pelejä 26 runkosarjaan ja en usko että noin iso pelimäärä olisi edes vaihtoehto. 1,5 kertainenkin sarja kuulostaisi jokseenkin oudolta. Kahdella 7 joukkueen lohkolla pelattaisiin kolminkertainen sarja, jolloin ottelumäärä olisi sama 18 niin kuin tälläkin kaudella.

En itse ole tämän kannalla saati ymmärrä miksi kolmosen joukkuemäärää halutaan lisätä. Mutta jos näin tehdään niin tuossa syyt miksi se pelattaisiin kahdessa 7 joukkueen lohkossa eikä vain yhdessä lohkossa. Lisäksi kun tällä kaudella pohjoisen nelosessa on pelattu myös tällä 2x7 lohkojaolla, niin mikseivät tekisi liitossa samaa ratkaisua kolmoseen. Omasta mielestäni joukkue määrän kasvattaminen kolmosessa tällä hetkellä vain heikentäisi sarjaa. Joukkuemäärät pohjoisen alueen alasarjoissa on muutenkin pienentynyt, kun perinteikkäitä joukkueita on lopettanut tai siirtynyt ylemmäs Suomi-sarjaan.
 
Viestejä
28
Eli tällöin kukaan ei tippuisi kolmosesta pois ja kaikki 4 nousuhalukasta joukkuetta nelosesta nousisi kolmoseen? Ja vieläkin mahdollisesti jäisi yhden joukkueen vajaaksi jos KoskRi ei jatka. Tietysti AIK Ylikylälle ilmeisesti on paikka kolmosesta varattu.
 
Jos sarjapaikoista luopumisia ei tule, niin oman analyysini mukaan seuraavat joukkueet pelaisivat tässä 14 joukkueen skenaariossa kolmosta ensi kaudella:

Koskri (Tippui 2.div)
Sbt Tornio (Tippui 2.div)
Muhu (Säilytti suoraan paikan)
Typs (Säilytti suoraan paikan)
HFB (Säilytti suoraan paikan)
Santas United (Säilytti suoraan paikan)
Hirvarit (Säilytti suoraan paikan)
Sinimyrsky (Säilytti suoraan paikan)
Tempo (Nousu suoraan)
ACK (Nousu suoraan)
AIK Ylikylä (Nousu suoraan)
SBT Suola (Kabinetti)
LNM II (Kabinetti)
YNM (Kabinetti)

Jos Koskri tai joku muu luopuisi sarjapaikasta niin Total olisi jonossa seuraava. Ja mikään näistä ei perustu mihinkään sisäpiiritietoon vaan pelkästään sen perimätiedon perusteella miten aikaisemmin sarjapaikkoja on jaettu.
 
Viestejä
56

Koskri/Tornio säilyy kakkosessa kun Papas nousi Suomi-Sarjaan
 
Viestejä
1,717
Oletan että syynä olisi sekä etäisyydet että pelimäärät. Katselin että jos tuo 14 joukkueen kolmonen tulisi, olisi pohjoisesta joukkueita Rovaniemeltä kaksi, Torniosta yksi ja Kemistä yksi. Oulusta joukkueita kuusi ja eteläisin joukkue tulee Raahesta plus joukkueet Limingasta, Tyrnävältä ja Muhokselta. Todennäköisesti siis ajatuksena jakaa joukkueet pohjoisen ja etelän lohkoon, kuten aikoinaan nelosessa ennen Lapin omaa 4.divari lohkoa. Tällä liitto varmasti pyrkisi tasoittamaan Oulun pohjoispuolen joukkueiden reissaamista ja välimatkoja.

Toinen iso sy olisi varmasti pelimäärät.
Olisi todella kiva systeemi niille kahdelle Oulun seudun joukkueelle, jotka joutuvat tuohon "Lapin lohkoon". Toisessa lohkossa sitten olisikin kivan lyhyet pelimatkat.

Jos 11 joukkuetta on liikaa, niin ehkä liitossa pitäisi miettiä näitä sarjojen joukkuemääriä vähän etukäteen. Jos kolmoseen voi nousta kolme joukkuetta, niin silloin sieltä pitää myös tippuakin kolme joukkuetta. Toki olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kolme suoraa nousijaa on liikaa Nelosesta ja yleensäkään Nelosen joukkueet eivät olleet tasa-arvoisessa tilanteessa. Lapin lohkosta nostettiin joukkue, kun sieltä sattui yksi halukas löytymään, mutta kahdessa muussa lohkossa mitattiin tasoa finaaleissa. Ja muutenkin on vähän irvokasta, että kolmosessa on ensi kaudella kaksi joukkuetta, jotka ovat yhden pelatun kauden jälkeen nyt kolmosessa.
 
Pitänee kompata siinä, että kolme suoraa nousijaa on kyllä paljon. 14 joukkuetta on mielestäni yksinkertaisesti liikaa 3. divarissa.
 
#66

Viestejä
35
Olisi todella kiva systeemi niille kahdelle Oulun seudun joukkueelle, jotka joutuvat tuohon "Lapin lohkoon". Toisessa lohkossa sitten olisikin kivan lyhyet pelimatkat.

Jos 11 joukkuetta on liikaa, niin ehkä liitossa pitäisi miettiä näitä sarjojen joukkuemääriä vähän etukäteen. Jos kolmoseen voi nousta kolme joukkuetta, niin silloin sieltä pitää myös tippuakin kolme joukkuetta. Toki olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kolme suoraa nousijaa on liikaa Nelosesta ja yleensäkään Nelosen joukkueet eivät olleet tasa-arvoisessa tilanteessa. Lapin lohkosta nostettiin joukkue, kun sieltä sattui yksi halukas löytymään, mutta kahdessa muussa lohkossa mitattiin tasoa finaaleissa. Ja muutenkin on vähän irvokasta, että kolmosessa on ensi kaudella kaksi joukkuetta, jotka ovat yhden pelatun kauden jälkeen nyt kolmosessa.
Ketä sinun mielestä olisi palvellut, että AIK ja ACK olisivat myllyttäneet yhden kauden vitosta häviämättä otteluakaan?
 
Viestejä
17

Eihän sen välttämättä tarvitse palvella. Näin se vain lähtökohtaisesti menee, että vitosesta lähdetään ylöspäin etenemään vaihe kerrallaan. Mikäli näin ei tehtäisi, voitaisiin ennen jokaista kautta laittaa rosterit vierekkäin ja päättää sarjapaikat pelkästään rostereiden perusteella ilman sen kummemmin sarjapaikkoja katsomatta.
 
Kumpikaan joukkue ei olisi pelannut olettavasti samalla kokoonpanolla vitosta kuin nyt nelosta. Eihän tuo Keitto edelliselläkään yrityksellä voittanut kaikkia pelejään.
 
#66

Viestejä
35
Eihän sen välttämättä tarvitse palvella. Näin se vain lähtökohtaisesti menee, että vitosesta lähdetään ylöspäin etenemään vaihe kerrallaan. Mikäli näin ei tehtäisi, voitaisiin ennen jokaista kautta laittaa rosterit vierekkäin ja päättää sarjapaikat pelkästään rostereiden perusteella ilman sen kummemmin sarjapaikkoja katsomatta.
Ainakin tähän asti Salibandyliiton kilpailusäännöissä on ollut mahdollisuus anoa sarjapaikkaa ylempää tai alempaa perustelujen kera. Tietääkseni tämä sääntö on edelleen voimassa, ja alasarjoissa tämän säännön olemassaololle on kyllä ihan hyvät perusteet.
 
Viestejä
6

Juuri näin! Kyllä AIK ja ACK on molemmat edeltävällä kaudella todistaneet, että kuuluvat ylemmälle sarjatasolle pelaamaan ja aivan ansaitusti sinne myös siirtyvät.
 
Nämä perustelut olisi ihan hyvä myös kirjata johonkin julkiseksi tiedoksi. Mutta tämä tulee olemaan loputon suo, jos näitä aletaan jakelemaan enemmänkin. Ja samalla se lisää riskiä ns. kertakäyttökaveriporukoilla ja helpottaa myös päätöstä lopettaa toimintaa, kun seuraavana vuonna voidaan sitten mahdollisesti anoa poikkeuslupaa.

AIK on varmasti ihan kova porukka, mutta itsellä hiertää tuo, että joukkueet eivät olleet tasa-arvoisessa tilanteessa. Ei meillä voi olla oikeasti tilanne, että on kolme nelosen lohkoa ja yhdestä nouseminen on paljon helpompaa kuin muista. Ei voi sanoa, että AIK Ylikylä olisi todistanut, että kuuluvat pelaamaan kolmosta, kun liitto ei sitä todistamista heiltä edes vaatinut. Itse en ainakaan ole mitenkään varma, että AIK olisi Limingan kakkosporukkan tai Suolan voittanut.
 
Viestejä
77
Ei ole ens kaudeks tulossa mitää kahden lohkon kolmost. Tää ei perustu mihinkään muuhun ku jonku omiin pohdintoihin tai tahaltaan hämmentämisiin
 
Viestejä
25
Nämä perustelut olisi ihan hyvä myös kirjata johonkin julkiseksi tiedoksi. Mutta tämä tulee olemaan loputon suo, jos näitä aletaan jakelemaan enemmänkin. Ja samalla se lisää riskiä ns. kertakäyttökaveriporukoilla ja helpottaa myös päätöstä lopettaa toimintaa, kun seuraavana vuonna voidaan sitten mahdollisesti anoa poikkeuslupaa.

AIK on varmasti ihan kova porukka, mutta itsellä hiertää tuo, että joukkueet eivät olleet tasa-arvoisessa tilanteessa. Ei meillä voi olla oikeasti tilanne, että on kolme nelosen lohkoa ja yhdestä nouseminen on paljon helpompaa kuin muista. Ei voi sanoa, että AIK Ylikylä olisi todistanut, että kuuluvat pelaamaan kolmosta, kun liitto ei sitä todistamista heiltä edes vaatinut. Itse en ainakaan ole mitenkään varma, että AIK olisi Limingan kakkosporukkan tai Suolan voittanut.
Niin, eihän AIK voittanut edes omaa lohkoa. Kyllähän se niin on, että jos ylöspäin haluaa, niin samoihin finaaleihin nousua hakemaan.
 
Viestejä
75
AIK on varmasti ihan kova porukka, mutta itsellä hiertää tuo, että joukkueet eivät olleet tasa-arvoisessa tilanteessa. Ei meillä voi olla oikeasti tilanne, että on kolme nelosen lohkoa ja yhdestä nouseminen on paljon helpompaa kuin muista. Ei voi sanoa, että AIK Ylikylä olisi todistanut, että kuuluvat pelaamaan kolmosta, kun liitto ei sitä todistamista heiltä edes vaatinut. Itse en ainakaan ole mitenkään varma, että AIK olisi Limingan kakkosporukkan tai Suolan voittanut.
Ostan ihan täysin saman ajatuksen, kun Lapin lohkon piti mennä karsimaan muiden nelosen karsijoiden kanssa noususta, mutta jostain syystä karsintapelit loistivat tällä kaudella täysin poissaolollaan, kun nelosen nousijat ratkottiin vain Oulun seudun lohkoista. Olikohan sarjajärjestelmiä suunnitellessa otettu huomioon, että tällä kaudella Lapissa olikin nousuhalukas joukkue, kun edelliskaudella sellaista ei ollut?

Tosin rohkenen jälkimmäisestä olla eri mieltä, ykköskokoonpanollaan AIK olisi harjannut selvästi karsinnat muita nelosen joukkueita vastaan, kun tuollahan pelasi käytännössä puolet edelliskauden Santa's Unitedin Suomisarja-joukkueesta.
 
Eihän AIK voittanut lopulta tuota Lapin lohkoakaan, niin mihin perustat väitteesi, että se olisi selvästi vienyt karsinnat muiden nelosen lohkojen joukkueita vastaan?
 
Eiköhän se perustelu tullut joukkueen laadukkaalla materiaalilla varsin selväksi. Santaskaan ei ollut mikään heittopussi Suomisarjassa, niin laatuero olisi vain liikaa, kun sitä löytyy pari kärkipelaajan (Rautio, Rouhiainen) ja melkein kahden ketjun laajuuden muodossa.

Ainoa vastaperustelusi AIK:n mahdolliselle menestymättömyydelle on se, ettei AIK voittanut SBC Leviä finaaleissa, niin en osta yksinään tuolla selityksellä. Levin joukkuekin on kuitenkin nelosdivarin joukkueeksi todella laadukas, kun sieltä löytyy maalista Joona Sieppiä, joka on todistanut olevansa Oulun kakkosen kärkiveskareita, kentältä muutaman Suomen mestaruuden Jyrki Holopaista ja pitkään kakkosessa noin piste per peli tahkonnutta Otto Haapalahtea, eikä taso näiden miesten takana mitenkään radikaalisti putoa. Uskaltaisin väittää, että Levi olisi myös varteenotettava joukkue kamppailemaan Oulun nelosen seuroja vastaan noususta ylöspäin. Sijainti heidän kohdallaan vain tekee sen, ettei joukkueella taida olla haluja lähteä pelaamaan noususta ylemmäs, vaan he pelaavat suosiolla mielummin Lapin sisällä salibandyn omaa Lappiliigaa, niin tätä voi ainoastaan spekuloida.
 
Enhän minä olekaan sanonut, että AIK Ylikylä ei olisi menestynyt karsinnoissa. Sitähän ei koskaan päästy näkemään, kun heille annettiin vapaalippu kolmoseen.

Ensin väitit, että "AIK olisi harjannut selvästi karsinnat muita nelosen joukkueita vastaan", niin kyllä sille on aika hyvä vastaperustelu tuo häviö Leville, joka toisaalta ei ollut edes Lapin lohkon runkosarjan kakkonen. En nyt jaksa alkaa namedroppailemaan, mutta jos Liiga-Holopainen, kakkosen kärkiveskari ja pitkään kakkosta piste per-peli olivat vastustajan kärkiosaamisena AIK Ylikylälle liian kova pala Lapin lohkon finaaleissa, niin sitäkään en oikein näe loogisena perusteluna, että AIK olisi harjannut karsinnat. Noista muista nelosen kärkijoukkueista löytyy kuitenkin useita entisiä pääsarjapelaajia ja kakkosta pelanneita suorastaan vilisee rostereissa. LNM oli toki profiililtaan täysin erilainen porukka, jossa pelaajien peliuran parhaat pelit on vielä toivottavasti edessäpäin..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös